torstai 30. heinäkuuta 2009

Ventimiglia-Milano-Rooma/Vatikaani

Ventimiglian rautatieasemalta saimme vihdoin ostettua postimerkit Nizzasta ostettuihin postikortteihin. Oli kyllä kumma juttu, miten kaikissa nizzalaisissa matkamuistokrääsää myyvissä kaupoissa oli monta rekillistä postikortteja, mutta mikään niistä ei sitten myynyt postimerkkejä. Tulipahan korteista ainakin kansainvälisiä kun kuvat ja tekstit on Ranskasta ja sitten korteissa on italialaiset postimerkit ja -leimat. Ventimigliaan tultaessa ei itse asiassa vielä tiedetty onko kyseinen, Interrail -karttaan raja-asemaksi merkattu kaupunki Ranskan vai Italian puolella, mutta kun kioskin täti kysyi, että tuleeko postimerkit Italian sisäiseen vai kansainväliseen postiin tuli tämäkin asia selväksi.:)

Muutaman tunnin asemalla odottelun ja vuorottain tehtyjen lyhyiden kaupunkikierrosten jälkeen oli aika hypätä Milanon junaan. Milanon päärautatieasema oli ihanan iso ja tilava verrattuna Nizzan täyteen ammuttuun ja ihmismäärään verrattuna aivan liian pieneen rautatieasemaan. Sopiva hotelli löytyi suhteellisen lyhyen kävelyn jälkeen ja tilaa löytyi taas ensimmäisestä paikasta, josta kysyimme yösijaa, vaikka kello oli jo seitsemän illalla. Iltaruoaksi kävimme testaamassa miltä paljon parjattu italialainen pizza maistuu ja ihan hyväähän se oli, hieman erilaista toki kuin mihin Suomen kebab-pizzerioissa on tottunut.

Seuraavana aamuna totesimme, että kun kerran Milanoon saakka on tultu, niin eiköhän olla vielä toinenkin yö, että ehditään vähän katselemaan nähtävyyksiä ja tsiigailemaan muotikaupungin menoa. Milano oli kyllä aika tyhjä arpa verrattuna siihen, miten hohdokkaalta se kuulostaa. Asiassa voi tietysti olla osuutta myös sillä, että täysi Milanon päivämme oli sunnuntai ja hotellimme sijaitsi kaupungin bisnesalueella.

Havaitsimme hotellihuoneemme ikkunan lähellä kuuluvan suojaamattoman WLAN-verkon ja käytimme tilaisuutta hyväksi ja luimme wikitravelista artikkelin kaupungista, ennen kuin lähdimme kaupungille hötkyilemään. Perinteisesti sivuston stay safe ja muissakin –osuuksissa vähän liioitellaan, mutta Milanossa sivusto osui kyllä harmittavan lähelle totuutta. Luimme ennakkovaroituksen, että kaupungin päänähtävyyden, Duomo-kirkon vieressä olevalla aukiolla on ainakin kahdenlaisia ketkuja: toiset tarjoavat aggressiiviseen tyyliin ”ilmaisia” ystävyysnauhoja sidottavaksi ranteeseen ja toiset taas samaan tyyliin maissinjyviä aukiolla olevien pulujen ruokkimiseksi ja sen jälkeen kun ”lahjat” on ottanut vastaan, alkavat kärttää niistä rahaa ja lähtevät seuraamaan ja piinaamaan niin kauaksi aikaa, että saavat jotain.

Heti kun nousimme Duomon aukiolle tulevan metron portaat ylös, heittivät pari rappusten yläpäässä olevaa yön timoa olkapäillemme aiemmin mainitut narut kun koitimme aluksi sanallisesti kieltäytyä niistä ja kävellä ohi. Jari heitti nauhan valppaasti saman tien takaisin osoitteeseen josta se oli tullutkin, mutta Taru oli vain silmäillyt tämän kohdan artikkelista ja jäi vähän hämilleen, että mitä nyt tapahtuu. Kun Taru ei päässyt heti eroon nauhastaan, alkoi yön musta mies jo hamuilemaan naruillaan kohti Tarun rannetta sitoakseen nauhan siihen, mutta tilanteesta päästiin onneksi eroon nopealla toiminnalla. Noin 30m kävelyn jälkeen jyvämies yritti iskeä kimppuumme suunnilleen yhtä hyökkäävästi, mutta nyt olimme jo niin varpaillamme, että saimme helpon torjuntavoiton!

Duomo oli vähän kuin Kölnin Domin sisko tai sen veli. Vähän vaaleampi sävyltään ja taisi olla vielä vähän Domiakin isompi pömpeli. Turvatoimet kirkon ovella olivat kovat. Kamerat, päähineet ja eväät oli kielletty ja shortsien piti olla tarpeeksi pitkät ja olkapäät olla peitettyinä ennen kuin pääsi sisään. Lisäksi suuremmat matkatavarat oli kielletty ja ovella päivystävät sotilaat ja poliisit halusivat vielä tutkia reppumme sisällön. Sisällä kirkossa oli sitten nähtävyyksiä nähtävyyden sisällä: Pyhän Bartholomeuksen patsas, monia alttareita ja tietysti katoliseen tapaan reliikkejä, aarteita ja paikallisten kovien hengenmiesten ja kirkon ystävien hautoja. Duomon lisäksi Milanossa oli myös joku linna ja ainakin yksi katu, jonka varrella oli paljon kenkiä ynnä muuta tarpeellista tavaraa myyviä pieniä kauppoja. Kumpaakaan meistä ei oikein shoppailuttanut, joten kauppakatu oli nopeasti läpi kävelty.
Kumpi voittaa: Dom vai Duomo?

Päivän aikana käytiin myös varailemassa liput maanantaiaamupäivän junaan kohti Roomaa. Alun perin oli ollut suunnitelmissa, että käytäisiin Milanon jälkeen Garda-järven rannalla olevissa pienemmissä kaupungeissa lomailemassa, mutta tultiin sitten toisiin ajatuksiin, kun järkeiltiin että näin paikallisten omien lomien alkaessa alue voisi olla aika täynnä. Lisäksi olimme vilkuilleet italialaisia telkkarikanavia sen verran, että tiesimme jossain päin maailmaa olevan uintikisat käynnissä, kun uimaurheilua näytti tulevan telkkarista vaikka kuinka paljon. Jossain vaiheessa huomasimme kisojen olevan Italian Roomassa, eli aivan kivenheiton päässä Milanosta (noin 6,5h junalla)! Koska Rooma oli muutenkin aina vähän kiinnostanut meitä historian ystäviä ja paavikin asuu ihan siinä mestoilla, niin päätimme vaihtaa hektisen Garda-järven loman rauhalliseen Roomaan.

Reppu ja reissumies vol.2: Kulissien takana

Roomaan saavuttuamme arvoimme kartattomina jonkun suunnan, josta lähtisimme etsimään majoitusta. Majoitus järjestyi puoli-nizzalaiseen tyyliin, sillä arvottuamme hetken erään oven edessä, jonka vieressä oli eri kerroksissa olevien hotellien nimiä ja summereita huikkasi viereisen ravintolan tarjoilija meille, että olemmeko etsimässä majoitusta. Vastasimme myöntävästi ja hetken kuluttua istuimmekin ravintolan pöydässä odottamassa tarjoilijan ja ravintolan rahastajamamman paikalle kutsumaa, kohta saapuvaa naista, joka tarjoaisi meille majoitusratkaisua. (Nizzassakin siis toinen niistä mummoista lähti pienten alkuneuvotteluiden jälkeen johonkin ja toinen mummo istutti meidät mummolamaisen ravintolansa pöytään kunnes ”madame comes back 10 or 5 minutes” ja kun poistunut mummo palasi takaisin, otti hän meidät matkaansa ja johdatti kämpälle) Olimme tässä vaiheessa hieman varautunein mielin, sillä Nizzan aluksi niin miellyttävältä vaikuttanut yksiö ei sitten loppupeleissä ollutkaan niin miellyttävä, sillä kyseisessä kerrostalossa oli jonkin verran öttiäisiä, heiteltiin niistä visiittimme aikana ehkä 5-6 isointa ikkunasta pihalle jäähylle ja näimme samoja öttiäisiä myös rappukäytävässä ja lisäksi esimerkiksi lämpimän veden saaminen vesihanasta osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi.

