keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Vieraita!


Saimme taas vieraita muutama viikko sen jälkeen kun vanhempani olivat poistuneet maasta. Tällä kertaa vuorossa olivat Jarno ja Markku ja päivä oli torstai 12.10.. Olimme tehneet jo etukäteen jonkin verran valmisteluita, jotta heidän matkastaan tulisi ikimuistoinen. Olimme ostaneet lippuja joukkoliikenteeseen, musiikkikonserttiin ja balettiin ja muutenkin suunnitelleet vetävän ohjelman koko viikonlopulle.

Matkailimme alkuillasta Tarun kanssa lentokentälle ottamaan vieraita vastaan mukanamme hukkareissut -kyltti. Olimme aika reippaasti etuajassa paikalla, sillä matkaan käytettiin raitiovaunua, metroa ja bussia, joten liikkuvia osia oli aika paljon ja ei siksi viitsitty ihan minuuttiaikataulutusta tehdä vaan otettiin hommat varman päälle. Jonkin ajan odottelun jälkeen tutut naamat ilmestyivät odotusaulaan ja lähdimmekin tuota pikaa matkustelemaan takaisinpäin kohti Budapestin keskustaa.

Kun kämppä oltiin saatu esiteltyä ja muut muodollisuudet, kuten synttärilahjojen jakaminen moneen suuntaan oli saatu suoritettua, menimme tuttuun tapaan alakerran ravintolaan syömään ja siitä sitten vielä kadun toiselle puolelle aina viihtyisään Pubi:hin jälkiruokajuomille. Tulimme suht hyvissä ajoin takaisin kotiin, sillä perjantaina oli tarkoitus tutustuttaa vieraat vaihtarin arkeen ja viedä heidät vierailemaan kulttuurikurssin luennolle.

Perjantaipäivä alkoi Tarun noutamia fornetti-pikkubaaggelsseja mutustaen ja sen jälkeen koulun merkeissä. Koulun jälkeen tulimme hengähtämään hetkeksi kämpille pakkaamaan uimavehkeet kylpylässä pulikoimista varten ja lähdimme sitten ensiksi kohti Budapestin eläintarhaa, joka oli minulle ja Tarullekin aivan uusi juttu.

Eläintarha oli yllättävän suuri ja monipuolinen. Siellä oli vaikka mitä elukkaa eksoottisista kaloista tavalliseen sikapossuun ja jääkarhuista kirahviin. Suosikeiksi nousivat todella ihmismäiset gorillat (kyllä, ne oli ihan oikeita gorilloja eikä mitään parrakkaita eläintenhoitajia), jotka heiluivat liaaneissa ja istuivat mietteliään näköisinä itseään rapsutellen. Muita suosikkeja olivat pelottavat alligaattorit ja sympaattiset kirahvit suurine silmineen. Harmiksemme norsut eivät töristelleet yhtään.

Viidakon valtias valmiina syöksähtämään liaanilla

Eläintarhan jälkeen oli tarkoituksena mennä syömään Trófea-buhvettiravintolan notkuvien seisovien pöytien äärelle, mutta moni muukin oli ajatellut aivan samaa ja paikka oli aivan täynnä. Olisi pitänyt tehdä pöytävaraus aiemmin niin olisi voinut sopia sekaan. Takaiskusta lannistuneina suuntasimme Burger Kingiin hampparilounaalle. Tämä oli Jarnon eka kerta Burger Kingissä, joten ei ihan hukkaan mennyt tämäkään. Hamppareita lähdettiin sulattelemaan Szechenyin kylpylään. Kylpylässä lilluttelimme parin tunnin ajan ja se oli mukavaa niin kuin aina.

Szechenyin kylpylä ilta-aikaan

Takaisin kotiin palattuamme meillä oli pari tuntia aikaa hengähtää ja sitten olikin jo seuraavan ohjelmanumeron aika. A38-laivalla oli esiintymässä mustia miehiä aina Ameriikan New Yorkista saakka. Easy Star All Stars soitti The Beatlesia, Radioheadia ja Pink Floydia reggae-sovituksina. Meno oli yllättävän menevää ja reipasta. Odotukset ensimmäisestä reggaekeikastamme koskaan olivat hieman flegmaattisemmat, mutta meiningin reippaus oli eritäin iloinen yllätys. Keikan päätteeksi menimme Markun kanssa vielä yhteiskuvaan bändin basistin kanssa!

Minä, basisti, Markku ja joku täysin satunnainen kuvaterroristi

A38-laivalta siirryimme ydinkeskustan Szimpla Kert -yökerhoon jatkamaan iltaa. Matkalla sinne jaoimme Jarnon ja Markun kanssa herkullisen, mutta ei niin terveellisen vastapaistetun langos-lätyn (Hyvää oli!) ja poikkesimme suomalaisten keskuudessa legendaarisessa Klub Vittulassa. Kun vihdoin pääsimme Szimplaan, istuskeltiinkin siellä sitten suht pitkään ja maisteltiin samalla talon antimia. Aamuyöllä löysimme kuin löysimmekin tiemme takaisin kotiin yöbussin kyydissä.

