torstai 30. heinäkuuta 2009

Ventimiglia-Milano-Rooma/Vatikaani

Ventimiglian rautatieasemalta saimme vihdoin ostettua postimerkit Nizzasta ostettuihin postikortteihin. Oli kyllä kumma juttu, miten kaikissa nizzalaisissa matkamuistokrääsää myyvissä kaupoissa oli monta rekillistä postikortteja, mutta mikään niistä ei sitten myynyt postimerkkejä. Tulipahan korteista ainakin kansainvälisiä kun kuvat ja tekstit on Ranskasta ja sitten korteissa on italialaiset postimerkit ja -leimat. Ventimigliaan tultaessa ei itse asiassa vielä tiedetty onko kyseinen, Interrail -karttaan raja-asemaksi merkattu kaupunki Ranskan vai Italian puolella, mutta kun kioskin täti kysyi, että tuleeko postimerkit Italian sisäiseen vai kansainväliseen postiin tuli tämäkin asia selväksi.:)

Muutaman tunnin asemalla odottelun ja vuorottain tehtyjen lyhyiden kaupunkikierrosten jälkeen oli aika hypätä Milanon junaan. Milanon päärautatieasema oli ihanan iso ja tilava verrattuna Nizzan täyteen ammuttuun ja ihmismäärään verrattuna aivan liian pieneen rautatieasemaan. Sopiva hotelli löytyi suhteellisen lyhyen kävelyn jälkeen ja tilaa löytyi taas ensimmäisestä paikasta, josta kysyimme yösijaa, vaikka kello oli jo seitsemän illalla. Iltaruoaksi kävimme testaamassa miltä paljon parjattu italialainen pizza maistuu ja ihan hyväähän se oli, hieman erilaista toki kuin mihin Suomen kebab-pizzerioissa on tottunut.

Seuraavana aamuna totesimme, että kun kerran Milanoon saakka on tultu, niin eiköhän olla vielä toinenkin yö, että ehditään vähän katselemaan nähtävyyksiä ja tsiigailemaan muotikaupungin menoa. Milano oli kyllä aika tyhjä arpa verrattuna siihen, miten hohdokkaalta se kuulostaa. Asiassa voi tietysti olla osuutta myös sillä, että täysi Milanon päivämme oli sunnuntai ja hotellimme sijaitsi kaupungin bisnesalueella.

Havaitsimme hotellihuoneemme ikkunan lähellä kuuluvan suojaamattoman WLAN-verkon ja käytimme tilaisuutta hyväksi ja luimme wikitravelista artikkelin kaupungista, ennen kuin lähdimme kaupungille hötkyilemään. Perinteisesti sivuston stay safe ja muissakin –osuuksissa vähän liioitellaan, mutta Milanossa sivusto osui kyllä harmittavan lähelle totuutta. Luimme ennakkovaroituksen, että kaupungin päänähtävyyden, Duomo-kirkon vieressä olevalla aukiolla on ainakin kahdenlaisia ketkuja: toiset tarjoavat aggressiiviseen tyyliin ”ilmaisia” ystävyysnauhoja sidottavaksi ranteeseen ja toiset taas samaan tyyliin maissinjyviä aukiolla olevien pulujen ruokkimiseksi ja sen jälkeen kun ”lahjat” on ottanut vastaan, alkavat kärttää niistä rahaa ja lähtevät seuraamaan ja piinaamaan niin kauaksi aikaa, että saavat jotain.

Heti kun nousimme Duomon aukiolle tulevan metron portaat ylös, heittivät pari rappusten yläpäässä olevaa yön timoa olkapäillemme aiemmin mainitut narut kun koitimme aluksi sanallisesti kieltäytyä niistä ja kävellä ohi. Jari heitti nauhan valppaasti saman tien takaisin osoitteeseen josta se oli tullutkin, mutta Taru oli vain silmäillyt tämän kohdan artikkelista ja jäi vähän hämilleen, että mitä nyt tapahtuu. Kun Taru ei päässyt heti eroon nauhastaan, alkoi yön musta mies jo hamuilemaan naruillaan kohti Tarun rannetta sitoakseen nauhan siihen, mutta tilanteesta päästiin onneksi eroon nopealla toiminnalla. Noin 30m kävelyn jälkeen jyvämies yritti iskeä kimppuumme suunnilleen yhtä hyökkäävästi, mutta nyt olimme jo niin varpaillamme, että saimme helpon torjuntavoiton!

