perjantai 30. lokakuuta 2009

Parin päivän reissu Balatonfüredilla

Torstaina 15.10. käytimme vihdoin ja viimein jo pari viikkoa aiemmin ostamamme junaliput Balatonfüredille. Näin jälkikäteen viisastellen reissuun olisi kannattanut lähteä jo viikkoa aikaisemmin, kun ilmat olivat vielä lämpöiset. Tämä kyseinen viikko, jolla reissuun lähdimme, oli nimittäin kylmin, joka ollaan täällä Unkarissa tähän saakka nähty.

Olimme aiemmin päättäneet, että menisimme kyseisen viikon sunnuntaina käymään ihmettelemässä erään Budapestin lähellä olevan viinitilan toimintaa ja tuotoksia, joten Balatonjärveltä piti palata jo lauantaina. Tästä johtuen päätimme poikkeuksellisesti lintsata koko perjantain koulupäivän (2h) ja lähteä jo torstaina suoraan koulusta matkoille pariksi päiväksi.

Torstai-iltapäivä oli suhteellisen vilpoisa ja juna-asemalla, josta junamme lähti ei ollut odotustilaa sisätiloissa, vaan meidän piti hytistä pihalla puolisen tuntia odotellessamme junan lähdön lähestymistä. Odottelun aikana mielialaa nostattavana ajatuksena oli, että kohta päästään sitten lämpimään junaan istuskelemaan pehmeille penkeille. Todellisuus ei ollut kuitenkaan näin ruusuista, sillä vaunussa ei ollutkaan ollenkaan lämmitystä ja siellä oli siis suunnilleen yhtä vilpoista kuin pihallakin. Matkustelimme puolisen tuntia ulkovaatteet päällä ja ratkoimme kohmeisin sormin rubikin kuutiota, kunnes konduktööri tuli tarkastamaan lippumme. Konduktööri jutteli jotain muiden matkustajien kanssa unkariksi ja vaunun muut matkustajat alkoivat keräillä kimpsujaan ja kampsujaan ja poistuivat vaunusta. Taru laski pienen pähkäilyn jälkeen terävänä tyttönä 1+1 ja totesi, että jossain toisessa vaunussa voisi olla lämmitys päällä. Tarun tekemän pienen tiedusteluretken jälkeen siirryimme viereiseen vaunuun, jossa kaikki muut istuivat jo takit naulakossa. Tämän jälkeen pari seuraavaa tuntia menikin katsellessa verkkaiseen tahtiin ohi valuvia maisemia katsellessa.

Guesthouse, johon olimme tehneet huonevarauksen jo etukäteen löytyi suht kivuttomasti melko läheltä paikallista juna-asemaa. Pytinki oli yllättävän hieno ja uusi verrattuna paikkoihin joissa olemme yleensä tottuneet majoittumaan. Henkilökunnan kielitaidossa oli kuitenkin hieman parantamisen varaa, sillä majatalon isäntä kyseli englanninkielisen avauksemme jälkeen puhuisimmeko mieluummin vaikka saksaa, kun kerran unkaria emme osanneet. Tästä eteenpäin Taru hoiti kommunikoinnin isännän kanssa koko loppureissun ajan ja minä keskityin vain hymyilemään, nyökyttelemään ja sanomaan ”danke”, kun sopivaksi näin. Huonekin oli ihan mukava, vaikkakin numero 13. Isäntä oli kuitenkin niin huomaavainen, että kysyi etukäteen onko meillä ongelmaa numeron 13 kanssa vai onko ok majoittua siihen huoneeseen. Muutenkin asiakaspalveluasenne oli erittäin hyvä ja saimme vielä oikein päättää mihin aikaan haluaisimme aamiaisen tarjoiltavan, sillä olimme ainoat vieraat, jotka halusivat aamiaisen.
Asettumisen jälkeen lähdimme vielä metsästämään illallista pimentyneestä kaupungista ja löysimme erään pizzerian, jossa ainoina asiakkaina ollut pöytäseurue oli juuri lähdössä. Saimme palvelua tällä kertaa englanniksi, jonka myöhemmin huomasimme suoranaiseksi ihmeeksi, sillä juuri kukaan ei tuntunut kaupungissa englantia osaavan ja palvelua oli yleensä tarjolla vain saksaksi tai paikallisella kielellä. Taru otti ”yllättäen” Hawaiji-pitsan, kuten 100:lla edelliselläkin kerralla ja minä koitin onneani ”O sole mio” -nimisellä lätyllä, jonka täytteiden kohdalla ruokalistassa luki ”surprise pizza”. Ylläri olikin aikamoinen kun känkky tuotiin eteeni! Kokki oli pistänyt parastaan ja pitsan keskellä oli kananmuna-aurinko, josta lähti ananaspalasäteitä. Lisäksi pitsaa kiersivät kinkku- ja salamisuikaleet ja jokainen neljännes oli saanut oman kasvissettinsä: yhdellä neljänneksellä tomaattia, toisella sieniä, kolmannella oliiveja, artisokkaa ja neljännellä sipulia.:D Herkullisten pitsojen jälkeen menimme vielä kävelemään säkkipimeille kaduille ja päädyimme toisen juna-aseman baariin yksille. Jukeboksista raikasi paikalliset ysäriteknohitit ja paikalliset juhlistivat torstai-iltaa.