Lauantaina oli päiväohjelmassa kauppahallissa käynti ja pakollisten turistinähtävyyksien vilkuilu. Käytiin muun muassa pyörimässä linnavuorella ja ihmettelemässä parlamenttitaloa. Pieni pikantti lisä pakollisiin nähtävyyksiin oli kulttuuritalon ja kansallisteatterin hämmästely ja ison töttörön mallisen tornin huipulle kiipeäminen. Nähtävyyksiä katsellessa meni oikeastaan koko päivän valoisa aika ja ilta alkoi jo häämöttää, kun pääsimme takaisin kotiin. Iltaelämän osalta oli tällä kertaa vuorossa Instant-baari, joka on rakennettu hylättyyn kerrostaloon keskipihan ympärille ja sisustettu mielenkiintoisesti. Instantissa oli kuitenkin niin täyttä ja kuumaa, että päätimme pian vaihtaa paikkaa jonnekin muualle. Säkällä löysimme rauhallisen baarin, jossa oli kaiken lisäksi vielä hieno sarjakuva-aiheinen sisustuskin. Ihan kuin olisi lasten mehukesteillä ollut! Ja mitäpä olisi matka Budapestiin ilman vierailua 24/7 auki olevassa Centrum Sörözössä? Ei juuri mitään. Sarjakuvabaarin sulkeuduttua suuntasimme siis kohti Centrumia ja vietimme siellä joukon iloisia hetkiä.

Kun sunnuntaiaamu valkeni, ei ollut aikaa jäädä tuleen makaamaan. Kello 11:00 piti nimittäin olla jo oopperatalolla omalla paikallaan istumassa ja seuraamassa Karamatsovin veljesten balettiseikkailuja. Vauhdikkaan baletin jälkeen olikin jo aika jäähyväislounaalle ja viimeisille matkamuisto-ostoksille. Hengailtiin kämpillä pari tuntia ja saatettiin sitten pojat lentokentän suuntaan menevälle metrolle, josta he hienosti jatkoivat itse bussiin vaihtaen perille saakka ja pääsivät turvallisesti kotiin rentouttavan viikonlopun jäljiltä.

Tuolla me vaan oltiin!

maanantai 23. marraskuuta 2009

Harmaata arkea, kultaisia hetkiä


Villin jalkapallo-ottelun jälkeen oli edessä harmaata arkea ja kouluhommien tekemistä. Perjantaina 6.11. oli edessä viikon kohokohta, vierailu Unkarin parlamenttitaloon. Parlamenttitaloon on melko hankalaa päästä käymään, joten osallistuimme ESN:n järjestämälle kierrokselle. Kierros oli EU:n kansalaisille ilmainen ja meiltä opastamassa oli englantia puhuva nainen. Ennen kuin pääsimme sisälle parlamenttiin, oli parlamentin pihalla normaalit ESN-sähläykset ja lisäksi kaikkien tuli läpäistä turvatarkastus.

Parlamenttitalo on rakennettu välillä 1885-1904 ja talo on upea jo pelkästään ulkoa katsottuna. Opas kertoi, että taloa on ollut rakentamassa noin 1000 henkeä. Rakennuksessa on käytetty paljon unkarilaisia materiaaleja sekä unkarilaista käsityötä ja esimerkiksi kaikki parlamenttitalon ikkunat on käsin maalattu. Rakennuksen koristeluun on käytetty 40 kg kultaa ja toisen maailmansodan pommitusten jälkien korjaamiseen on käytetty vielä 20 kg kultaa lisää. Mikään ihan halpa projekti talon rakentaminen ei siis ole ollut…

Parlamenttitalo ulkoa

Sisällä parlamentissa oli erittäin hienoa: kultaisia koristeita sekä kullattuja yksityiskohtia oli ympäriinsä ja katot oli maalattu hienoiksi teoksiksi. Aivan ensimmäiseksi katselimme parlamenttitalon pienoismallia ja opas kertoi hieman rakennuksesta (korkeus 96 metriä, leveys 123 metriä ja pituus 268 metriä). Lattiapinta-alaa rakennuksessa on noin 18 000 neliömetriä ja käytäviä talossa riittää noin 20 kilometrin verran, eli mistään ihan pienestä pytingistä ei siis ole kyse. Eteisestä jatkoimme pääportaikkoa pitkin suureen keskussaliin, jossa säilytetään Unkarin ensimmäisen kristityn kuninkaan kruunua. Sali oli varsin hieno ja unkarilaiseen tyyliin kuuluen siellä oli paljon patsaita. :)

Pääportaikkoa

Keskussalin tornin katto ja parvi

Parlamenttitalon keskussalista pääsee eteläiseen ja pohjoiseen osaan, jotka molemmat ovat samanlaiset johtuen Unkarin entisestä kaksikamarijärjestelmästä. Rakennus on suunniteltu niin, että molemmat ryhmät voivat pitää omia istuntojaan omissa istuntosaleissaan ja yhteiset kokoukset pidetään keskussalissa. Nykyään Unkari on siirtynyt yksikamarijärjestelmään, joten vain eteläinen istuntosali on kansanedustajien käytössä. Me pääsimme katsomaan pohjoista istuntosalia, joka on useammin tyhjillään. Matkalla pohjoiseen istuntosaliin saimme ihmetellä istuntosalin aulaa, jota peitti yksi 7 metriä leveä ja 21 metriä pitkä käsinkudottu matto. Matto oli varsin vaikuttava, sillä siinä oli noin 100 000 solmua neliömetriä kohden, kun tavallisissa persialaisissa matoissa solmumäärä on noin 50 000 solmua neliömetrillä. Samankokoinen valtava matto on myös eteläisen istuntosalin aulassa ja matot eroavat toisistaan vain värinsä perusteella, pohjoisessa on sininen ja etelässä on punainen.