Duomo oli vähän kuin Kölnin Domin sisko tai sen veli. Vähän vaaleampi sävyltään ja taisi olla vielä vähän Domiakin isompi pömpeli. Turvatoimet kirkon ovella olivat kovat. Kamerat, päähineet ja eväät oli kielletty ja shortsien piti olla tarpeeksi pitkät ja olkapäät olla peitettyinä ennen kuin pääsi sisään. Lisäksi suuremmat matkatavarat oli kielletty ja ovella päivystävät sotilaat ja poliisit halusivat vielä tutkia reppumme sisällön. Sisällä kirkossa oli sitten nähtävyyksiä nähtävyyden sisällä: Pyhän Bartholomeuksen patsas, monia alttareita ja tietysti katoliseen tapaan reliikkejä, aarteita ja paikallisten kovien hengenmiesten ja kirkon ystävien hautoja. Duomon lisäksi Milanossa oli myös joku linna ja ainakin yksi katu, jonka varrella oli paljon kenkiä ynnä muuta tarpeellista tavaraa myyviä pieniä kauppoja. Kumpaakaan meistä ei oikein shoppailuttanut, joten kauppakatu oli nopeasti läpi kävelty.
Kumpi voittaa: Dom vai Duomo?

Päivän aikana käytiin myös varailemassa liput maanantaiaamupäivän junaan kohti Roomaa. Alun perin oli ollut suunnitelmissa, että käytäisiin Milanon jälkeen Garda-järven rannalla olevissa pienemmissä kaupungeissa lomailemassa, mutta tultiin sitten toisiin ajatuksiin, kun järkeiltiin että näin paikallisten omien lomien alkaessa alue voisi olla aika täynnä. Lisäksi olimme vilkuilleet italialaisia telkkarikanavia sen verran, että tiesimme jossain päin maailmaa olevan uintikisat käynnissä, kun uimaurheilua näytti tulevan telkkarista vaikka kuinka paljon. Jossain vaiheessa huomasimme kisojen olevan Italian Roomassa, eli aivan kivenheiton päässä Milanosta (noin 6,5h junalla)! Koska Rooma oli muutenkin aina vähän kiinnostanut meitä historian ystäviä ja paavikin asuu ihan siinä mestoilla, niin päätimme vaihtaa hektisen Garda-järven loman rauhalliseen Roomaan.

Reppu ja reissumies vol.2: Kulissien takana

Roomaan saavuttuamme arvoimme kartattomina jonkun suunnan, josta lähtisimme etsimään majoitusta. Majoitus järjestyi puoli-nizzalaiseen tyyliin, sillä arvottuamme hetken erään oven edessä, jonka vieressä oli eri kerroksissa olevien hotellien nimiä ja summereita huikkasi viereisen ravintolan tarjoilija meille, että olemmeko etsimässä majoitusta. Vastasimme myöntävästi ja hetken kuluttua istuimmekin ravintolan pöydässä odottamassa tarjoilijan ja ravintolan rahastajamamman paikalle kutsumaa, kohta saapuvaa naista, joka tarjoaisi meille majoitusratkaisua. (Nizzassakin siis toinen niistä mummoista lähti pienten alkuneuvotteluiden jälkeen johonkin ja toinen mummo istutti meidät mummolamaisen ravintolansa pöytään kunnes ”madame comes back 10 or 5 minutes” ja kun poistunut mummo palasi takaisin, otti hän meidät matkaansa ja johdatti kämpälle) Olimme tässä vaiheessa hieman varautunein mielin, sillä Nizzan aluksi niin miellyttävältä vaikuttanut yksiö ei sitten loppupeleissä ollutkaan niin miellyttävä, sillä kyseisessä kerrostalossa oli jonkin verran öttiäisiä, heiteltiin niistä visiittimme aikana ehkä 5-6 isointa ikkunasta pihalle jäähylle ja näimme samoja öttiäisiä myös rappukäytävässä ja lisäksi esimerkiksi lämpimän veden saaminen vesihanasta osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi.