Tällä kertaa majoitusten onnenpyörästä napsahti kohdallemme superbonussektori ja naisen pitämä Bed & Breakfast –paikka osoittautui parhaaksi majoitukseksemme tähän asti. Huone oli todella siisti ja kiiltävä, seinään oli muurattu kassakaappi, oli ilmastointilaite josta sai itse säätää kuinka moneen asteeseen huoneen lämmön haluaa, hiustenkuivaaja, hierova suihku ja oma pieni jääkaappi! Hinnankin saimme neuvoteltua aluksi tarjotusta 65e hinnasta yhdelle yölle 55e/yöhön kolmeksi yöksi. Tähän hintaan kuului myös pieni aamiainen läheisessä kahvilassa, eli cappuccino/mehu ja kaksi baakkelssia kahvilan tiskin croissanttivalikoimista per henkilö.

Pitkä ja lämmin junamatka oli taas vienyt voimat matkaajista, joten emme lähteneet ensimmäisenä iltana tavoittelemaan rajojamme vaan tyydyimme vain ottamaan rennosti. Kävimme lähellä sijaitsevassa netti- ja kaukopuhelupalveluita tarjoavassa mestassa selvittelemässä internetistä, että mitä Roomassa voi oikein tehdä. Tämän nettikahvilan tietokoneet olivat kuitenkin todella solmussa, joten surffailu ei ollut mitään nautintoa ja jonkin ajan kuluttua kone tuntui jumahtaneen suunnilleen kokonaan, joten tutkailumme jäi aika pintapuoliseksi. Iltaisella kävimme vielä kiittämässä majoituksen hommannutta tarjoilijaa ja hörppäsimme samalla tuopilliset olutta hänen ravintelissaan. Majoituspaikkamme aulasta bongasimme myös tuoreen, 1996 tehdyn uudistetun painoksen kirjasta, joka esittelee Roomaa matkailijoiden tarpeita varten ja tutkiskelimme siitä vinkkejä seuraaville päiville.

Tiistaina kävimme päivällä ihmettelemässä ensin Vatikaanin kaupunkivaltiota ja koittamassa onneamme jos sattuisimme tapaamaan itsensä paavi Benedictus XVI:n. Paavi olisi esiintynyt keskiviikkoaamuna ja ihmiset jonottivat nyt satojen metrien jonossa paikkaan, jossa jaettiin pääsylippuja seuraavan päivän esitykseeen. Ei viitsitty jäädä jonottelemaan, vaan tyydyttiin vain käymään matkamuistomyymälässä ja katselemaan tavallisen tiistaipäivän elämää Vatikaanin aukiolla Pyhän Pietarin kirkon edessä.

”Paavi tule ikkunaan, täällä huutaa Taru!”

Hotellilla käynnin jälkeen oli vuorossa päivän toinen ohjelmanumero, eli Colosseumin ihmettely. Colosseumille ei päässyt pyörimään ilmaiseksi, vaan sinne piti ostaa pääsyliput, jotka alle 24-vuotiaat eu-kansalaiset saivat 7,5e alennushintaan muiden joutuessa maksamaan 12e. Samalla lipulla pääsi myös Colosseumin vieressä olevalle arkeologiselle alueelle. Colosseum oli näyttävä, iso ja kivinen. Ei ollut loppupeleissä hirveän viihdyttävä paikka sisältäpäin, vaan oikeastaan ulkopuolelta olisi kyllä nähnyt kaiken tarpeellisen. Tulipahan kuitenkin käytyä sielläkin! Arkeologisen Palatinen alueen hienoudet eivät myöskään jaksaneet kiinnostaa ihan hirveästi auringon porottaessa taivaalta täydellä teholla ja lämpömittarien näyttäessä päälle 30c varjossa. Vaikkei mikään mukavin mahdollinen iltapäivä ollutkaan, niin nyt ollaan nähty ihan oikeasti Colosseum ja Circus Maximus, joilla historian merkkihenkilöt, kuten esimerkiksi Asterix ja Obelix ovat mittailleet mahtiaan niin villieläimiä kuin kanssagladiaattoreitakin vastaan!

Jartsa kikkailee Colosseumilla

Illalla lähdimme vielä tutustumaan Rooman vanhaan kaupunkiin hyvän, mutta kohtuuhintaisen illallisruoan toivossa ja samalla pääsimme mukaan Rooman liikennekaaokseen bussin kyydissä, kun aiemmin olimme kulkeneet vain metrolla ja jalan. Kaupungin liikenne on hyvin mielenkiintoista skoottereiden puikkelehtiessa autojen välissä mistä vain nopeiten pääsevät etenemään. Myös autoilijat pujottelevat mahdollisuuksien mukaan ja tylsistä kaistarajoista piittaamatta. Välillä vähän hirvitti katsella sitä menoa. Vanha kaupunki oli semmoinen tyypillisen vanhan kaupungin oloinen sisältäen vanhoja taloja ja kapeita, mutkittelevia pikkukatuja niiden väleissä. Kun ravintoloiden terassit alkoivat täyttyä, kantoivat tarjoilijat vain lisää pöytiä ravintolan sisältä kadun varteen, aika rentoa meininkiä siis! Löysimme ravintelin, josta saimme reilunkokoiset pitsat ja litran karahvin talon punaviiniä hintaan 24e. Illallisen aikana ravintolan terassin vieressä kävi myös pari katusoittajaa esittelemässä keskinkertaisia taitojaan hanurin ja kitaran soitossa ja laulaa lurauttamisessa. Hanuristin palkitsimme hyvästä yrityksestä eurolla, mutta perus ripari-isosen lahjoilla varustetulle laulaja-kitaristille ei enää sympatiaamme riittänyt.

Toisen Rooman päivän aamu alkoi aamupalalla kahvilassa. Edellisenä päivänä olimme saaneet vain yhdet juomat ja yhdet omavalintaiset croissantit per naama ilman sen kummempia kysymyksiä toisista makupaloista, mutta nyt kun tiskin takana oli toinen myyjä, saimme kaksi croissanttia henkilöä kohden ilman sen kummempia mutinoita. Tästä onnenpotkusta alkoikin sitten hetkellinen pienoisen epäonnen kierre, kun mäkkärin, johon menimme ilmaisen wlanin toivossa pirtelöille, verkkoon olisi pitänyt rekisteröityä ja saada käyttäjätunnus tekstiviestinä, mutta suomalainen puhelinnumero ei kelvannutkaan, joten netsku jäi selaamatta. Tästä musertuneina menimme hotellille miettimään jatkosuunnitelmia ja lähdimmekin pian suunnistelemaan erään nettikahvilan (toisen kuin edellisenä päivänä) kautta kohti kuuluisia Rooman katakombeja. Nettikahvilassa kuitenkin paljastui, että ensi viikolle tiedustelemamme majoitus Saksan ja Itävallan rajamaastossa ei tulisi onnistumaan ja että katakombit ovat suljettuja juuri keskiviikkoisin, eli pitäisi keksiä jotain vaihtoehtoisia suunnitelmia. Hyvä siis, että tarkistimme vielä tiedot katakombeista ennen kuin olisimme lähteneet turhaan matkustamaan metrolla ja bussilla toiselle puolelle kaupunkia. Tässä vaiheessa matkasuunnitelmista rajallisen aikataulun takia pois pudotetut uintikisat tulivat takaisin kuvioihin ja päätimme lähteä katselemaan räpiköintiä.

”Hmm, kaipa tätä voisi vähän maistaa, vaikka Tarun leipomat ovatkin varmasti paljon parempia!”