Lähikuva matosta

Pohjoinen istuntosali on nykyään lähinnä kansainvälisten seminaarien ja muiden tärkeiden edustuskokousten pitopaikka. Sali oli koristeltu kullalla ja seinille oli maalattu hienoja kuvia. Opas kertoi myös, että parlamenttitalon istuntosaleissa oli ollut maan ensimmäiset keskuslämmitykset ja ilmastoinnit, varsin edistyksellistä siihen aikaan. :) Pohjoisen istuntosalin esittelyn jälkeen kierros loppui kuin seinään ja meitä ruvettiin johdattamaan talosta ulos. Ilmeisesti koska olimme menneet sisälle parlamenttitaloon varsin juhlavaa reittiä pitkin, palautettiin meidät takaisin maanpinnalle ja ulos menimme tavallista portaikkoa pitkin (ei kultaa missään). Kierroksen jälkeen päätimme lähteä pienellä porukalla pizzalle perjantain kunniaksi.

Pohjoinen istuntosali

Viikonloppuna ja alkuviikosta tehtiin jonkun verran läksyjä, käytiin koulua ja suunniteltiin seuraavaa viikonloppua, jolloin meille oli määrä saapua vieraita. Varailtiinpa myös lentoliput takaisin Suomeen, lento on maanantaina 21.12. iltapäivällä. Vähiin alkaa siis käydä aika täällä Budapestissa, nyt pitää vielä ottaa kaikki ilo irti!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Läskibassoja ja potkupalloa


Kun Prahan reissulta oli palattu myöhään sunnuntai-iltana, oli maanantaiaamuna reipas ja levännyt olo viikonlopun jäljiltä ja oli mukava lähteä kouluun. Jouduin kylläkin antamaan itselleni sen verran armoa, että lintsasin aamun kaksi ensimmäistä tuntia ja menimme sitten Tarun kanssa yhdessä kymmeneksi kouluun unkarintunnille. Kun pitkä koulupäivä oli vihdoin takana, alkoi urakointi kotona. Salattuja elämiä, Big Brotheria ja Diiliä oli katsomatta vaikka kuinka ja muutenkin piti päästä taas mukaan maailmanmenoon muutaman päivän matkustelun jälkeen.

Viikolla ei tainnut tapahtua mitään sen kummoisempaa, kuin että Tarulla oli vieläkin vähän korva kipeänä poskiontelon tulehduksesta ja sitä sitten paranneltiin pitkälti kotioloissa. Lisäksi Tarulla oli paljon kouluhommiakin vielä kaiken kukkuraksi. Yhtenä iltana olin Tarulle mieliksi ja lähdin kotoa pois jaloista ja menin muiden vaihtaripoikien kanssa pelailemaan biljardia erääseen biljardikuppilaan. Pelaaminen olikin todella halpaa, taisi olla euroina noin 2e/h ja sen kun vielä jakoi koko porukalle niin rahaa ei päässyt paljoa kulumaan.

Perjantaina olisi ollut ESN:n järjestämät Halloween-kemut, mutta sinne ei sitten loppujen lopuksi tullut mentyä. Alkuillasta kävimme kuuntelemassa kolmen bändin keikkoja pienessä ravintolassa, jonka nimeä en juuri nyt muista. Illan ensimmäinen bändi Hellfreaks soitti psychobillyä, seuraavana esiintynyt Cowabunga Go Go surf rockia ja illan viimeinen esiintyjä V8 rockabillyä. Suuri osa yleisöstä oli sonnustautunut 50-lukulaiseen rockabilly -tyyliin ja Tarun kanssa tunnettiin itsemme hieman ulkopuolisiksi 2000-luvun vetimissämme. Billyt eivät olleet kovin kummoisia, vaikka olihan se kiva nähdä läskibassoa soiteltavan. Cowabunga Go Go taas oli hyvä niin kuin viime kerrallakin vaikka paikan huono akustiikka ja tuhti savuisuus vähän häiritsivätkin. Esitysten jälkeen lähdimme kotiin huilailemaan, sillä Tarun korvat olivat hieman kipeytyneet ja tuumailimme, etteivät ne varmaan tulisi Halloween-bileiden diskossa yhtään paremmiksi.

Viikon jännittävin kohokohta oli lauantain Ferencváros – DVTK -potkupallopeli. Kotijoukkue oli 65 minuutin kohdalla reilussa 1-3 alakynnessä ja fanijoukko purki turhautumisensa tilanteeseen alkamalla rähinöimään. Tilanne äityi sen verran levottomaksi, että peli keskeytettiin ja poliisijoukko marssi kentälle mellakkavarusteissaan. Taru katseli suoraa lähetystä pelistä kotona ja pian sen jälkeen kun poliisit olivat vilahdelleet ruudussa tuli puhelimeeni tekstiviestitse tiukka käsky tulla heti kotiin. Pian kotiinlähtö olikin edessä, sillä vaikka peliä vielä yritettiinkin pienen tauon jälkeen jatkaa, jouduttiin se miltei heti lopettamaan uudestaan ja pistämään pillit ja pallot pusseihin ja väki kotiin.