Tällä kertaa majoitusten onnenpyörästä napsahti kohdallemme superbonussektori ja naisen pitämä Bed & Breakfast –paikka osoittautui parhaaksi majoitukseksemme tähän asti. Huone oli todella siisti ja kiiltävä, seinään oli muurattu kassakaappi, oli ilmastointilaite josta sai itse säätää kuinka moneen asteeseen huoneen lämmön haluaa, hiustenkuivaaja, hierova suihku ja oma pieni jääkaappi! Hinnankin saimme neuvoteltua aluksi tarjotusta 65e hinnasta yhdelle yölle 55e/yöhön kolmeksi yöksi. Tähän hintaan kuului myös pieni aamiainen läheisessä kahvilassa, eli cappuccino/mehu ja kaksi baakkelssia kahvilan tiskin croissanttivalikoimista per henkilö.

Pitkä ja lämmin junamatka oli taas vienyt voimat matkaajista, joten emme lähteneet ensimmäisenä iltana tavoittelemaan rajojamme vaan tyydyimme vain ottamaan rennosti. Kävimme lähellä sijaitsevassa netti- ja kaukopuhelupalveluita tarjoavassa mestassa selvittelemässä internetistä, että mitä Roomassa voi oikein tehdä. Tämän nettikahvilan tietokoneet olivat kuitenkin todella solmussa, joten surffailu ei ollut mitään nautintoa ja jonkin ajan kuluttua kone tuntui jumahtaneen suunnilleen kokonaan, joten tutkailumme jäi aika pintapuoliseksi. Iltaisella kävimme vielä kiittämässä majoituksen hommannutta tarjoilijaa ja hörppäsimme samalla tuopilliset olutta hänen ravintelissaan. Majoituspaikkamme aulasta bongasimme myös tuoreen, 1996 tehdyn uudistetun painoksen kirjasta, joka esittelee Roomaa matkailijoiden tarpeita varten ja tutkiskelimme siitä vinkkejä seuraaville päiville.

Tiistaina kävimme päivällä ihmettelemässä ensin Vatikaanin kaupunkivaltiota ja koittamassa onneamme jos sattuisimme tapaamaan itsensä paavi Benedictus XVI:n. Paavi olisi esiintynyt keskiviikkoaamuna ja ihmiset jonottivat nyt satojen metrien jonossa paikkaan, jossa jaettiin pääsylippuja seuraavan päivän esitykseeen. Ei viitsitty jäädä jonottelemaan, vaan tyydyttiin vain käymään matkamuistomyymälässä ja katselemaan tavallisen tiistaipäivän elämää Vatikaanin aukiolla Pyhän Pietarin kirkon edessä.

”Paavi tule ikkunaan, täällä huutaa Taru!”

Hotellilla käynnin jälkeen oli vuorossa päivän toinen ohjelmanumero, eli Colosseumin ihmettely. Colosseumille ei päässyt pyörimään ilmaiseksi, vaan sinne piti ostaa pääsyliput, jotka alle 24-vuotiaat eu-kansalaiset saivat 7,5e alennushintaan muiden joutuessa maksamaan 12e. Samalla lipulla pääsi myös Colosseumin vieressä olevalle arkeologiselle alueelle. Colosseum oli näyttävä, iso ja kivinen. Ei ollut loppupeleissä hirveän viihdyttävä paikka sisältäpäin, vaan oikeastaan ulkopuolelta olisi kyllä nähnyt kaiken tarpeellisen. Tulipahan kuitenkin käytyä sielläkin! Arkeologisen Palatinen alueen hienoudet eivät myöskään jaksaneet kiinnostaa ihan hirveästi auringon porottaessa taivaalta täydellä teholla ja lämpömittarien näyttäessä päälle 30c varjossa. Vaikkei mikään mukavin mahdollinen iltapäivä ollutkaan, niin nyt ollaan nähty ihan oikeasti Colosseum ja Circus Maximus, joilla historian merkkihenkilöt, kuten esimerkiksi Asterix ja Obelix ovat mittailleet mahtiaan niin villieläimiä kuin kanssagladiaattoreitakin vastaan!