Viimeisenä epäonnisena tapahtumana lounastilauksemme mäkkärissä meni niin mönkään, että ei oikein vieläkään ole pystynyt käsittämään miten se on mahdollista. Tilaus ”McMenu Classic (tarkoittaa siis ateriaa medium-kokoisilla perunoilla ja juomalla) with BigMac, West Potatoes (paikallinen paistettujen perunoiden vaihtoehto ranskalaisille) and Sprite” poiki kysymyksen ”Two meals?”, johon tapahtumien nopeuttamisen vuoksi vastasimme ”Yes”, vaikka Taru olikin ajatellut tilaavansa oman ateriansa Coke Zerolla. Tuloksena tästä ilmeisen yksiselitteisestä tilauksesta tarjottimelle ilmestyi kahdet tavalliset ranskalaiset, BigMac, Crispy McBacon, kaksi Spriteä ja vain yksi pilli. Ranskalaiset vaihdatettiin niihin toisiin perunoihin, mutta sen jälkeen tyydyimme kohtaloomme ällikällä löytyinä.

Tämän jälkeen onnemme kääntyi ja löysimme nopsakkaasti bussin uimastadionille ja saimme kisakylässä pienen harhailun jälkeen ostettua liput naisten vesipallon semifinaaliin Australia-Espanja ja ehdimme paikoillemme ruhtinaalliset puolitoista minuuttia ennen matsin alkua. Lippujen piti hintatietojen mukaan maksaa 15e/kpl, mutta lippumyyjä kertoi että on olemassa tarjous, jolla kaksi lippua saisi yhteishintaan 16e. Aika hyvä säästö siis! Vesipallo oli yllättävän mukavaa katseltavaa ja ottelu pysyi jännittävänä loppuun saakka. Ainoa varjopuoli matsissa oli areenalla vallitseva lämpötila ja varjon puute (matkalla bussin ikkunasta bongattiin eräästä lämpömittarista lukemat +39,5 C). Varsinaisen pelituloksen jännäämisen lisäksi oli myös jännittävää seurata ja arvailla että mitähän seuraavaksi tapahtuu, kun laji ei sääntöineen ollut ennestään ihan siitä tutuimmasta päästä.:D

Vesipalloilijat mittelevät stadionin hornankattilassa

Tätä kirjoittaessa olemme parhaillaan junassa matkalla kohti seuraavaa matkakohdettamme Venetsiaa. Venetsiassa olemme ajatelleet olla pari päivää ja suunnata sieltä Innsbruckin kautta Salzburgiin lähelle Saksan ja Itävallan rajaa. Sieltä olisi tarkoitus hypätä rajan yli ja käydä Saksan puolella valtaamassa legendaarinen Kehlsteinhaus. Mikäli suunnitelmat eivät tästä enempää muutu, niin jo viikon kuluttua liittoutuneet marssivat Berl…Budapestiin!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Dijon-Marseille-Nizza-Ventimiglia

Maanantaina (20.7.) lähdimme Dijonista aamujunalla Lyoniin, jossa jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, että pääsisimme huippunopean TGV-junan kyytiin. TGV huristeli nopeimmillaan noin 300 km/h ja korvat olivat lukossa vähän väliä. Perille Marseilleen päästiin reilussa 1,5 tunnissa ja astuttuamme ulos asemarakennuksesta jouduimme vähän aikaa ihastelemaan maisemia. Asema oli hieman ylempänä, joten sieltä avautui hieno näkymä kaupungin yli ja fiilis oli melko välimerellinen. Hetken aikaa kaupungilla hortoiltuamme löysimme itsellemme sopivaa hintaluokkaa olevan hotellin, joka sijaitsi aivan vanhan sataman lähellä.

Marseillessa fiilistelimme ensimmäisenä iltana vanhan sataman ympäristössä ja seuraavana päivänä lähdimme etsimään rantaa. Käveltyämme parisen kilometriä alkoi Välimeri viimein siintää edessämme. Biitsille saavuttuamme havaitsimme, että siellä oli beach volley -turnaus menossa ja myöhemmin luimme netistä, että myös suomalaiset Nyströmin sisarukset olivat olleet siellä pelailemassa, kovat kisat siis! Rannalla kahlailimme hieman vedessä ja kävimme rantakahvilassa nauttimassa jääkylmää kokista. Takaisin keskustaan lähdimme kävelemään rantareittiä, mutta jossain vaiheessa kuuma aurinko ja tukahduttava ilma veivät voiton ja hyppäsimme keskustaan menevään bussiin. Marseillessa syötiin myös ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnon ravintolassa (yleensä ruuat tulee hommattua jostain pikaruokaravintolasta tai tehtyä itse).

Reppu ja reissumies Marseillessa

Keskiviikkona lähdimme Marseillesta Nizzaan, jossa tunnelma oli myös varsin välimerellinen. Heti asemalle saavuttuamme kuumuus iski vastaan ja samalla iskulla tuli myös tajuaminen, että täälläpäin maailmaa ihmiset eivät oikein osaa jonottaa. Asemalla ihmiset hortoilevat miten sattuu, pysähtyvät isojen matkalaukkujensa kanssa mihin haluavat, eivätkä yhtään välitä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Junaan nousuakin saa jonottaa varsin pitkään, kun ihmiset eivät päästä aiempia matkustajia junasta ennen kuin itse nousevat sinne. Kaaos on siis valmis, kun ihmisiä pyrkii samanaikaisesti sekä sisään että ulos. Varsinkin kun sisään päässeet jäävät heti ovensuuhun tököttämään eivätkä vahingossakaan mene sisään peremmälle, että muutkin mahtuisivat. :D

Näillä mennään!

Nizzassa bongasimme jo asemalla mainoksen suht edullisesta hostellista, joka oli aseman lähellä. Löydettyämme paikan alkoi mielenkiintoinen neuvottelu huoneen varaamisesta. Ensin tilaa ei tahtonut olla, mutta kun sanoimme olevamme Suomesta, meille löytyikin ”studio”. Olimme aika pyörällä päästämme, kun paikkaa pitävät kaksi mummoa eivät osanneet juurikaan englantia ja meilläkin ranskan kieli on vähän hakusessa. Jonkin aikaa setvittyämme toinen mummo lähti viemään meitä studiolle, joka oli korttelin päästä vastaanottopaikasta. Studio osoittautuikin pieneksi yksiöksi, jossa oli pari keittolevyä, vessa ja parvi nukkumiseen. Kelpasi meille! (Kämpän huonoihin puoliin lukeutui muutama epäilyttävän näköinen öttiäinen ja kuuman veden puuttuminen…) Ensimmäisenä iltana kävimme vähän tutkailemassa lähiympäristöä ja käppäilimme myös merenrantaa ihailemaan. Nizzassa kunnon biitsi oli vähän alle kilometrin päässä ja meri oli aika hienon näköinen. Rantaviivaakin oli ihan riittämiin. :)

Torstaiaamuna menimme neuvottelemaan mummojen kanssa, josko meidän olisi mahdollista olla kämpässä vielä pari yötä. Neuvottelujen tuloksena oli lupaus 2 yöstä lisää ja tieto salaperäisestä ”mösjööstä”, joka mahdollisesti olisi tulossa käymään kämpässämme. :D Kämpälle palattuamme havaitsimme, että koko talosta oli vedet poikki, ja tämä mösjöö saattoi liittyä jotenkin putkitöihin. Lähdimme hyvillä mielin pyykkäilemään edellisenä iltana bongattuun itsepalvelupesulaan ja sen jälkeen painuimme biitsille loikoilemaan. Meri hohti turkoosina ja suorastaan houkutteli uimaan. Kävimmekin pulahtamassa useaan otteeseen ja uintikertojen välissä otimme hieman aurinkoa rannalla. Illalla päätimme lähteä hieman tutkailemaan vanhaa kaupunkia ja eksyimme siellä Thor-nimisen kuppilan terassille. Tiesimme ennakkoon Thorin olevan skandinaavishenkinen mesta ja yllättäen meidän kohdalle sattuikin sitten suomalainen tarjoilija. Oli ihan mukavaa saada palvelua suomeksi, varsinkin kun ranskassa ei aina oikein tahtonut edes englannilla pärjätä… :)

Bongaa välimerellinen Jari ja Jarin varpaat!