Kytät on poliiseja!!!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Praha ja Karolvy Vary


Juuri kun Jarin vanhemmat oltiin saatu hyvästeltyä, oli vuorossa reissu Prahaan by ESN. Matkaan lähtö oli perjantaina 23.10. klo 05:00 ja tapaaminen oli Deak térillä puolta tuntia aiemmin. Me herättiin vähän jälkeen kolmen ja neljältä tilattiin taksi tapaamispaikalle, sillä niin aikaisin aamulla ei vielä metro kulkenut. Kun pääsimme perille Deakille suunnilleen oikeaan tapaamisaikaan, ei paikalla ollut ainuttakaan ESN-ihmistä ja muidenkaan matkalaisten määrä ei pilviä hiponut. Pikkuhiljaa porukka kuitenkin valui ja aivan viimeisten joukossa paikalle saapui jopa rouva ESN-puheenjohtaja. Matkaan lähti 2 bussillista porukkaa ja liikkeelle päästiin vain 10 minuuttia myöhässä!

Matka Prahaan oli melkoisen pitkä ja matkan aikana tehtiin 2 pysähdystä, joista toinen oli aivan Unkarin ja Slovakian rajamailla ja toinen Tšekin Brnossa. Onneksi Jari oli tajunnut vaihtaa meille jo Budapestissa hieman Tšekin korunoita, niin pystyimme Brnossa ostamaan hieman täydennystä matkaeväisiimme. Perillä Prahassa olimme joskus yhden aikaan (jopa ihan aikataulussa!) ja hostellilla oli alkuun pientä sähläystä huonejakojen ja hostelliin rekisteröitymisen kanssa, mutta viimein asiat saatiin setvittyä ja pääsimme lounaan kimppuun. Hostellin ravintolassa syöty lounas sisälsi alkukeiton, lihakastiketta sekä leipää ja jälkiruuaksi oli pannukakkupalloja hillotäytteellä.

Ruokailun jälkeen päästiin majoittumaan huoneisiin (minun ja Jarin huoneessa oli meidän lisäksi pari jenkkiä, pari turkkilaista sekä pari muuta hiihtäjää) ja varsin pian lähdettiin kaupunkikierrokselle paikallisen oppaan johdolla. Meidän turistiryhmämme matkusti ensin pummilla ratikassa Prahan linnan luokse ja loppumatka käveltiin. Prahan linna oli kukkulan päällä, joten sinne joutui kapuamaan varsin pitkät portaat, jotka toipiluudestani huolimatta jaksoin onneksi kiivetä ylös. Linnalta ihmeteltiin maisemia ja katseltiin linnan eri osia, jotka oli rakennettu varsin eri tyyleillä. Linnan sisältä löytyi taas yksi kilpailija sarjaan Duomot, sillä myös Prahaan oli rakennettu goottilaistyylinen kirkko. :)

Prahan Duomo

Linnalta laskeuduimme Prahan kuuluisimmalle sillalle, Kaarlensillalle, joka ylittää Vltava-joen. Meidän huonoksi onneksi silta oli remontissa, joten emme päässeet ihastelemaan sitä kokonaisuudessaan. Sillalta jatkoimme vanhaan kaupunkiin, jossa kävimme nopeasti ihastelemassa Týnin kirkkoa eräältä aukiolta. Osuimme paikalle juuri sopivaan aikaan, kun kirkon kahdesta tornista rupesi kurkkimaan jotain nukkeja kellon lyödessä seitsemän. Paikalle kerääntyneet ihmiset huokailivat ihastuksissaan, mutta me emme oikein ymmärtäneet mitä hienoa parissa nukessa oli. :) Tämä episodin jälkeen hyvästelimme oppaamme ja lähdimme pienemmällä porukalla pizzalle erääseen ravintolaan. Syömisen jälkeen kävimme vielä nopeasti shoppailemassa kaikille lisää vaatetta, sillä sää oli varsin kylmä ja tuulinen.

Seuraava ohjelmanumero oli kuppila nimeltä Beer Factory, jonne meillä oli etukäteen tehty pöytävaraus. Systeemi baarissa oli varsin mielenkiintoinen: jokaisessa pöydässä oli 4 kaljahanaa ja niistä sai sitten laskea itselleen olutta mielensä mukaan. Jotta oluen juominen olisi hieman jännittävämpää, oli baarin seinälle heijastettu tuloslista siitä, mikä pöytä on juonut mitenkäkin paljon olutta. Tuloslista päivittyi reaaliajassa ja pöydän tulos siirtyi listassa ylöspäin sitä mukaa mitä enemmän pöytä joi kaljaa. Meillä oli kova kisa naapuripöydän kanssa ja aina kun päästiin toisen pöydän ohi, alkoi tietysti hirveä huutelu. Itse en viitsinyt kauheasti juoda olutta, sillä olin antibioottikuurilla ja me lähdimmekin Jarin kanssa hieman ennen muita takaisin hostellille.

Beer Factoryssa kaljaa laskemassa

Meidän pöytä (nro 14) koko Beer Factoryn kaljanjuontikisan kärjessä!