Voimiensa tunnossa Balatonilla! Kalamies ja lautturi jäivät kakkosiksi, kun Budapestin hirmu tuli näyttämään kuka määrää.

Perjantaina oli vuorossa aktiviteettipäivä ja lähdimme heti aamusta kävelemään rantaan ja katselemaan järvimaisemia. Järven katselun jälkeen ja todettuamme ettei lauttoja lähellä oleviin muihin kaupunkeihin kulkenut enää tähän aikaan vuodesta, päätimme kiivetä kaupungin laidalla olevalle mäennyppylälle (305m). Kävimme ostamassa kaupasta vähän eväitä nousua varten ja lähdimme kipuamaan ylös. Reitti oli sinänsä ihan mukava, että näköalapenkkejä oli niin tiheään tahtiin ettei meidän kovakuntoisten nuorukaisten tarvuinut edes kaikille pysähtyä hengähtämään. Ylhäällä oli vielä 10m korkea näkötorni, josta oli komeat näkymät järvelle ja alas kaupunkiin. Alas vuorelta päästyämme menimme syömään vanhanoloisessa talossa olevaan pieneen ravintolaan. Ravintolassa saimme taas ainoina asiakkaina huomaavaista palvelua ja ruokia odotellessaemme saimme katseltavaksi valokuvakirjan, jossa oli kuvia vuosien varrelta siitä saakka kun ravintolan omistaja osti tulipalossa pahasti tuhoutuneen talon ja kunnosti sen ravintolaksi. Tämän jälkeen suuntailimme tuliaiskaupan kautta takaisin majatalolle lepäilemään. Kaupasta tarttui mukaan pari pulloa Balatonin viinialueen viinejä.

Vuoren huipulta oli komeat näkymät kaupungille ja järvelle. Kuvassa myös Balatonin kapein kohta!

Hetkinen! Ollaankos tässä nyt jollain trooppisen laguunin rannalla vai Unkaariassa?
(Taustan puut kyllä vähän viittaavat jälkimmäiseen vaihtoehtoon)


Illallisaikaan suuntasimme majatalomme isännän suosittelemaan ”kaupungin parhaaseen kalaravintolaan”, joka ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi hirveän erikoinen. Olimme sisään tullessamme tuttuun tapaan ravintolan ainoat asiakkaat, mutta silti palvelu tuntui hieman töykeähköltä. Liekkö syy olisi ollut siinä, että oltiin nuoria, ulkomaalaisia ja liikkeellä ihan tavallisissa vaatteissa ja tarjoilijoilla oli puolestaan liituraitaa päällä. Ruokakaan ei mitenkään erityistä ollut, mutta tulipahan taas pitkästä aikaa maisteltua miltä lapsuusvuosien suosikki, paistettu hauki maistuikaan. Hienon illallisen jälkeen suuntailimme hieman kansanomaisempien huvitusten pariin pieneen viinikellariin. Jaoimme siellä litran kannun valkoviiniä ja poistuimme sitten takaisin majatalolle nukkumaan.

Lauantaina olikin ohjelmassa enää aamiaisen syöntiä, rautapitoisen, sydänsairauksia parantavan veden maistelua suoraan sairaalan pihalla olevasta pumpusta ja lähtökahvit paikallisessa kahvilakonditoriassa. Näiden hommien jälkeen suuntailimme juna-asemalle ja sieltä kohti Budapestia ja suurkaupungin hulinaa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Koulua, koulua, koulua osa 2.


Kuten Taru jo viikko sitten lupaili, niin tässä pienet kuvaukset kursseista, joita minulla on, mutta Tarulla ei ole:

Software Technology, 4op


Tämä kurssi on valitsemistani kursseista ainoa, joka liittyy jollain tavalla asioihin, joita opiskelen ihan oikeasti Suomessa. Tämäkin on siinä mielessä vähän sivuosuma, että kyseessä on vain teknisen sivuaineeni - tietotekniikan kurssi. Kurssilla vihkiydymme ohjelmistotuotannon saloihin ja toisinaan piirtelemme erilaisia käppyröitä tai taulukoita, joilla mallinnetaan suunniteltavien ohjelmien toimintaperiaatteita. Kurssi on ollut hieman haastavampi, kuin mitä alunperin siitä odotin, mutta eiköhän tästäkin jotenkin selvitä.

Kurssia luennoi noin viisissäkymmenissä oleva mies, joka puhuu kohtuullisen hyvää englantia. Kurssin luentojen ajat ovat osuneet vähän opiskelumotivaatiota heikentäviin aikoihin, eli maanantai- ja tiistaiaamuihin klo 8-10. Kurssilla on jonkinlainen isompi kotitehtävä, joka saadaan parin viikon päästä ja sitä on aikaa tehdä muutama viikko ja palauttaa sitten. Lisäksi kurssilla on perinteisen mallin mukainen tentti, jonka ajankohta näyttäisi äsken tehdyn tarkistuksen mukaan olevan 5.1.2010. Olisi ehkä vähän aiemmin pitänyt katsoa, että milloin tentti on. :D Pitänee varmaan koittaa neuvotella professorin kanssa, voisiko tentin tehdä vähän aiemmin.