Perjantaina päätimme lähteä käymään päiväretkellä Monacossa, siinä huudeilla kun olimme. Monacon suuntaan oli päättänyt lähteä pari muutakin turistia ja ruuhka junassa oli melkoinen. Itse Monacossa oli kuitenkin suht rauhallista ja kävimme käppäilemässä Casinon pihalla ja kiipesimme vähän matkaa erästä vuorta ylöspäin. Ketään julkkiksia ei valitettavasti bongattu, vaikka kuinka koitimme tarkkailla vastaantulevia ihmisiä. :( Illalla Nizzassa päätimme vielä lähteä pulikoimaan mereen, sillä Monacossa oli hikoiltu aikalailla (siellä oli lämmintä varmaan 40 astetta ja alhaalla sataman tuntumassa ilma vain seisoi paikallaan).

Paalupaikalla Monacossa :)

Lauantaina heräsimme aikaisin, jotta ehtisimme heti aamusta juna-aseman lippuluukulle varaamaan paikkoja Milanon junaan (edellisenä päivänä emme ehtineet ajoissa). Haluamaamme junaan ei ollut enää paikkoja jäljellä, joten päädyimme seuraavaan vaihtoehtoon, eli lähijunalla Ventimigliaan ja siitä nopeammalla junalla Milanoon. Palasimme kämpälle, otimme rinkat kantoon ja kävimme palauttamassa mummeleille kämpän avaimet. Koska olimme hyvissä ajoin liikenteessä, päätimme lähteä jo aikaisemmalla junalla Ventimigliaan, sillä ainakaan edellisenä päivänä lähijunat eivät olleet yhtään ajoissa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Amsterdam-Bryssel-Luxemburg-Dijon

Lähtö Amsterdamista kohti Brysseliä tapahtui taas tuttuun tapaan aamujunalla. Aamiaiseksi nautimme rautatieaseman kioskista ostetut croissantin ja täytetyn sämpylän laiturilla istuskellen ja limpparia siemaillen. Matkassa mukana oleva istuma-alustakin pääsi ensi kerran käyttöön!

Junamatkalla ei ollut sen suurempaa dramatiikkaa, vähän jouduttiin arpomaan jäätäisiinkö pois Brussels Centraal vai Brussels Zuid -asemalla, joista päädyimme ensin mainittuun. Valinta osoittautui oikeaksi ja pääsimme aika lähelle kaupungin keskustaa, tosin itse emme sitä vielä siinä vaiheessa tienneet. Aseman turisti-infot olivat nimittäin aika olemattomat ja jouduimme arpomaan suunnan, josta lähdimme etsimään keskustaa ja majoitusta. Hyvällä arvauksella lähdimme oikeaan suuntaan ja löysimme jonkin matkan päästä opasteita turisti-infoon, josta saimme itsellemme kaupungin kartan. Lähdimme kartan avulla suunnistamaan kohti erästä ennalta katsottua ja suunnilleen meille sopivalta tuntuvaa hotellia. Etsimämme hotellin sijaan päädyimme kuitenkin erääseen toiseen keskustan pohjoispuolella olevaan hotelliin, joka sattui tulemaan aiemmin vastaan. Hotelli ei ollut mikään Hilton (vaikka muutaman sadan metrin päässä Hiltonista oltiinkin), mutta kuitenkin ihan tyydyttävän oloinen, joten otettiin huone kahdeksi yöksi.

Ensimmäisenä iltana käytiin nopeasti tutustumassa hieman lähiympäristöön ja etsittiin Delirium Cafe, jossa on tarjolla maailman laajin valikoima eri oluita (on ihan Guinnessin ennätysten kirjan virallinen ennätys). Yksien oluiden jälkeen oli aika palata hotellille ja siirtyä yöpuulle. Perjantaina käväistiin ensin katsomassa pakollinen Manneken piss ja ostettiin hieman kuuluisaa Belgialaista suklaata. Tämän jälkeen lähdettiin kuninkaanlinnan kautta katsastamaan Euroopan parlamenttia. Matkan varrelle sattui myös kuninkaallinen puisto, josta bongattiin vohvelikioski. Tottahan myös belgialaisia vohveleita oli pakko maistaa, kun niitä on niin kovasti kehuttu. Vohvelit olivatkin hyvän makuisia, mutta niin makeita, että Tarun ainaisesti kolottava sokerihammaskin saatiin lääkittyä koko loppupäiväksi vain yhdellä vohvelilla!

Nääääin pieni se oli!

Euroopan parlamentti oli pienoinen pettymys. Semmoinen iso toimistokompleksi minne ei tainnut tavallisella pulliaisella olla mitään asiaa sisälle. Tulipahan kuitenkin nähtyä, että missä niistä kurkun käyryyksistä päätetään. Parlamentin EU-infossa oli tarjolla erilaisia EU-esitteitä EU:n jokaisella virallisella kielellä. Ainakin tulee työllistettyä kielenkääntäjiä tuommoisilla tärkeillä hommilla.

Päiväreissun lopuksi käytiin Beer Tempel –kaupassa ostamassa vähän oluita nautittavaksi hotellilla ja matkamuistoksi Delirium Tremens –baaripyyhe. Illalla käytiin vielä iltakaljoilla Brysselin yössä. Tultiin takaisin hotellille nukkumaan vasta 22:30, eli myöhemmin kuin koskaan aikaisemmin tällä reissulla!

Lauantaina oli vuorossa lähtö Luxemburgiin Brysselin pohjoiselta juna-asemalta, eli suhteellisen läheltä hotelliamme. Matkalla oli monta pysäkkiä ja partiolaisia oli kovasti liikkeellä. Melkein joka pysäkillä junaan nousi tai siitä lähti joku partiolaisporukka. Luxemburgiin saavuimme klo 12:40 ja päivän aikataulu oli suhteellisen tiukaksi laadittu. Ensin piti etsiä pikavauhtia hotelli, johon saisimme jätettyä rinkkamme, käydä syömässä ja suunnistaa sitten viitisen kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle amerikkalaisten sotahautausmaalle ennen kuin sen portit sulkeutuisivat klo 17:00. Saatiin hommat hoidettua sutjakkaasti ja selviteltyä myös millä bussilla pääsee lähelle määränpäätämme, mistä ko. bussi lähtee ja millä pysäkillä pitää jäädä pois.

Hautausmaa oli todella vaikuttavasti toteutettu. Porteista sisään astuessa alkoi ymmärtää amerikkalaisten patriotismia kun tähtiliput liehuivat lipputangoissa ja korkeat isänmaallisin tekstein koristellut marmorimonumentit kohosivat kohti taivaita. Hautausmaalta löytyi 5076 valkoista ristiä (tai daavidin tähteä) tarkasti kaarimuodostelmiin sommiteltuna. Nurmikot olivat kuin suoraan golfkentältä ja oli suihkulähteitä ja kaikkea. Lopulta oli vähän semmoinen fiilis, että ihan hienot systeemit on pojat rakentaneet, mutta ehkä vähän vähempikin olisi riittänyt.

Täällä risti on aina valttia.

Illemmalla käytiin katsomassa Luxemburgin keskustaa ja sitä ympäröivää syvää rotkoa. Oli komeita maisemia. Bongattiin sattumalta, että rotkossa oli alkamaisillaan blues & jazz -festarit ja mentiin mukaan ihmettelemään festaritunnelmaa. Bilealueella oli muutama lava, joissa bändit esiintyivät ja paljon kojuja joissa myytiin olutta, kokista+viiniä, makkaraa ja hapankaalia ynnä muuta tuommoista pientä virvoketta ja naposteltavaa. Nautittiin hetken verran festaritunnelmasta ja katseltiin vähän aikaa paria keikkaa ennen kuin kipusimme ylös rotkosta.