Jartsa kikkailee Colosseumilla

Illalla lähdimme vielä tutustumaan Rooman vanhaan kaupunkiin hyvän, mutta kohtuuhintaisen illallisruoan toivossa ja samalla pääsimme mukaan Rooman liikennekaaokseen bussin kyydissä, kun aiemmin olimme kulkeneet vain metrolla ja jalan. Kaupungin liikenne on hyvin mielenkiintoista skoottereiden puikkelehtiessa autojen välissä mistä vain nopeiten pääsevät etenemään. Myös autoilijat pujottelevat mahdollisuuksien mukaan ja tylsistä kaistarajoista piittaamatta. Välillä vähän hirvitti katsella sitä menoa. Vanha kaupunki oli semmoinen tyypillisen vanhan kaupungin oloinen sisältäen vanhoja taloja ja kapeita, mutkittelevia pikkukatuja niiden väleissä. Kun ravintoloiden terassit alkoivat täyttyä, kantoivat tarjoilijat vain lisää pöytiä ravintolan sisältä kadun varteen, aika rentoa meininkiä siis! Löysimme ravintelin, josta saimme reilunkokoiset pitsat ja litran karahvin talon punaviiniä hintaan 24e. Illallisen aikana ravintolan terassin vieressä kävi myös pari katusoittajaa esittelemässä keskinkertaisia taitojaan hanurin ja kitaran soitossa ja laulaa lurauttamisessa. Hanuristin palkitsimme hyvästä yrityksestä eurolla, mutta perus ripari-isosen lahjoilla varustetulle laulaja-kitaristille ei enää sympatiaamme riittänyt.

Toisen Rooman päivän aamu alkoi aamupalalla kahvilassa. Edellisenä päivänä olimme saaneet vain yhdet juomat ja yhdet omavalintaiset croissantit per naama ilman sen kummempia kysymyksiä toisista makupaloista, mutta nyt kun tiskin takana oli toinen myyjä, saimme kaksi croissanttia henkilöä kohden ilman sen kummempia mutinoita. Tästä onnenpotkusta alkoikin sitten hetkellinen pienoisen epäonnen kierre, kun mäkkärin, johon menimme ilmaisen wlanin toivossa pirtelöille, verkkoon olisi pitänyt rekisteröityä ja saada käyttäjätunnus tekstiviestinä, mutta suomalainen puhelinnumero ei kelvannutkaan, joten netsku jäi selaamatta. Tästä musertuneina menimme hotellille miettimään jatkosuunnitelmia ja lähdimmekin pian suunnistelemaan erään nettikahvilan (toisen kuin edellisenä päivänä) kautta kohti kuuluisia Rooman katakombeja. Nettikahvilassa kuitenkin paljastui, että ensi viikolle tiedustelemamme majoitus Saksan ja Itävallan rajamaastossa ei tulisi onnistumaan ja että katakombit ovat suljettuja juuri keskiviikkoisin, eli pitäisi keksiä jotain vaihtoehtoisia suunnitelmia. Hyvä siis, että tarkistimme vielä tiedot katakombeista ennen kuin olisimme lähteneet turhaan matkustamaan metrolla ja bussilla toiselle puolelle kaupunkia. Tässä vaiheessa matkasuunnitelmista rajallisen aikataulun takia pois pudotetut uintikisat tulivat takaisin kuvioihin ja päätimme lähteä katselemaan räpiköintiä.

”Hmm, kaipa tätä voisi vähän maistaa, vaikka Tarun leipomat ovatkin varmasti paljon parempia!”