Communication Skills, 2op

Uskomatonta kyllä, mutta englannin kielen kurssi Communication Skills on minulle täällä kaikista tärkein kurssi. Kotisuomessa minulta nimittäin puuttuu tutkinnosta vielä yksi englannin kurssi ja tämä kurssi olisi tarkoitus koittaa muiluttaa viimeisenä kurssina tutkintooni. Kurssi tuntuu muutenkin kaikista täällä olevista kursseista leppoisimmalta ja helpoimmalta. Lisäksi pitää laskea bonukseksi se, ettei kurssilla ole lisäkseni montaakaan muuta vaihtaria, joten siellä pääsee keskustelemaan ihan oikeiden unkarilaisten kanssa erilaisissa keskustelutehtävissä. Tähän mennessä olemme puhuneet muun muassa maidemme koulujärjestelmistä ja tänään vertailimme hieman paljonko käytämme täällä rahaa elämiseen ja asumiseen.

Kurssilla on pieniä kotitehtäviä ja suurimpana ponnistuksena on pitää 7-10 minuutin puhe vapaavalintaisesta aiheesta luokan edessä. Puheruletti lähtee käyntiin ensi viikolla ja minä olen yksi kolmesta ensimmäisellä puhekerralla puheensa esittävistä henkilöistä. Aiheekseni olen valinnut geenimanipuloituun ruokaan liittyvän otsikon.

Unkarilaisten englanninkielen taso tuntuu olevan yleisesti hieman alhaisemmalla tasolla kuin suomalaisten, tai sitten tälle kurssille on vain valikoitunut joukko hieman vähemmän englantia käyttäneitä henkilöitä. Kurssin opettaja on unkarilainen nainen ja sen kyllä huomaa myös hänen aksentistaan. Ihan natiivilta englanninpuhujalta hän ei kuulosta, mutta muuten hän on kyllä osannut asiansa hyvin ja ollut hyvin innokas ja kiinnostunut jutuista, joista olemme tunneilla keskustelleet.

Introduction to Modern Hungarian Literature (20th Century), 3op

Tämän kurssin ottamista olen jo monesti ehtinyt katua. Kurssin aihe kuulostaa alkuun jännittävältä ja suhteellisen leppoisalta, mutta innostus on ehtinyt jo vähän hiipua. Kurssilla käsitellään nimensä mukaisesti unkarilaista kirjallisuutta 1900-luvulta. Kyseessä ei ole jännittävien seikkailukirjojen lukemista, vaan kurssilla käsitellään novelleja ja runoja. Nämäkin ovat toisinaan ihan mielekkäitä ja mielenkiintoisia, mutta luentojen pituus ja ajankohta tuppaavat aina hieman rasittamaan. Luennot ovat maanantaisin klo 14:15-16:30. Kolmen oppitunnin sessiot unkarilaisen symbolisen runouden parissa viiden minuutin tauolla eivät enää jaksa juurikaan naurattaa, kun koulussa on niitä ennen istunut jo aamukahdeksasta lähtien.

Luennoille pitää aina lukea etukäteen joitain runoja tai novelleja ja niistä sitten keskustellaan luennolla. Yleensä läksyksi annetut määrät ovat suhteellisen inhimillisellä tasolla, mutta eräällä viikolla piti lukea päälle 70 sivua novelleja, joten kurssin parissa saa välillä käytettyä ihan mukavasti aikaa kotonakin. Kurssiin ei liity tenttiä, mutta jostain unkarilaiseen kirjallisuuteen liittyvästä aiheesta pitää kirjoittaa essee, jonka perusteella kurssi arvostellaan. Pelottaa jo hieman valmiiksi lähteä ruotimaan useamman sivun selostuksia ja syväluotauksia jonkun paikallisen runoilijan hengentuotoksista. Miksen vain ottanut vaikka jotain markkinoinnin peruskurssia tämän tilalle?

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Koulua, koulua, koulua


Nyt kun ollaan jonkun verran höpötelty kaikista muista tekemisistä, voidaan hieman perehtyä oikeaan syyhyn, jonka takia täällä Budapestissa olemme. Kyllä, nyt puhutaan koulusta! Budapestin teknillinen yliopisto, eli oikealta nimeltään Budapesti Műszaki Egyetem (BME) on perustettu vuonna 1782, joten koulullamme on varsin pitkä historia. Nykyään samassa oppilaitoksessa voi opiskella myös kauppatieteitä ja yhteensä opiskelijoita on noin 24 000. Yliopiston kampusalue on varsin suuri, joten tunnille menemiseen pitää aina varata hyvin aikaa, vaikka aivan yliopiston lähellä asummekin. Aloitetaanpas kursseista, joilla minä olen.

Machine Design and Production Technology, 4op

Kurssi koostuu kahdesta osa-alueesta ja ensimmäisessä osiossa keskitytään (ylläripylläri) koneensuunnitteluun. Ensimmäinen osio kestää 6 viikkoa ja seitsemännellä viikolla (eli tällä viikolla :S) pidetään pieni testi. Tämän jälkeen alkaa tuotantotekniikan osio, joka kestää myös 6 viikkoa ja osion lopussa on taas testi. Aivan loppuvuodesta tenttiviikolla on vielä iso tentti koko kurssin asioista. Luennot ovat aina tiistaisin klo 12-14 ja luentosali on ehkä epämukavin koskaan: penkit ovat puiset ja pöydät ovat aivan liian kaukana penkeistä, joten joudun istumaan aina ihan penkin etureunalla, jotta voisin tehdä jotain muistiinpanoja. Lisäksi luentosalissa on aina ihan älyttömän kuuma. Bonusta kurssi saa siitä, että tämä on ainoa käymäni kurssi, jolla asiat esitetään Suomessa perinteisellä PowerPoint-tyylillä ja opettajien tekemät tiedostot jaetaan netissä kaikille.