Rotko, johon pääsee myös mopolla. Me mentiin jalan ;)

Sunnuntaiaamuna lähdimme kohti Ranskan Dijonia. Tämä oli ensimmäinen junamatkamme, jossa jouduimme vaihtamaan junaa kesken matkan. Vaihto oli Metzissä ja siellä meillä oli vähän päälle tunnin verran aikaa kulutettavanamme. Ostettiin sieltä herkullinen aamiaispatonki ja mussuteltiin sitä junaa odotellessa. Perille sinappikaupunkiin Dijoniin saavuttiin hieman ennen kolmea ja hetken aikaa asemalla ihmeteltyämme lähdimme suunnistamaan kaupungin keskustaa kohti. Matkalla bongailimme monta hotellia ja lopulta myös turisti-infon, josta saimme kartan sekä vinkin suht edullisesta hotellista keskustassa. Hotelli osoittautuikin tähänastisista halvimmaksi ja palvelu oli varsin hyvää ja huone siisti.

Kun kamat oli saatu hotellihuoneeseen, lähdimme tutkailemaan Dijonin kaupunkia ja sen lukuisia sinappikauppoja ikkunoiden takaa (sunnuntai kun oli, oli suurin osa kaupoista suljettuna). Nähtävyyksistä kävimme vilkaisemassa paikallisen riemukaaren sekä Notre Damen ja lisäksi löysimme kivan puiston suihkulähteineen. Kaupunki oli varsin vaikuttava kaikkine vanhoine rakennuksineen, jotka olivat selvinneet maailmansotien pommituksista (ilmeisen harvinaista Ranskassa). Nähtävää ei kuitenkaan loppupeleissä ollut niin paljoa kuin alun perin olimme ajatelleet, joten päätimme jatkaa matkaa eteenpäin jo maanantaina.

Kaiken kaikkiaan pari viime päivää on sujunut yllättävän hyvin, vaikka kumpikaan meistä ei ole mikään ranskan taituri. Ranskaa äidinkielenään puhuvat ovat yllättävän joustavasti suostuneet puhumaan englantia, kunhan on vähän yrittänyt sönköttää ranskaa. :) Lisähuomiona myös sellainen seikka, että Luxembourgissa ja Dijonissa ei ole näkynyt lainkaan kerjäläisiä, joita aiemmin kierretyissä kaupungeissa on ollut lähes joka kadunkulmassa.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Budapest-München-Köln-Amsterdam

Lähdettiin Budapestista junalla kohti Münchenia lauantaiaamuna klo 7:10. Edessä oli kuukauden interrail-matka ja heti aluksi kevyt vähän päälle 7h junaetappi. Lisäjännitystä junamatkalle toi se, että Jarin aiemmin viikolla alkanut, jo voitetuksi luultu ripuli oli yllättäen iskenyt toisella aallolla edellisenä yönä. Imodiumit tehosivat onneksi hyvin, eikä ikäviä vahinkoja sattunut.:) Matkalla oli monenlaisia maisemia, joista hienoimmat ehdottomasti Itävallassa. Vihreitä nurmirinteitä riitti ja talot olivat niitä semmoisia komeita itävaltalaisen näköisiä.

Münchenissa löydettiin hotellille suht nopeasti ja päästiin huoneeseen huilaamaan. Aiemmin varaamamme ”with shared bathroom” huone sijaitsi sopivasti juuri hotellin siinä kerroksessa, jonka vessa oli remontissa. Pari tuntia saapumisemme jälkeen Taru sai puhelun Jaakolta, joka oli juuri saapunut Müncheniin. Jaakko tuli moikkaamaan meitä hotelliimme ja lähti Tarun kanssa kiertelemään kaupunkia Jarin jäädessä hotelliin lepäämään. Sen kummempaa actionia ei Münchenissa tällä kertaa ollut, vaan käytiin pitkästä päivästä uupuneina aikaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna oli ohjelmassa junamatka Kölniin. Tämän matkan pituus oli vain vähän alle 5h. Saksalaisessa junassa oli matkustajat otettu hyvin huomioon ja jokaiselle penkkiparille jaettiin taitetut brosyyrit, joissa lukivat matkan kaikki pysäkit, niiden välimatkat, saapumis- ja lähtöajat asemille ja niiltä lähtevät jatkoyhteydet. Lehtisestä oli mukava seurata matkan edistymistä! Matkustajat oli otettu hyvin huomioon myös sillä tavalla, että varattujen paikkojen kohdalla luki mistä kaupungista mihin kaupunkiin kyseinen paikka oli varattu, joten jos sattui matkustamaan eri paikkakuntien välillä, saattoi hyvin käyttää myös varattua paikkaa.

Kölniin saavuttaessa oli iloinen yllätys huomata, että kölniläiset olivat ystävällisesti laittaneet kaupungin suurimman nähtävyyden, tuomiokirkon (eli Domin) sopivasti rautatie-aseman viereen, josta vaikka vaihtojunaa odottelevan ohikulkijan on se nopeaa ja vaivatonta käydä vilkaisemassa. Kun Domia oltiin ihmetelty hetken verran, oli aika etsiä majoitusta, sillä nyt jo kokeneina matkustajina emme olleet tehneet etukäteen varausta hotelliin, vain ainoastaan katsoneet netistä muutamia mahdollisia paikkoja, joita voisimme lähteä koittamaan. Meillä kävikin hyvä säkä ja heti ensimmäinen yrityksemme, Station backpackers hostel tärppäsi. Paikka oli kaikin puolin hyvän oloinen ja omatoimisten matkaajien tarpeita vastaavaksi suunniteltu. Varasimme kahden hengen huoneen kahdeksi yöksi.

Ensimmäisenä iltana ihmeteltiin vähän lähiympäristöä, käytiin katselemassa Domia vielä toisen kerran ja huilailtiin matkapäivän jäljiltä. Domin ympäri pyöriessämme huomasimme yllätykseksemme, että vaikka on sunnuntai-ilta, niin siltikin kirkkoon pääsi sisälle. Menimme sisään katselemaan ja kirkossa olikin paraikaa messu käynnissä. Ilmeisesti oli ok, että ihmiset tulivat kirkon takaosaan hämmästelemään kun edessä pidettiin jumalanpalvelusta. Hienolta kyllä kuulosti saksankielinen saarnaaminen ja urkupillien ujellus.

Taru aukiolla Kölnissä, taustalla joku kirkko

Maanantaiaamupäivällä tehtiin kävelyretki vanhaan kaupunkiin ja Reinin rannalla olevaan puistokaistaleeseen. Matkalla käytiin maistamassa myös pienet (2dl) kölniläiset oluetkin. Reinin rannalla oli kauniin rauhallisen oloista ja mukava istuskella penkillä. Vielä ennen hostellille palaamista kävimme katsomassa rautatiesiltaa, jonka kaiteeseen monet rakastavaiset käyvät laittamassa riippulukon kiinni rakkautensa merkiksi. Niitä lukkoja nimittäin riitti aika monta siinä sillan kaiteessa, niin monta että olisi saattanut mennä parikin päivää niitä laskiessa.

Puoliltapäivin totesimme, että nyt voisi olla hyvä aika käydä kysymässä lääkärin mielipidettä Jarin miltei viikon kestäneisiin mahavaivoihin. Lähin yksityislääkärin vastaanotto sattuikin onnekkaasti olemaan kadun toisella puolella hostellistamme. Vaikka lääkäri ei aivan täydellistä englantia puhunutkaan, saatiin kuitenkin selvitettyä että mahavaivoja ja pientä lämpöä on ollut jo jonkin aikaa. Lääkäri määräsi antibioottikuurin ja neuvoi juomaan paljon piparminttuteetä, se on kuulemma parasta lääkettä kun on mahan kanssa ongelmia.