Lauantaina heräsimme suht aikaisin, sillä meidän piti aikataulun mukaan lähteä päiväretkelle Karolvy Varyyn klo 8:30. Kävimme syömässä aamupalan ja takaisin palattuamme meille kerrottiin, että huoneemme ovella oli käynyt joku ESN:n mentoreista sanomassa, että lähtöä oli siirretty tunnilla, joten päätimme mennä takaisin unille. Klo 8:45 meille tultiin kuitenkin kertomaan, että bussi lähtee ihan muutaman minuutin kuluttua ja että lähtö olisi ollut kuitenkin klo 8:30. Juoksimme kiireellä bussiin vain havaitaksemme, että odotimme sittenkin vielä ESN:n puheenjohtajaa ja paria muuta tyyppiä. Ihan hyvä siis, että emme olleet bussissa ajoissa…

Matka Karolvy Varyyn kesti parisen tuntia ja perillä bussit eivät saaneet mennä kaupungin keskustaan vaan bussit oli jätettävä keskustasta jonkin matkan päässä olevalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta harhailimme jonkun aikaa keskustaa kohti yhden kartan varassa ja jo toisella yrityksellä löysimme keskustaan. Keskusta oli aika hienoja taloja täynnä, mutta jouduimme kiiruhtamaan keskustan läpi varsin nopeasti, sillä meille oli varattu vierailu Becherovka-museoon. (Becherovka on siis sellaista yrttiviinaa, jonka mausta tulee mieleen joulu.) Museo sijaitsi tietysti aivan toisella puolella kaupunkia kuin minne olimme tulleet, joten jouduimme suunnistamaan aika paljon löytääksemme museon. Aikaa kului varsin paljon myös siihen, kun kaikki halusivat koko ajan valokuvata jotain. Viimein löysimme museon, sovimme tapaamisen sen eteen tiettyyn aikaan ja pääsimme viimein hankkimaan jonkinlaista lounasta. Iso lössi porukasta lähti yhteen suuntaan lounaan toivossa ja me päätimme Jarin kanssa lähteä juuri päinvastaiseen suuntaan, sillä tiesimme, että emme millään ehdi kaikki syödä samassa ravintolassa. Me löysimme erään todella savuisan ravintolan, jossa saimme melko huonoa palvelua, mutta ruoka sen sijaan oli ihan hyvää.

Karolvy Varya

Becherovka-museossa saimme kuulla kyseisen alkoholijuoman valmistuksesta ja näimme myös valtavia tynnyreitä, joissa juomaa kypsyteltiin. Aivan kierroksen lopuksi katsottiin videota juoman keksijästä ja tämän perheestä sekä juoman historiasta ja samalla maisteltiin kolmea erilaista Becherovka-perheen juomaa. Kierroksen jälkeen oli mahdollista ostaa Becherovka-tuotteita tehtaanmyymälästä hieman alennettuun hintaan ja tämän jälkeen olikin jo aika lähteä takaisin busseja kohti. Onneksi tällä kertaa meidän ei tarvinnut kävellä koko matkaa parkkipaikalle asti, sillä olimme saaneet tiedon keskustan ja bussiparkkipaikan välillä kulkevasta ilmaisesta shuttle-bussista. :) Matka Prahaan meni aikalailla torkkuessa ja takaisin perille päästiin alkuillasta.

Becherovka-pullohan se siinä

Hostellilla syödyn päivällisen jälkeen oli vaihtoehtona lähteä mentoreiden kanssa johonkin pubiin tai hengailla hostellilla ja lähteä myöhemmin erääseen all inclusive -baariin. Meitä Jarin kanssa tämä kaiken sisältävä baarikokemus ei kauheasti kiinnostanut, hintaakin moisella oli 10 euroa naisilta ja 15 euroa miehiltä. Me hengailtiin hostellilla jonkun aikaa ja lähdettiin sitten katselemaan lähiseutuja ja siellä mahdollisesti olevia kuppiloita. Hostellin seutu ei kuitenkaan ehkä ollut mikään kaikista turvallisin, joten päätimme lähteä keskustaa kohti. Keskustassa nautimme kuumat viinit ja muutamat oluet ennen kuin lähdimme takaisin hostellille nukkumaan. Muut huonekaverimme valuivat pikkuhiljaa paikalle yön aikana, osa vähän paremmassa kunnossa, osa vähän huonommassa. Ilmeisesti kaikenkattava baari oli ollut hieman liikaa joillekin juhlijoille. Aamulla kuulimme, että koska kaikki juomat kuuluivat hintaan, olivat ihmiset läikytelleet ja kaadelleet juomiaan miten sattuu ja lisäksi kaikki paikat olivat olleet täynnä oksennusta. Onneksi emme siis menneet kyseiseen baariin…

Sunnuntaina aamiaisen ja kamojen pakkaamisen jälkeen jätimme matkatavaramme bussiin ja lähdimme kiertelemään keskustaa ja vanhaa kaupunkia viimeisen kerran. Ennen reissua olimme selvittäneet, että Prahassa kannattaa ehdottomasti maistaa hodareita ja niinpä kävimme hodarikojulla tilaamassa yhden hot dogin. Hodarin syönnin jälkeen rupesi kyllä harmittamaan, että miksi emme olleet aikaisemmin käyneet syömässä hodareita, sen verran hyvää oli. Hodarissa oli tavallisen nakin sijaan tosi tuhtia, meetvurstin tapaista makkaraa välissä. :) Hodariseikkailun jälkeen kävimme vielä tavallisessa ruokakaupassa ostamassa matkaeväitä ja tuliaisia kotiin.