Luennoitsijat kurssilla vaihtelevat lähes viikoittain ja ikinä ei tiedä millainen naama seuraavaksi luentosalin eteen ilmestyy. Yllättävää kyllä asiat eivät juurikaan ole menneet ristiin, vaikka luennoitsijoita on useita. Taitaa tieto siis kulkea myös opettajien puolella. :) Kurssilla on yksi harkkatyö, jossa pitää 3 hengen ryhmissä ensin suunnitella varkaudenestojärjestelmä autoon ja sen jälkeen suunnitellulle järjestelmälle valitaan valmistusmenetelmät jne. Ryhmässäni on minun lisäksi kreikkalainen Nikos ja iranilainen Abbas. Molemmat ryhmäläiset ovat ihan mukavia, mutta työntekotavat eri maissa tuntuvat vaihtelevan suuresti. Saa nähdä minkälainen lopputulos saadaan aikaiseksi…

CIM Technology, 4op


CIM on avattuna Computer Integrated Manufacturing ja kurssilla käsitellään ensin tietokoneohjattuja tuotantojärjestelmiä ja aivan loppuvuodesta puhutaan robotiikasta. Kurssin nimestä voisi ehkä päätellä, että kurssilla tehtäisiin jotain myös tietokoneella. Näin ei kuitenkaan tosiaankaan ole… Kurssia pitää höyrähtänyt, vuonna 1960 yliopistosta valmistunut papparainen, joka kirjoittaa kaikki opettamansa asiat tussitaululle; kurssikirjaa tai verkkomateriaalia ei ole. Aina tunnin alussa papparainen leväyttää kassillisen tusseja opettajanpöydälle ennen kuin alkaa opettaa päivä asioita ja tusseja kuluukin luennon aikana hurjaa vauhtia kun pappa unohtuu selittelemään asioita tussin korkki auki. Jos luentoaika lähestyy loppuaan, ei papparainen yleensä viitsi aloittaa uuden asian opettamista vaan kertoo mieluummin jonkun tarinan. Kerran esimerkiksi saimme kuulla hänen hirveän kalliin näköisestä kellosta, joka kuitenkin oli vain halpa kopio ja jätättikin vain noin minuutin kuukaudessa. :D Nämä CIM Technologyn luennot ovat aina tiistaisin klo 8.30-11 ja suurin motivaattori aikaiseen heräämiseen on se, että pappa kertoo aina joka tunnilla vähintään yhden tenttikysymyksen. Lopullinen tentti on joulukuussa ja ennen tenttiin menoa on suoritettava 2 henkilökohtaista harjoitustehtävää.


Seuraavaksi minun ja Jarin yhdessä käymiä kursseja.

Intensive Hungarian Language, 2op

Tällä kurssilla meidän on siis tarkoituksena oppia unkarin kieltä. Vauhti tunneilla on aika hurja ja jos yhdenkin tunnin jättää välistä, putoaa ihan varmasti kärryiltä. Opettajamme on vanha höperö mummeli, joka ei juurikaan osaa englantia vaan höpöttelee asiansa lähes aina unkariksi. Mummo tuntuu eniten pitävän suomalaisista (meitä on kurssilla 11 kappaletta) ja yleensä melkein jokaista suullista tehtävää on tekemässä vähintään 1 suomalainen. Minut ja Jari tunnutaan valittavan suullisiin tehtäviin melkein joka kerta, mutta ilmeisesti vain sen takia, että me näytämme olevan mukana jutuissa. Mummeli ei hyväksy tunnilla puhuttavan mitään muita kieliä kuin unkaria ja jos jotain muuta puhetta kuuluu, kysyy mummo hieman ärtyneesti ”Häääv juu eni kvestöööns?” ja yleensä vastaus kysymykseen on ”Nou”, johon mummo tokaisee ”Then whaii duu juu spiiik?”. Unkarin kieltä on kyllä tullut opittua varsin hyvin ja raitiovaunussa on kiva bongailla ihmisten puheista tuttuja sanoja. Ruuan tilaaminen unkariksi ei ole yleensä kovin kannattavaa, sillä yleensä se poikii lisäkysymyksiä unkariksi ja niitähän me emme yleensä ymmärrä. :) Kielen oppiminen on kuitenkin helpottanut huomattavasti jokapäiväisiä touhujamme.

Hungarian Culture, 3op

Kurssilla käsitellään Unkarin kulttuuria aina historiallisista tapahtumista nykypäivään. Opettaja on vanhahko täti, jonka mielestä kaikki Budapestin ja Unkarin nähtävyydet ovat ”Nice” tai ”Very nice”. Näitä muutamia fraaseja täti hokee joka tunnilla useaan otteeseen. Kulttuuritunneilla saamme yleensä hyviä vinkkejä, missä meidän kannattaisi käydä Unkarissa ollessamme. Tähän mennessä olemme saaneet vinkkejä erilaisista konserteista, ravintoloista ja nähtävyyksistä, kaikkia emme ole kuitenkaan ehtineet tarkastaa. Kurssiin kuuluu myös jonkun esseen kirjoittaminen, mutta loppukoetta ei taida olla.