Tiistaina oli vuorossa maan vaihto Saksasta Alankomaihin. Kölnin ja Amsterdamin välinen junamatka kesti vajaat kolme tuntia ja oltiin taas liikenteessä ilman paikkavarauksia junaan tai majoituksiin. Junasta saatiinkin loistopaikat, aivan junan perässä, miltei tyhjässä vaunussa, jonka päätä koristi peräpään veturin ohjaamo! Ohjaamossa oli komeat muotoilut, kuin avaruusaluksessa konsanaan, mutta nappeja ja namiskoja oli kuitenkin yllättävän vähän. Vaikka toisaalta, eiköhän se junan ohjaaminen kuitenkin aika suoraviivaista ole. Amsterdamin päässä palloiltiin hetki juna-asemalla ja etsittiin jonkinlaista turisti-infoa, jotta saisimme kaupungin kartan. Pienen etsimisen jälkeen info löytyi ja lopulta myös kartta (joka tosin maksoi 2e kun muissa kaupungeissa oltiin tähän mennessä saatu ilmaiset kartat). Amsterdamin keskustassa jouduttiin vähän aikaa palloilemaan, jotta hotelli löytyisi, mutta löysimme lopulta hotel The Globen, josta meinasimme ensin ottaa vain sängyt dormista, mutta jostain syystä saimme lopulta neuvoteltua yksityisen huoneen omalla vessalla kohtuulliseen hintaan.

Amsterdamissa Jari keskittyi lepäilemiseen, mutta hieman kerettiin kaupunkia kiertelemään yhdessäkin. Keskiviikkona käytiin esimerkiksi katsomassa Madame Tussaudin vahanukkenäyttely, joka olikin reissun tähänastinen kohokohta! Siellä kävimme morjestamassa mm. Elvistä, paavia, Michael Jacksonia ja Einsteiniä. :D Amsterdamissa tuntui olevan bileet koko ajan käynnissä ja ihmisiä oli liikenteessä paljon varsinkin iltaisin. Hotellimme ranskalaiselta parvekkeelta oli hyvät näkymät viereiselle kanaalille, jossa kulki varsin paljon eritasoisesti varusteltuja veneitä. Joissakin veneissä oli kovat musat ja hienot sisustukset, joissakin taas vain penkit ja niissä keskityttiinkin olennaiseen, eli kaljan juontiin ja huuteluihin terasseille. Amsterdam on vaikuttanut ihan mukavalta ja hauskalta paikalta, mutta joissakin matkailijoissa on ollut huomattavissa sellaista ”hei mennään damiin ja ollaan ihan sekasin” -meininkiä.

Mistä toi kukko tähän tuli??? Oltiin Salvadorin kanssa ihan äimänä!

"Oi Spindelmannen, pelasta minut!"

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Matkasuunnitelmat uusiksi

Interrailin vähät valmiksi lukkoonlyödyt ja varatut matkasuunnitelmat menivät kerralla uusiksi kun tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ruoansulatuksen jumalat heittivät ripulin kirouksen niskaamme. Ensin ripuli iski voimalla allekirjoittaneeseen keskellä yötä ja myöhemmin Taruun keskiviikkona päivällä hieman pienemmällä teholla (pienempi kun nyt oli tuo kohdekin).

Alkuperäinen suunnitelmamme oli siis ollut lähteä keskiviikkoaamuna klo 7:10 junalla kohti Münchenia. Interrail-liput astuivat voimaan tuona päivänä, kyseiseen junaan oli käyty tekemässä paikkavaraukset ja hostelli varattu Münchenistä. Paikkavaraukset ja hostellin varausmaksu menivät siis hukkaan ja Interrail-passit ovat lojuneet pöydällä toimettomana nyt muutaman päivän ajan. Samalla meni sivu suun tilaisuus päästä morjestamaan Jaakkoa Darmstadtiin. Mutta, tälläkin sadepilvellä on hopeinen reunuksensa, onneksi nimittäin pöpöt iskivät täällä kotona ennen lähtöä eivätkä vasta tien päällä.

Nyt molempien olot ovat jo alkaneet palata normaaliksi ja uusi lähtöyritys kohti Müncheniä suoritetaan huomenna aamulla. Majoituksen suhteen jouduimme valitsemaan hieman edellistä yritystä kalliimman vaihtoehdon, mutta ehkä siitä selvitään. Münchenistä eteenpäin suuntailemme luultavasti Kölniin. Seuraava raportti tien (kiskojen) päältä!

P.S. Matka-asioihin liittymättömänä kuriositeettina mainittakoon vielä, että sain tänään BME:ltä hyväksymiskirjeen sähköpostiini, kun heiltä asiasta sähköpostitse olin kysellyt. Olivat mokomat menneet kirjoittamaan sähköpostiosoitteeni väärin lähettäessään sitä ensimmäisen kerran! Bonuksena olin kaiken kukkuraksi hyväksytty eri osastolle, kuin minne olin alunperin hakenut. Tässä tapauksessa muutos oli kuitenkin kannaltani parempaan suuntaan, sillä pääsin hakemani sähkö- ja tietotekniikkaa opettavan "Informatics" -osaston sijaan tutalaisen korvaan kotoisan tutulle hubbabuballe kuulostavalle "Economics and Social Sciences" -osastolle!

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Ensimmäisten päivien tohinoita vol. 2

Sunnuntaina päätimme aamiaisen jälkeen lähteä tutkimaan asuinseutuamme vähän tarkemmin, sillä tähän saakka olimme kävelleet kotitaloltamme vain vastapäiseen kauppaan ja kehäkadun varteen. Kiersimme talomme taakse ja löysimme sieltä puistoalueen jalkapallokenttineen, sieltä siis oli asuntoomme kantautunut lasten kiljahduksia ja pallon töminää. Jatkoimme Mester Utcaa toiseen suuntaan kuin tavallisesti ja vastaan tuli mm. erilaisia pieniä ruokakauppoja, koulu ja tietenkin sörözöitä, joita tuntuu olevan lähes jokaisessa kadunkulmassa. Kävelimme katua pitkin yhteen isoon risteykseen asti, jossa Jari tiesi erään puiston sijaitsevan. Aivan kadunkulmassa oli ensin kirkko (joita tuntuu täällä olevan enemmän kuin tarpeeksi) ja sen takana avautui puisto, jossa oli mm. erillinen alue koirille ja koripallokenttiä. Takaisintulomatkalla päätimme kokeilla paikallista pizzeriaa, mutta tehtävä osoittautuikin hieman hankalaksi. Kaikissa pizzerioissa oli ovet ja ikkunat levällään ja vähintään kaksi työntekijää sisällä/ovensuussa, mutta ainoa seikka, joka meille sanottiin, oli ”closed” erittäin huonolla englannilla. :D Niinpä jatkoimme matkaa kotia kohti ja päätimme syödä alakerran ravintolassa, jossa englantia jopa osattiin. Annokset olivat varsin tuhdit ja hyvän makuiset ja päätimmekin palata kyseiseen ravintolaan vielä uudestaan, lähellä kun sijaitsee.

Koska olimme kävelleet suhteellisen paljon viime päivinä, päätimme sunnuntain kunniaksi lähteä lepuuttamaan jalkojamme kylpylään. Kylpyläksi valittiin edellisellä reissulla hyväksi todettu Szechenyi, jossa on altaita niin ulkona kuin sisälläkin. Pääsy kylpylään ei käynytkään ihan niin helposti kuin olimme kuvitelleet, sillä yhdellä lippuluukulla meille ilmoitettiin, että siellä ei myydä lippuja, vaan meidän pitää kiertää talokompleksin toiselle puolelle toiselle kassalle. Löydettyämme oikean kassan ongelmana oli löytää pukuhuoneet ja kaapit, jotka löytyivät lopulta alakerrasta ja tällä kertaa oli jopa eroteltu miesten ja naisten puolet erikseen. Kun olimme saaneet uikkarit vaihdettua päälle, pulahdimme miellyttävään, noin 38 asteiseen ulkoaltaaseen, joka aluksi tuntui todella kuumalta, mutta joka lopulta osoittautui suosikiksemme (muissa altaissa lämpötila kun oli ”vain” jotain 30-35 astetta).