Maistuis varmaan sullekin!

Hodarikoju

Palattuamme takaisin hostellille oli vuorossa lounas, jolta muutamat henkilöt (mukaan lukien ESN:n puheenjohtaja TAAS…) myöhästyivät aika roimasti ja tämän takia lähtömme myöhästyi melkein tunnin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti käydä katsomassa Tšekin puolella sijaitseva luukirkko, mutta myöhästyneen lähdön takia luukirkko jouduttiin jättämään väliin. :( Paluumatkalla pidimme taas kaksi pysähdystä ja takaisin Budapestissa oltiin kymmenen aikaan illalla. Parin metropysäkin jälkeen pääsimme viimein kotiin, väsyneinä mutta onnellisina, valmiina seuraavaan koulupäivään.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Jarin vanhempien vierailu


Meikäläisen porukat saapuivat muutaman päivän vierailulle Budapestiin sunnuntai-iltana (18.10.). Vierailun ohjelmaksi oli jo ennakkoon suunniteltu normaalit turistijutut, eli tärkeimpien nähtävyyksien ihmettelyä ja ravintoloissa syömistä. Nähtävyyskierros aloitettiin samantien sunnuntai-iltana Tonavan siltojen sivuprofiilien ja valaistusten katsastamisella. Sillat on aina pimeän aikaan valaistu näyttävästi ja sama koskee myös monia muita Budapestin hienoja rakennuksia ja monumentteja. Tästä täydet pisteet unkarilaisille!

Maanantaina käväistiin Tarun kanssa koulussa ja vanhemmat kävivät sillä välin seikkailemassa kaupungilla. Iltapäivällä oli vuorossa käynti Budan linnavuorella ja kuninkaanlinnan alueella. Matkan suurin hämmästelyn kohde oli linnavuorella sijaitseva kalastajalinnake, joka paljastui myös UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Kalastajalinnakkeella oli kesällä ollut pääsymaksu, mutta nyt syksyllä, virallisen turistikauden jo loputtua ihmisiltä ei enää jaksettu kyniä rahoja, vaan linnakkeen muurille pääsi kiipeämään ihan ilmaiseksi. Oli aika jännää, että muurin päällä sai majailla kaikenlaista taiteilijaa ja Budapest-opaskirjojen myyjää tarjoamassa tuotteitaan. Monessa muussa maassa moiset kaupustelijat olisi varmasti häädetty alas jonnekin nähtävyydet viereen hieromaan kauppoja.

Sumuisia maisemoita kaupunkiin kalastajalinnakkeen yläkerrasta käsin

Maisemaa ja kaksi turistia kalastajalinnakkeen alakerrassa

Kalastajalinnakkeen lisäksi linnavuorella ihasteltiin myös maisemia kaupunkiin ja parlamenttitalolle. Kuninkaanlinnan alueella söimme myös jotain paikallista herkkua, jonka nimeä emme ole vielä oppineet. Kyseessä on jonkin sortin pannukakkukierrerinkula, joka valmistetaan päällystämällä puinen noin pesäpallomailan paksuinen, ~40cm pitkä kepukka taikinalla ja sitten paistamalla sitä tulen päällä varrasmaisesti telineessä pyöritellen. Lopputuloksena on ohut paistettu taikinakerroskiekura, jonka saa halutessaan sokeriin, kaneliin tai muihin mausteisiin dipattuna. (Oli muutes paljon parempaa kuin mitä ostettiin Tarun kanssa myöhemmin yhdestä puodista Vaci utcalla. Linnalla oli tuoretta ja lämmintä tavaraa, mutta Vaci utcalla myytiin valmiiksi pakattuja ja pöydällä seisseitä kylmiä tötteröitä.)

Turistikierroksen päätteeksi kävimme vielä tempaisemassa O Cara Mia -ravintelissa ”Tourist menu”:t naamariin. Ollaan Tarun kanssa jo useampi kuukausi naureskeltu ravintolan edessä olevalle kyseistä ateriakokonaisuutta mainostavalle kyltille että tourist menun on pakko olla hirveä huijaus ja tämä paikka kierretään kyllä kaukaa. Noh, tällä kertaa kuitenkin sorruimme lankeamaan tähän syöttiin ja menimme sisään tilaamaan menut. Alkuruokana ollut gulassisoppa oli hyvää, mutta pääruoka-annos sai aikaan itkeäkö vaiko nauraa -reaktion. Tarjolla oli ollut kaksi vaihtoehtoa, joista vanhempani valitsivat possupihvin ranskalaisilla ja minä ja Taru kanan pastalla. Näistä pihvi osoittautui selkeästi paremmaksi vaihtoehdoksi, vaikkei perus grilli-kassleria muistuttava mötkäle ranskalaispedillä juuri riemunkiljahduksia aiheuttanutkaan.