Technology as a Social Problem, 3op

Kurssi vaikutti alkuun varsin mielenkiintoiselta, mutta todellisuus on hieman jotain muuta. Me ajattelimme, että kurssi olisi jotenkin interaktiivinen ja että voisimme keskustella joistakin aiheista porukalla, mutta luennoilla yleensä ainoastaan luennoitsija puhuu (taukoamatta). Kurssin pitäjä on vanha mies, joka on varsin innostunut opettamastaan aiheesta, mutta ei oikein tajua, että muut eivät ole ehkä ihan niin innoissaan. :) Kurssin tunnit ovat tiistaisin noin klo 18-20, joten kauheaa motivaatiota tunneille menoon ei aina ole (mutta aina ollaan siellä istuttu!) Myös tähän kurssiin kuuluu esseen kirjoittaminen, mutta onneksi esseen saa ilmeisesti tehdä parityönä.


Näiden yhdessä käymiemme kurssien lisäksi Jarilla on 3 kurssia, joista hän varmasti laittaa lisätietoja ihan lähipäivinä.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Ensimmäisiä syksyn merkkejä

Syksy iski Budapestiin suht yllättäen viikonvaihteessa. Maanantaina satoi koko päivän ja lämpötilakin on pudonnut jotakuinkin 15 asteen verran viime viikon alkupuoleen verrattuna. Sateita on muuten täällä ollut todella vähän, eilen taisi olla vaihtoaikamme ensimmäinen päivä kun taivas oli koko päivän pilvessä ja vettä tuli taivaalta kevyellä tahdilla. Puutkin ovat pikkuhiljaa alkaneet karistelemaan lehtiään. Ja varsinkin tänään, kun oli oikein tuulinen päivä, sai kaduilla väistellä lenteleviä lehtiä. Viikon loppupuolelle on jo lupailtu joidenkin lähteiden mukaan jopa pieniä yöpakkasia.

"Kaduilla tuuleeee taaaaaaaas..."

ESN (Erasmus Student Network) järjestää ensi viikon loppupuolella matkan Prahaan ja ennakkoon netissä tehty ilmoittautuminen piti viime viikolla käydä lyömässä lukkoon ESN:n yliopistolla sijaitsevalla ”toimistolla” ja maksaa matka samalla. Emme ole selvästi vieläkään päässeet oikein samalle aaltopituudelle paikallisten opiskelijoiden kanssa, sillä viime keskiviikkona matkan maksaminen oli enemmän tai vähemmän yllättäen taas aikamoinen seikkailu. Edellisenä päivänä oli sähköpostitse ilmoitettu, että kyseinen toimisto olisi avoinna päivittäin klo 10-14, mutta paikallisten opiskelijoiden mielten kiekuroista, kuun asennosta tai jostain muusta vielä pätevämmästä syystä johtuen heille tuntuu olevan uskomattoman työlästä pitää noista aukioloajoista kiinni.

Taru kävi paikalla ennen oman koulupäivänsä alkua klo 11-12 välillä kaksi kertaa yksin, ja kun minä olin päässyt klo 11:45 luennolta, käytiin yhdessä toteamassa, että toimiston ovet olivat auki, mutta ketään ei ollut kotona. Tämän jälkeen lähdimme katsomaan ESN:n edelliseltä toimistolta (olivat muuttaneet rakennuksesta toiseen viikonvaihteessa), josko siellä olisi jostain syystä joku lymyilemässä. Paikalta löytyi samassa tilassa majailevan AIESEC-opiskelijajärjestön pari edustajaa, jotka kertoivat, että ESN:n jäseniä olisi varmaan paikallisille opiskelijoille järjestettävillä vaihtoonlähtömessuilla juuri siinä samassa rakennuksessa, jossa luentoni olivat päälle puoli tuntia sitten päättyneet. Turhasta pyörimisestä kimpaantuneena kävin vaihtamassa muutaman sanan messuilla olevien, noin kuuden henkilön kanssa, sain viimein maksettua matkani. Yrittivät kyllä vielä lähettää minua takaisin toimistolleen maksamaan, jonne yksi heidän porukastaan oli kuulemma lähtenyt lompsimaan puoli tuntia sitten, mutta kun tarpeeksi antoi pahaa silmää niin homma onnistui paikan päällä samantien. Tarun onnistui maksaa toimistolla torstaina, vaikka silloinkin toimistolla sattui olemaan paikalla sellainen dynamic duo, että kaikista asioista ei heillä ollut ihan täyttä selvyyttä.

Torstaina minä, Taru ja Sami kävimme koulun jälkeen rentoutumassa kuuluisassa Gellert-kylpylässä, sillä jonkin sortin kylpyläviikon kunniaksi Gellertiin oli torstaina sisäänpääsy puoleen hintaan, eli 1800ft/hlö (6,7e/hlö). Eri kylpylöissä käyminen ensimmäistä kertaa on aina seikkailu. Hinnastoista löytyy yleensä paljon valinnanvaraa ja täälläkin sai valita haluaako uima-allas- vai spa-puolelle, haluaako lokeron johon vaatteensa voi säilöä vai oman pukukopin tai jotain muita erikoishoitoja tai muita lisätäytteitä kuten suolakammioita tai suklaakylpyjä. Rahan vastineeksi saimme kolme luottokortin tapaista korttia ja kuitin. Ensimmäisenä saamamme kortit luettiin porttilaitteessa ja sen jälkeen niitä ei tarvittukaan ennen kuin pois lähtiessä, kun ne leimattiin vastaavasti ulos. (Yleinen käytäntö on, että jos kylpylöissä on alle 2h, niin pääsymaksusta saa takaisin pari-kolmesataa forinttia.) Tämän jälkeen, ennen pukuhuoneisiin menoa henkilökunta kyseli kuittia, josta repäistiin erilleen miesten ja naisten osuudet. Tässä kohtaa miesten ja naisten tiet erosivat ja sovittiin, että tavataan ”jossain” heti pukuhuoneiden jälkeisellä alueella. Varsinaisessa pukuhuoneessa oli pukuhuoneen hoitaja, joka riisuutuessamme tuli luoksemme, pyysi kuitin itselleen, katsoi valitsemiemme kaappien numerot ja kävi hakemassa meille ranteisiin kiinnitettävät numeroläpykät, joissa oli eri numerot kuin kaapeissamme. Kaapin numero tuli muistaa itse. Kun vaatteet oli vaihdettu, pukuhuoneenhoitaja lukitsi kaappimme ja meni matkoihinsa.