Maanantaina nousimme suht varhain ylös ja lähdimme hoitamaan juoksevia asioita. Ensimmäisenä kohteenamme oli taas rautatieasema, jossa kävimme varaamassa paikkaliput Münchenin junaan. Lippuluukun naisella tuntui olevan hirveä kiire, mutta saimme onneksi asiamme toimitettua ja paikat varattua. Asemalla jouduimme odottelemaan melko kauan, mistä opimme sen, että reilillä täytyy varata kunnolla aikaa juna-asioiden hoitamiseen. Kaikissa junayhtiöissä paikkavaraus ei ole pakollinen, mutta ensimmäiselle matkalle päätimme kuitenkin varata istumapaikat, sillä matka kestää reilut 7 h. Asemalta takaisintulomatkan varrella kävimme Eurokaupassa (paikallinen Saiturinpörssi), josta teimme hyviä löytöjä reiliä varten, mutta kaikkia tarvitsemiamme tavaroita ei siltikään löytynyt. Ennen kotiin menoa nappasimme gyrokset matkaan ja mutustelimme ne kotona (myöhemmin saimme havaita, että suuri kaalin määrä gyroksissa oli yllättänyt Jarin ruuansulatuselimistön :S).

Tältä asemalta lähdetään keskiviikkona kohti Müncheniä

Mahat täynnä lähdimme taas käymään koululla, jossa Erasmus-opiskelijoista vastaavan henkilön vastaanottoajan olisi pitänyt olla klo 13-16. Ketään ei kuitenkaan taaskaan näkynyt, mutta onneksi meille sähköpostia lähetellyt edellinen Erasmus-vastaava Eszter sattui tulemaan samalle käytävälle. Hänen neuvonsa meille kuuluivat jotakuinkin seuraavasti: ”Laittakaa sähköpostia, jos ei sähköpostiin vastata, niin soittakaa, jos ei puhelimeen vastata, niin pitäkää vain hauskaa”. :D Nämä ohjeet rikkaampina lähdimme suuntailemaan kohti kiinalaista toria, jossa kiinalaistaustaiset henkilöt myyvät kaikenlaista kamaa, kunhan korttipeleiltään joutavat myyntihommiin (taisivat jotkut pelata jotain shakin tapaistakin). ”Tori” koostuu useammasta hallista ja pihalla sijaitsevasta markkina-alueesta, saattaa joidenkin kulmien takana olla vielä muutakin, mutta nämä hoksasimme tällä reissulla. Mukaan tarttui tällä kertaa kaksi sateenvarjoa (250 ft/kpl) sekä yksi käsilaukku (500 ft) ja takaisintulomatkalla päätimme, että joku toinen kerta palaamme ajan kanssa torille ja ostamme ainakin muutamat halvat kengät sieltä. Iltasella otimme skype-yhteydet koteihin ja vaihdoimme kuulumisia perheittemme kanssa. :)

Tiistaina tapasimme aamupäivällä vuokraisäntämme ja teimme kirjallisen vuokrasopimuksen. Iltapäivästä ja illasta hoitelimme viime hetken juoksevia asioita (kuten eväiden ostoa) ja kävimme vielä naapurisörözössä ja hakemassa naapurikahvilasta ihanat kakkupalat. Hintaa kakkupaloilla oli vähän reilu euron, eli oli kalliimpaa kuin kalja! ;)

Nyt blogi hiljenee vähäksi aikaa, koitamme kirjoitella lisää, kunhan reilikiireiltämme ehdimme.

P.S. Löysin eräänä päivänä yhden tutunnimisen kadun täältä Budapestista. Miten onkaan voitu nimetä katu niin hyvin. :D

Löytyhän täältä tuttujakin paikkoja

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Ensimmäisten päivien tohinoita vol. 1

Ensimmäiset päivämme Budapestissa olemme käyttäneet kaupungin kiertelyyn ja tiedustelukäynteihin eri paikoissa, jotka tulevat näyttelemään erilaisia rooleja elämässämme täällä. Pakolliset nähtävyydet saimme hoidettua pois alta jo edellisellä Budapestin matkallamme lokakuussa ja nähtävyydet pääsee varmasti katsomaan vielä moneen kertaan syksyn aikana uusien vaihtaritoverien ja luoksemme mahdollisesti saapuvien Suomen vieraiden kanssa.:)

Torstai-iltana, kun olimme päässeet uuteen kämppäämme, emme jaksaneet lähteä kadun toisella puolella olevaa kauppaa pidemmälle, vaan kävimme vain ostamassa sieltä iltapala-aineksia ja kävimme raskaan päivän jälkeen suhteellisen aikaisin nukkumaan. Perjantaina heräsimme jo kukonlaulun aikaan (johtunee varmaan huimasta jet lagista) ja lähdimmekin heti aamusta etsimään BME:n (Budapest University of Technology and Economics, älkää kysykö mistä tuo lyhenne on keksitty) eurooppalaisten vaihtareiden asioita hoitavaa ERASMUS-toimistoa, jotta voisimme ilmoittaa sinne uuden osoitteemme, ettei kaikkea meille lähetettävää postia tarvitse kierrättää Suomen kautta ja siinä sivussa kysäisemään, että miksi minulle ei ole tullut mitään ilmoitusta onko minut hyväksytty opiskelijaksi, kun taas Taru sai asiasta sähköpostia jo juhannusaattona. Toimisto ei kuitenkaan ollut perjantaina auki, vaan joudumme koittamaan onneamme uudestaan maanantai-iltapäivällä.

Koululla käynnin jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti seuraavaa kohdettamme, eli Margitin saarta, jolla emme viime matkallamme käyneet. Kyseessä on siis eräs Budapestin alueella oleva Tonavan saari, jolla voi harrastaa erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja. Saarta kiertää matolla päällystetty juoksurata ja saarella on kylpylöitä, tenniskenttää, jalkapallokenttää ynnä muuta. Lisäksi saari vaikutti olevan myös mukava piknik- ja hengailupaikka. Margitin saaren jälkeen palasimme kotiin keräämään voimia seuraavia koitoksia varten.

Alkuillasta teimme vielä lyhyen, tunnin mittaisen reissun kauppahalliin ja ostimme pari salamipötköä ja muutaman paprikan. Tämän reissun jälkeen huilasimme ja pidimme jonkin aikaa sadetta kotosalla. Koko päivän ajan oli nimittäin ollut kuumaa ja kosteaa ja nyt lopulta iski ukkoskuuro kaupungin kohdalle oikein salamoiden ja jyrinöiden kera. Sateen tauottua lähdimme mahat kurnien etsimään iltaruokapaikkaa ravintoloita täynnä olevalta Raday utcalta. Päivällä olimme käyneet vain Burger Kingissä syömässä hampurilaisateriat, joten nyt oli tähtäimessä ihan oikean, lautaselta tarjottavan ruoan syöminen. Ruokailureissulle tuli hieman lisämaustetta siitä, että juuri kun olimme päässeet rappukäytävään ja noin puoliväliin portaita alas, tuli taloomme sähkökatko ja saimme kävellä portaat alas pimeässä. Onneksi valittiin tuolla kertaa portaat eikä hissiä. Olisi voinut olla jännittävää jäädä jumiin pimeään ja ahtaaseen hissiin ja alkaa selvittelemään kuinka huoltomies saataisiin paikalle.:) Kadulla kuitenkin valot paloivat normaalisti ja huomasimme, että katkos taisi olla vain meidän talossamme. Löysimme Raday utcalta nopeasti viihtyisän ravintolan, jonka terassille istuimme syömään kuunnellen ravintolassa musisoivan trubaduurin esitystä. Ruokia odotellessa iski sitten oikein laajempi sähkökatko ja ravintolasta ja muista lähellä olevista taloista katkesivat sähköt. Onneksi katuvalot kuitenkin paloivat, ettei tarvinnut ihan pimeässä olla. Ruoka syötiin tuikun valossa ja takaisintulomatkalla suunnilleen kaikki talot olivat pimeinä. Meidän taloamme lähellä olevassa sörözössä tuntui kuitenkin kaikesta huolimatta olevan suhteellisen hyvä meininki, sen verran iloista laulua sieltä kuului vaikka äijät istuivat siellä pimeässä.:D Kun pääsimme kotiin, emme jaksaneet alkaa enää kikkailemaan pitkään otsa- ja taskulamppujen kanssa, vaan menimme pian nukkumaan.