Viimeisenä epäonnisena tapahtumana lounastilauksemme mäkkärissä meni niin mönkään, että ei oikein vieläkään ole pystynyt käsittämään miten se on mahdollista. Tilaus ”McMenu Classic (tarkoittaa siis ateriaa medium-kokoisilla perunoilla ja juomalla) with BigMac, West Potatoes (paikallinen paistettujen perunoiden vaihtoehto ranskalaisille) and Sprite” poiki kysymyksen ”Two meals?”, johon tapahtumien nopeuttamisen vuoksi vastasimme ”Yes”, vaikka Taru olikin ajatellut tilaavansa oman ateriansa Coke Zerolla. Tuloksena tästä ilmeisen yksiselitteisestä tilauksesta tarjottimelle ilmestyi kahdet tavalliset ranskalaiset, BigMac, Crispy McBacon, kaksi Spriteä ja vain yksi pilli. Ranskalaiset vaihdatettiin niihin toisiin perunoihin, mutta sen jälkeen tyydyimme kohtaloomme ällikällä löytyinä.

Tämän jälkeen onnemme kääntyi ja löysimme nopsakkaasti bussin uimastadionille ja saimme kisakylässä pienen harhailun jälkeen ostettua liput naisten vesipallon semifinaaliin Australia-Espanja ja ehdimme paikoillemme ruhtinaalliset puolitoista minuuttia ennen matsin alkua. Lippujen piti hintatietojen mukaan maksaa 15e/kpl, mutta lippumyyjä kertoi että on olemassa tarjous, jolla kaksi lippua saisi yhteishintaan 16e. Aika hyvä säästö siis! Vesipallo oli yllättävän mukavaa katseltavaa ja ottelu pysyi jännittävänä loppuun saakka. Ainoa varjopuoli matsissa oli areenalla vallitseva lämpötila ja varjon puute (matkalla bussin ikkunasta bongattiin eräästä lämpömittarista lukemat +39,5 C). Varsinaisen pelituloksen jännäämisen lisäksi oli myös jännittävää seurata ja arvailla että mitähän seuraavaksi tapahtuu, kun laji ei sääntöineen ollut ennestään ihan siitä tutuimmasta päästä.:D

Vesipalloilijat mittelevät stadionin hornankattilassa

Tätä kirjoittaessa olemme parhaillaan junassa matkalla kohti seuraavaa matkakohdettamme Venetsiaa. Venetsiassa olemme ajatelleet olla pari päivää ja suunnata sieltä Innsbruckin kautta Salzburgiin lähelle Saksan ja Itävallan rajaa. Sieltä olisi tarkoitus hypätä rajan yli ja käydä Saksan puolella valtaamassa legendaarinen Kehlsteinhaus. Mikäli suunnitelmat eivät tästä enempää muutu, niin jo viikon kuluttua liittoutuneet marssivat Berl…Budapestiin!

2 kommenttia:

  1. ... blogia on kiva seurata, pitäisi varmaan ostaa Euroopan kartta ja laittaa kaikki käymänne paikat sinne... tosi hyviä kuvia, kehuja ottajalle!

    VastaaPoista
  2. Tuosta Nizzan rautatieasemasta ihan samaa mieltä, vaikka itse kaupungissa olikin melko rento ja letkeä tunnelma.

    Noita narujensitojia näin itse Roomassa, mutta joskus aiemminkin niihin törmänneenä tiesin kieltäytyä kohteliaasti. Kun kärkäs herrasmies vielä tämänkin jälkeen yritti tarttua käteen, ilmaisin paheksuntani selkeästi suomeksi ja hieman kovemmalla volyymilla. Auttoi! :D

    Roomassa (ja Italiassa yleensäkin) oli kyllä itelläki sillon tajuttoman kuumaa ja ilmankosteus hipoi taivaita. Ljubljana oli sen jälkeen mukava yllätys, kun oli edelleen ihan lämmintä, mutta kuivaa. Onnea loppumatkalle!

    VastaaPoista