Odottelimme ja ihmettelimme pukuhuoneita lähimmässä ulkouima-altaassa parikymmentä minuuttia Samin kanssa, että minne se Taru on oikein jäänyt. Tämän jälkeen kyllästyimme odotteluun ja lähdimme takaisin sisälle, josta muuaman sokkelon mutkan jälkeen Taru löytyikin pukuhuoneita lähimmästä sisäaltaasta polskimasta. Jonkun ajan lämpimässä vedessä lötköttelyn jälkeen käväisimme positiivisesti yllättäneessä ”suomalaisessa saunassa”. Tämän jälkeen kokeilimme miesten ja naisten toisistaan erotettuja terveyskylpyosastoja, joissa oli 36- ja 38-asteiset altaat, höyrysauna ja kylmävesiallas, joissa sai olla alasti. Terveyskylvettyämme löysimme toisemme sovitusta tapaamispaikasta oikeaan aikaan ja lähdimme kaiken nähneinä kotiin. Gellertissä oli kiva käydä, mutta ei sinne varmaan enää uudestaan tule mentyä. Puitteet olivat ihan ok, mutta Szechenyi-kylpylä on mielestämme vähän hienompi ja järjestelyineen yksinkertaisempi, vaikka sijaitseekin vähän kauempana meidän kämpästämme.

Perjantaina, kun rankka koulupäivä oli takana, käväisimme punttisalilla kuntoilemassa ja alakerran ravintolassa nautitun lounaan perään ostelemassa eväitä illan Budjetti-kemuja varten. Mukaan kaupasta tarttui seuraavia S-Budget tuotteita: 2,5kg pussi ranskalaisia pottuja, 2l pullot punaviiniä ja kolaa, 3x 250g paketit siipikarjamakkaroita, 2l pullo appelsiinilimua aamuksi ja 300g lauantaimakkarapötikkä testikäyttöön tulevia päiviä ajatellen. Hintaa näille ostoksille kertyi 7,8 euroa (2100ft). S-Budget kannattaa! Illan kemut olivat siis nyyttärityyliset ja kaikkien piti tuoda erilaisia S-Budget -tuotteita mukanaan. Muut taisivat kuitenkin tuoda korkeintaan budget-tuoteperheen myrkyiltä maistuvia viinoja, sillä kemujen ruokahuolto oli meidän ranujen+makkaroiden, isäntien omenapiirakan ja jenkkityttöjen tekemien keksien varassa. Hauskaa kuitenkin oli, mutta noista budget-juomista sai kyllä melkoisen päänsäryn seuraavalle päivälle.

Lauantain valoisa aika menikin sitten lähipitseerian tuotoksia maiskutellessa ja telkkariohjelmia katsellessa. Illalla klo 18 lähdettiin parin kaverin kanssa käväisemään palinka- ja makkarafestivaaleilla linnavuorella. Noin kuukausi sitten olleet viinifestivaalit olivat myös tällä samalla alueella. Mainioihin viinifestareihin verrattuna tämänkertaiset festarit olivat jonkin verran pienemmät ja muutenkin tuntui, ettei niihin oltu panostettu aivan samalla tavalla kuin isoveljeensä. Makkarat maistuivat mausteisilta ja palinkoissakin oli jonkinlaisia eroja huomattavissa. Erityisesti mieleen jäi ilmeisesti hyvin harvinainen Sajmeggy-makuinen palinka. Suomeksi sajmeggy taitaa olla veikselinkirsikka, jos en aivan väärin ole ymmärtänyt.

Taru ja Sami pitävät ruokataukoa, ettei homma menisi ihan vaan ryyppäämiseksi

Sunnuntain ohjelmassa oli perinteisesti ahkeraa läksyjen tekemistä maanantain pitkää koulupäivää varten. Opettajat kun tuntuvat aina olevan sitä mieltä, että viikonloppunahan on paljon hyvää aikaa tehdä läksyjä. Väite ei ole kyllä oikein vielä tuntunut pitävän paikkaansa, vaan viikonloppuisin olisi niin paljon kaikkea muuta tekemistä. Jottei lepopäivä olisi ihan työnteoksi mennyt, niin pidettiin kouluaherruksen lomassa pieni tauko ja käytiin hakemassa meille molemmille ensimmäinen 3D-elokuvakokemus luottoelokuvateatteristamme, jossa näytetään suuri osa kaikista Budapestissa pyörivistä englanninkielisellä ääniraidalla tai tekstityksillä varustetuista elokuvista. Unkarilaiset nimittäin tykkäävät dubata suurimman osan elokuvistaan, joten ihan mitä tahansa näytöstä ei kannata mennä katsomaan, jos meinaa jotain elokuvasta ymmärtääkin. Animaatioelokuva, jonka kävimme katsomassa oli Cloudy with a chance of meatballs. Raina ei ollut järin häävi juoneltaan tai muutenkaan sisällöltään, mutta oli silti hauska käydä katsomassa ensimmäistä kertaa elokuvissa 3D-leffaa ja nähdä millaisia tehosteita filmiin saa sellaisella tekniikalla rakenneltua.