Lauantaina kävimme katsastamassa itäisen rautatieaseman sijainnin, jolta meidän on tarkoitus keskiviikkoaamuna klo 7:10 aloittaa interrail-matkamme. Samalla reissulla kävimme myös pyörähtämässä Westend-nimisessä suuressa kauppakeskuksessa. Putiikkeja oli sen verran, että Taru totesi niiden kaikkien kiertämisen vievän monta päivää. Kauppakeskuksesta ei kuitenkaan tarttunut nyt mukaan muuta kuin muistikirja ja muistivihko matkapäiväkirjan pitämiseen ja kauppalistojen yms. kirjoittamiseen. Samalla reissulla kävimme myös ensimmäistä kertaa terassilla istumassa, kun vastaan sattui tulemaan aurinkoisella paikalla oleva mesta, jossa iso tuoppi maksoi noin 1,05e. Päivän teemaksi tulikin samalla sniiduilu ja samalla reissulla kävimme myös syömässä huokeassa kiinalaisessa ravintolassa, jossa laskun loppusummaksi kahden ruoka-annoksen ja 0,5l kolapullojen jälkeen tuli noin 6,7e.

Iloa aidoimmillaan by Terassi-Jartsa :)

Lauantaina lähdimme vielä toiselle retkelle etsimään Obudai-saarta, jolla pidetään elokuun puolivälin kieppeillä Sziget-festarit. Tämäkin paikka löydettiin, vaikka matkalla joutuikin käyttämään matkustusmuotona meille aiemmin tuntematonta lähijunaa. Tähän saakka oltiin selvitty lähinnä ratikoilla ja metroilla. Saarella näytti olevan käynnissä lasten päivä ja mekin osallistuttiin siihen ostamalla eräänlainen sohjomuki. Matkan varrelle osui myös elämämme ensimmäinen gyros-annos, joka tuntuu olevan paikallisten suosikkigrilliruokaa, ainakin sen verran tiheästi gyroskojuja tuntuu olevan katukuvassa. Kyseessä on siis semmoinen kebabin tapainen hässäkkä, liha on vaan vähän erilaista. Hintaa pitagyrosilla oli vajaa pari euroa, öisten kotimatkojen uusi suosikki on syntynyt!

Iloa aidoimmillaan by Sohjo-Tartsa :)

Illalla livettiin lauantai-illan kunniaksi päivän sniiduilusta ja suunnattiin nokat kohti Corvintetoa, joka on eräs baari keskustan suunnalla. Paikan tekee erikoiseksi sen kattoterassi, jolta näkee öisen taivaan kaupungin kattojen yllä. Kuten monet muutkin Budapestin underground-baarit, tämänkin baarin sijainti täytyy tietää tarkkaan ennen kuin sinne menee. Kadulta sinne ei vahingossa löydä, sillä kadulla ei näy minkäänlaisia mainoksia tai baarin nimikylttejä ja sisäänkäynti näyttää vain normaalin, ränsistyneen kerrostalon rappukäytävältä, jonka edessä maleksii kadulla muutamia portsarin hommia hoitavia lihaskimppuja. Höräisimme kattoterassilla pihakeinussa kiikutellen parit iltakaljat ja suuntailimme sitten kotiin keriten juoksemalla juuri ja juuri illan viimeiseen ratikkaan.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Home sweet home

Budapestiin on saavuttu ja paljon on jo ehtinyt tapahtua. Sää on ollut varsin kuuma ja kostea, ja ukkosta onkin ollut pitkin päivää. Onneksi pahimmat sadekuurot on onnistuttu välttämään… Mutta palataanpas aivan alkuun ja Budapestin lentokentälle. Kentällä saimme matkatavaramme suhteellisen nopeasti verrattuna muihin matkustajiin ja pääsimme nopeasti varaamaan Airport Shuttlen keskustaan. Pikkubussin kaartaessa uuden kotitalomme eteen Mester utcalle näimmekin jo vuokraisäntämme odottamassa kadun varressa. Iloisesti tervehtäen hän johdatti meidät uuden kotitalomme porttikongista sisään ja tämän jälkeen jouduimme ehkä tähänastisista hisseistä ahdistavimpaan. Hissi kuitenkin kuljetti meidät suht turvallisesti ylös saakka ja vähän aikaa rapussa palloiltuamme kurkisti vuokraemäntämme erään asunnon ovesta ulos.

Asuntomme sijaitsee paikallisten 3. kerroksessa, eli Suomen 4. kerroksessa. Kulku asuntoon tapahtuu sisäpihan tasanteen kautta ja jostain syystä meillä on kaksi ulko-ovea, joista toinen on tilkitty kiinni. Sisäänpääsy ei ole aivan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella, sillä ovessa on ulkopuolella 3 erilaista lukkoa, joihin on 3 erilaista avainta, joita pitää käännellä lukoissa eri määrä kierroksia eri suuntiin. Varmuuden vuoksi sisäpuolella on vielä yksi lukko lisää, mutta siihen ei onneksi tarvita avainta. :) Noiden 3 avaimen lisäksi meillä on vielä kaksi avainta, joista toinen sopii kadulle johtavaan alaoveen ja toinen postilokeroon.

Bongaa kaikki neljä lukkoa!

Asunto koostuu isosta eteishallista, olohuoneesta, makuuhuoneesta, keittiöstä ja kylpyhuoneesta. Lisäksi on erillinen wc ja suuri siivouskomero, jossa on pyykinpesukone. Koko komeus kiertää asunnon keskellä olevaa kuilua, johon on ikkunat vessasta, kylpyhuoneesta ja siivouskomerosta. Kuilun tarkoitus ei ole aivan vielä valjennut, mutta kai sillä parannetaan normaaleja tuuletusmahdollisuuksia.

Huonekorkeus on melko juhlava, noin 3,5-4m (joten tällainen pätkä tuntee itsensä vielä pätkemmäksi) ja sisustus on tarpeisiimme nähden varsin sopiva ja jopa liinavaatteita ja pyyhkeitä löytyy valmiina kaapista. Seinillä on vuokraisäntämme maalauksia (taitaa mies olla taiteilija). Ikkunoissa ei ole paksuja verhoja, vaan huoneiden pimentäminen tapahtuu ikkunoiden ulkopuolella olevien ”kaihtimien” avulla (varsin kätevää). Olohuoneesta kaihtimet ovat hieman rikki, mutta Jim ja Julia (vuokranantajat) lupasivat korjauttaa ne interrail-matkamme aikana. Muutenkin Jim ja Julia olivat erittäin mukavia ja olivat jopa hommanneet meille suomenkielisiä matkaoppaita sekä 6 julkisten kulkuneuvojen lippua. Heidät tapaamme vielä todennäköisesti tiistaina, jolloin he näyttävät meille, miltä paikallisten laskut näyttävät ja miten laskujen maksu tapahtuu.

Mahtuis useempikin pätkä saman oven alle

Asunnon sijainti on mielestämme loistava. Aivan vastapäätä on Spar, alakerrassa on ravintola ja viereisessä talossa olutravinteli. Keskustaa kiertävälle kehäkadulle on matkaa noin 200 m (Jarin huomio: matkan varrella on ainakin 5 olutravintelia eli sörözöä yhdellä puolella tietä) ja tällä kehätiellä kulkee raitiovaunuja (trameja) jatkuvasti. Koululle on kehätien varresta matkaa 1 trampysäkin väli ja matka olisi varsin hyvin myös käveltävissä, mutta nopeiden ja usein kulkevien (ilmastoitujen!) tramien ansiosta ei matkaa varmaan kovin usein tule käveltyä. ;) Aivan viimeisimpänä (muttei suinkaan vähäisimpänä) faktana tärkeä tieto, että ikkunamme alla kasvaa sitruunapuu!