Minun ja Tarun kana-annoksissa oli ehkä hauskinta se, että molemmat olivat tilanneet samanlaiset annokset ja tuloksena oli Tarulla jonkinlainen kanan rintaa muistuttava luinen köntsä ja minulla taas ihan rehellinen kanankoipi. Nämä komeudet makasivat surullisen näköisen, vetisellä kastikkeella päällystetyn pennepastasatsin vieressä. Jälkkärinä ollut kermavaahtohässäkkäkään ei ateriaa pelastanut, vaikka ihan hyvää olikin. Mitä tästä opimme? Vältä aina ”tourist menuja” ja muita turisteille tarkoitettuja ”huokeita erikoistarjouksia” ja mene mieluummin jonnekkin muualle, jossa ei moisia tarjouksia mainosteta, niin hinta/laatu -suhde on varmasti parempi.

Tiistai- ja keskiviikkopäivä menivätkin sitten hieman eri tavalla kuin oltiin suunniteltu. Pienoisten sairastapausten vuoksi nämä päivät kuluivat lääkärijutuissa ja taksilla hotellin ja klinikan väliä suhaillessa. Kyseiset taksimatkat olivat meikäläisellekin ensimmäiset laatuaan Budapestissa. Taksi oli yllättävän halpa, helppo ja nopea kulkupeli tämmöisessäkin suurkaupungissa. Toivottavasti ei vaan laiskuus pääsisi nyt yllättämään, kun taksiajelun makuun on nyt päässyt. Lääkärin palveluistakin jäi kaikille hyvä kuva: palvelua sai oletuksena englanniksi ja meillä kävi vielä sen verran hyvä säkä, että lääkärikeskuksessa oli töissä suomalainen hoitaja, joten saimme palvelua suomeksi. FirstMed Centerillä on myös kaiken muun hyvän lisäksi suoralaskutussopimus usean suomalaisen vakuutusyhtiön kanssa, joten raha-asioiden kanssa ei tarvitse niin pelailla. Meidän kokemuksiemme perusteella sopimus toimi ainakin If:n ja Eurooppalaisen myöntämien matkavakuutusten kanssa.

Keskiviikko-iltana päästiin seikkailuista suunnilleen toipuneina viimeisen matkapäivän jäähyväisillalliselle meidän alakerran ravinteliin. Mainittakoon vielä sellainen poikkeuksellinen tilanne, että koko porukasta Taru oli ainoa, joka jaksoi syödä annoksensa loppuun saakka, kaikilla muilla jäi jotain nokareita lautaselle.

Lähdön hetki takaisin Kotisuomeen koitti porukoilla aikaisin torstaiaamuna. Kotiinviemisiksi Unkarista porukoiden matkaan lähti pari pulloa viiniä, joista toinen oli maailmankuulua Tokajin viinialueella tuotettua, herkullista Aszu-jälkiruokaviiniä.

torstai 5. marraskuuta 2009

Vierailu viinitilalle


Sunnuntaina 18.10. kävimme Jarin kanssa tutustumassa Unkarin viinikulttuuriin vähän syvällisemmin. Olimme jo edellisviikolla varanneet matkan Haraszthyn viinitilalle Etyekiin, noin 45 minuutin matkan päähän Budapestista. Lähtö reissulle oli eräältä aukiolta noin kolmen kilometrin päässä asunnoltamme ja lähdimmekin hyvissä ajoin kävelemään kohti metroasemaa. Metroasemalla odottelimme metroa toiveikkaina, sillä laskuri näytti seuraavan metron saapuvan minuutin kuluttua. 10 minuutin kuluttua metro ei ollut vieläkään saapunut (laskurissa oli edelleen sama aika jäljellä) ja aloimme jo vaipua epätoivoon. Niinpä päätimme siirtyä suunnitelmaan B, eli jatkaa raitiovaunulla hieman pidemmälle ja mennä aukiolle toisella metrolla. Juuri, kun olimme liukuportaissa matkalla ylös metrotunnelista, kuulimme miten metro kalisteli asemalle. Yritimme jopa juosta liukuportaita alaspäin, mutta metrotunnelin liukuportaat menivät sen verran kovaa vauhtia ylöspäin, että alaspäin juostessa pysyi lähinnä paikallaan. Päästyämme raitiovaunupysäkille soitimme matkanjohtajalle, että myöhästymme vähäsen ja hän lupasi odottaa meitä. Loppujen lopuksi myöhästyimme lähdöstä vain 10 minuuttia, mutta tietysti juuri sillä kerralla, kun me olimme myöhässä, olivat kaikki muut ajoissa… Onneksi kukaan ei kauheasti pahastunut myöhästymisestämme. :)

Viinitilalle päästyämme purkauduimme pikkubussista ulos ja siirryimme aulaan kuulemaan tervetuliaispuheen sekä nauttimaan tervetuliaisjuomia. Juomina tarjottiin pálinkaa ja lämmintä valkoista viiniä, jota oli maustettu hieman makeammaksi ja jouluisemmaksi kuin normaali valkoviini. Kun tervetuliaisjuomat santsikierroksineen oli nautittu, oli aika siirtyä tositoimiin viinirypälepellolle. Jokaiselle jaettiin omat viinirypäleenkeruusakset ja saksien kanssa poimittiin hienoja terttuja viinirypälepuista. Jotkut ryhmästä taisivat olla aikamoisia viinieksperttejä, sillä he osasivat heti sanoa rypäleen lajin maistettuaan rypälettä. Itse en kauheasti havainnut makueroja, mutta ihan kiva rypäleitä oli mussutella samalla kun niitä keräili isoihin laatikoihin.