Minä ja mun 3D-kakkulat!

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Normiviikko Budapestissa


Viime viikon alku meni näpsäkästi koulun merkeissä. Viikon pisimmät koulupäivät ovat meillä molemmilla maanantai ja tiistai. Minun kouluviikkoni jakaantuu ma/ti/ke/to/pe seuraavalla tavalla: 9/5/2/2/2 ja Tarulla vastaava rimpsu on 4/8/2/2/2 ja näillä tuntimäärillä saavutettavat opintopistemäärät ovat minulla 17op ja Tarulla 15op. Maanantaille ei minun ole siis juurikaan tarvinut kehitellä muuta ohjelmaa kuin koulunkäynti. Tiistaina meikäläisen päivä on herkullinen 8:15-9:45 ja 18:00-20:15, välissä siis rento 8h hyppytunti. Tarulla on luonnollisesti enemmän koulua tuossa välissä ja vain 1h ja 4h hyppärit. Viime tiistaina kuluttelin päivällä aikaa ostamalla ruokatarvikkeita ja kokkailemalla. Tällä kertaa keittiötaidon jumalat eivät olleet puolellani ja ruoasta ei tullut hirveän hyvää, mutta kyllä siitä tuli kuitenkin Tarun kanssa suurin osa syötyä.

Keskiviikkona, kun olin päässyt koulusta päätimme edellisen päivän kokkailuista oppineina lähteä syömään ammattilaisten valmistamaa lounasta ravintola A Konyhaan. Paikka oli suhteellisen pitkän matkan päässä kämpältämme, mutta matka oli kyllä vaivan arvoinen. Päivän lounasmenu, eli keitto+pääruoka irtosi noin 3,5 euron hintaan ja ruoka oli todella maukasta. Lounasajan ulkopuolella ravintola on jonkun verran hintavampi, kuin missä olemme normaalisti käyneet syömässä, mutta siellä on sellainen erikoisuus, että ruokalistassa on vain ruoan pääraaka-aineiden nimiä ja tarjoilijalle voi sitten ihan omin sanoin kertoa millaisella kastikkeella, lisukkeilla ja miten valmistettuna tämän haluamansa raaka-aineen haluaisi tänään nauttia ja kokki tekee sitten annoksen mittatilaustyönä toiveiden mukaan. Ainakin nyt lounaalla meitä palveli hyvin englantia puhuva tarjoilija, joten teoriassa voisi olla mahdollista, että mittatilausannoksen tilauskin onnistuisi.

Torstaina aamupäivällä oli aika maksaa lokakuun vuokra ja sovittiin tuttuun tapaan tärskyt vuokraisäntämme Jimin kanssa kahvila Morriconeen, kuten jo monena kertana aiemminkin. Juotiin kupit kahvia ja turistiin jonkin aikaa, kunnes vuokraisännän vävypoika tuli paikalle valittelemaan krapulaansa ja Jim siirtyi lohduttamaan häntä ja muistelemaan hänen kanssaan edellisillan tapahtumia. Minulla ja Tarulla oli vielä jonkin aikaa ennen kuin koulu alkaisi, joten menimme kokeilemaan miltä Jaffa-baarin itse sekoitellut limpparit maistuisivat. Limut olivat todella hyviä ja niiden voimalla jaksettiin sitten mennä kuuntelemaan parin tunnin ajaksi unkarinopen polotusta. Koulun jälkeen hengailimme pari tuntia kotona ja lähdimme sitten treffaamaan saksalaista Paulia ja suomalaista Emmiä, joiden kanssa olimme aiemmin sopineet menevämme katsomaan kuuluisan, unkarilaista syntyperää olevan sotavalokuvaaja Robert Capan valokuvanäyttelyä. Näyttely oli aikamoinen kokemus ja valokuvat olivat hienoja. Tuntuu aika hurjalta kuvitella, että tämä Capa oli käynyt kuvaamassa Espanjan sisällissotaa, toista maailmansotaa Normandian maihinnoususta Pariisin vapauttamiseen saakka, Japanin ja Kiinan välistä sotaa, Israelin itsenäisyyssotaa ja Indokiinan sotaa. Sotien valokuvaaminen loppui lopulta hänen osaltaan siihen paikkaan, kun hän tallasi vahingossa maamiinaan Indokiinassa. Miltähän on tuntunut olla noin monessa sodassa näpsimässä kuvia tulesta, tappurasta ja hävityksen kauhuista!

Perjantaina meillä on koulua 8-10, joten viikonloppu alkaa jo hyvissä ajoin. Käytiin koulun jälkeen hengähtämässä kotosalla hetken verran ja lähdimme sitten lounasajan koitettua perjantaipizzoille Pizza Kingiin. Pizzojen jälkeen Taru kävi vähän shoppailemassa ja minä odottelin sillä aikaa läheisessä kuppilassa perjantain jälkiruokajuomien parissa. Kun pääsimme kaupan kautta takaisin kotiin, oli aika vähän tutkailla illan menomahdollisuuksia. Valinta osui tällä kertaa Tonavan laitaan parkkeerattuun ravintolalaiva A38:iin, jolla oli kyseisenä iltana neljä bändiä soittamassa. Näistä parhaiten jäi mieleen surffirokkia soittanut Covabunga Go Go.

Lauantaina lähdettiin käymään himpun verran Budapestista pohjoiseen sijaitsevassa Szentendren pikkukaupungissa, jota kulttuurikurssimme opettaja on kovasti kehunut ja patistanut meitä käymään siellä. Matkaseurana meillä olivat saksalaiset Carolina ja Sandra. Puksuttelimme Szentendreen tuskastuttavan hitaasti kulkevalla lähijunalla. Oli hauska seurata kuinka skootteritkin menivät viereisellä tiellä lujempaa vauhtia. Perillä meitä odotti Budapestiin verrattuna todella hiljaisen kuuloinen pikkukaupunki, jonka keskustan alueella vaelteli sankoin joukoin turisteja ja katujen varsilla oli runsaasti matkamuistotavaraa myyviä pikkukauppoja taidegallerioita ja ravintoloita. Näiden lisäksi kaupungissa oli myös järkyttävä määrä museoita, jotka kaikki kierrettiin (ja kaukaa) ja ainakin yksi iso kirkko. Tallusteltiin jonkin aikaa ristiin rastiin ja käytiin syömässä lounasta rantakadulla. Hienointa tässä paljon kehutussa ja turistien suosimassa kaupungissa oli mielestämme näkymät rantakadun valleilta Tonavalle. Mitään idyllisen pikkukaupungin viehätystä emme aistineet, sillä turisteja oli niin paljon ja kaikki palvelut olivat turisteille tarkoitettuja. Kulttuurikurssin opettaja on kuitenkin kertonut, että Budapestin hieman paremmin toimeentuleva väki ostaa tai rakennuttaa kaupungin alueelle taloja syrjään suurkaupungin hälinästä. Szentendressä lienee siis jossain keskustan ulkopuolella hienoja omakotitaloalueita, mutta emme niitä viitsineet lähteä etsimään. Niinpä palasimme muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen takaisin tuttuun ja turvalliseen Budapestiin.

Hulinaa Szentendressä, etualalla Taru ja Carolina

Lauantai-iltana oli vuorossa sveitsiläisen Francon ja hänen kämppäkaveriensa järjestämät kotibileet: Full Moon Partyt, joista on ilmeisesti tarkoitus tehdä jokakuukautinen tapahtuma. Järjestelyt olivat täällä hieman totuttuja kotibileitä pidemmälle viedyt. Paikalle, eli siis tavalliseen kerrostaloasuntoon, oli järjestetty normaalin kaiuttimista kuultavan musiikin lisäksi kolmihenkinen mustalaismusiikkia soittava yhtye viihdyttämään juhlijoita ja olohuoneen seinille heijastettiin kahdella videotykillä savannin elämää ja muuta mielenkiintoista ja tunnelmallista seurattavaa. Jos omat juhlajuomat sattuivat loppumaan kesken, oli jääkaapin edessä myyntitiski, josta juhlija saattoi ostaa olutta, energiajuomaa, viiniä, väkeviä tai vaikka kotitekoista pálinkaa etiketittömästä 1,5l muovipullosta. Täyttä kuuta juhlittiin pitkälle aamuyöhön saakka ja sunnuntai menikin sitten ihan vaan huilaillessa, toipuessa ja maanantaiksi tulleita läksyjä päntätessä.

Tämäkin viikko on alkanut taas tiukalla koulurypistyksellä ja paljon muuta ei olla ehditty tekemään kuin koulujuttuja. Eilen ehdittiin kuitenkin käydä ostamassa junaliput Balaton-järvelle ja takaisin. Siellä pitäisi mennä käymään tässä joskus, mutta ajankohta ei ole vielä ihan varmistunut. Liput voi käyttää milloin tahansa seuraavan kuukauden aikana.

Loppuviikon suunnitelmista vielä sen verran, että sieltä täältä on kuulunut huhuja, että torstai ja perjantai olisivat tällä viikolla vapaapäiviä ja koululla olisi jotain riehakasta hulinaa ja erilaisia kilpailuja. Huhuja koitettiin varmistella lähettämällä eilen alkuillasta viestiä mentoreiden sähköpostilistalle, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Sen sijaan mentorit ovat kyllä pommittaneet koko listaa kyllä jo neljällä muulla maililla. Kyselyihin vastaaminen ei siis taida olla prioriteeteissa ihan ykkössijalla. Perjantai-illan ohjelmanumeroksi olisi tarjolla Lappeenrannan poikien budget-bileet. Budget-bileet tarkoittavat siis sitä, että juhlissa käytetään vain Spar-kaupan laajan Budget-tuoteperheen tuotteita. On olemassa vaikka mitä budget-tuotteita aina vessapaperista ja suolatikuista budget-vodkaan saakka. Lauantaina olisi Budan linnan alueella tarjolla herkullisilta kuulostavat Pálinka & Makkara -festivaalit. Eiköhän tästäkin vielä ihan mukava viikko saada!