Viinipeltoa

Minä poimimassa rypäleitä

Kun rypäleitä oli kerätty tarpeeksi, kaadettiin laatikoiden sisältämät rypäleet yhteen isoon saaviin ja aloitettiin rypäleiden tallominen. Kovin moni ei ollut halukas tallomaan rypäleitä, mutta kaikki innokkaimmat saivat kyllä oman vuoronsa ja samalla kun yksi henkilö talloi rypäleitä, saivat muut ottaa lisää pálinkaa ja lämmintä viiniä. Kun rypäleistä oli irronnut riittävästi mehua, kaadettiin muhju eräänlaiseen siivilään ja mehu valutettiin ämpäriin. Osa viinitilan työntekijöistä jäi jatkamaan mehun siivilöintiä samalla kun me muut menimme tutkailemaan viinin nykyaikaista valmistusta. Nykyään viiniä ei siis valmisteta ihan samalla tavalla kuin millä me sitä teimme, vaan touhu on melko automatisoitua. Viiniä ei myöskään enää tarvitse käyttää kellarissa puutynnyrissä, vaan joillekin rypälelaaduille käy myös teräksinen säiliö, jota voidaan säilyttää pihalla. Säiliöissä voidaan pitää yllä samaa lämpötilaa vaikka aurinko kuinka porottaisi, sillä säiliöiden ulkoreunoissa on vesijäähdytys.


Jari talloo rypäleitä

Mehun siivilöintiä

Viininvalmistusprosessin selvittämisen jälkeen menimme sisätiloihin ja aloitimme viininmaistelun. Samalla kun viinejä maisteltiin, kävimme katsastamassa viinitilan viinikellarin ja pullotushuoneen. Saimme myös käydä päätalon näköalatornissa, josta näki jopa Budapestin rajalle saakka. Tämän jälkeen oli vuorossa pientä purtavaa viinitilan ravintolassa ja samalla saimme maistaa paria viiniä lisää. Yhteensä kierroksen aikana maisteltiin viittä erilaista viiniä, joista 4 oli valkoviiniä ja 1 roseeviiniä. Syömisseurana meillä oli kanadalainen pariskunta, joka oli muuttanut Budapestiin miehen työn perässä ja lisäksi pöydässämme istui Taiwanin suurlähettiläs. Puheenaiheet vaihtelivat laidasta laitaan ja ihan mukavaa oli kuulla myös vähän vanhempien ulkomaalaisten kokemuksia Budapestista ja Unkarista.

Viinitilan päärakennus ja näköalatorni

Ruokahetken jälkeen poistuimme ravintolasta maksamaan reissumme ja samalla saimme ostaa viinitilan tuotteita. Saimme kaikki myös pullolliset itsepoimimistamme ja -tallomistamme rypäleistä tehtyä mehua, eli mustia. Kierroksen vetäjä kehotti avaamaan pullot samana iltana, jotta pulloihin ei kerry painetta, mutta samalla hän myös varoitti, että mustia ei kannata juoda kovin paljoa kerralla, jotta vatsa ei mene sekaisin. Kun kaikki olivat saaneet mustinsa ja viininsä, pakkauduimme pikkubussiin ja matkasimme takaisin Budapestiin, jonne myös Jarin vanhemmat olivat juuri saapuneet.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Parin päivän reissu Balatonfüredilla

Torstaina 15.10. käytimme vihdoin ja viimein jo pari viikkoa aiemmin ostamamme junaliput Balatonfüredille. Näin jälkikäteen viisastellen reissuun olisi kannattanut lähteä jo viikkoa aikaisemmin, kun ilmat olivat vielä lämpöiset. Tämä kyseinen viikko, jolla reissuun lähdimme, oli nimittäin kylmin, joka ollaan täällä Unkarissa tähän saakka nähty.

Olimme aiemmin päättäneet, että menisimme kyseisen viikon sunnuntaina käymään ihmettelemässä erään Budapestin lähellä olevan viinitilan toimintaa ja tuotoksia, joten Balatonjärveltä piti palata jo lauantaina. Tästä johtuen päätimme poikkeuksellisesti lintsata koko perjantain koulupäivän (2h) ja lähteä jo torstaina suoraan koulusta matkoille pariksi päiväksi.

Torstai-iltapäivä oli suhteellisen vilpoisa ja juna-asemalla, josta junamme lähti ei ollut odotustilaa sisätiloissa, vaan meidän piti hytistä pihalla puolisen tuntia odotellessamme junan lähdön lähestymistä. Odottelun aikana mielialaa nostattavana ajatuksena oli, että kohta päästään sitten lämpimään junaan istuskelemaan pehmeille penkeille. Todellisuus ei ollut kuitenkaan näin ruusuista, sillä vaunussa ei ollutkaan ollenkaan lämmitystä ja siellä oli siis suunnilleen yhtä vilpoista kuin pihallakin. Matkustelimme puolisen tuntia ulkovaatteet päällä ja ratkoimme kohmeisin sormin rubikin kuutiota, kunnes konduktööri tuli tarkastamaan lippumme. Konduktööri jutteli jotain muiden matkustajien kanssa unkariksi ja vaunun muut matkustajat alkoivat keräillä kimpsujaan ja kampsujaan ja poistuivat vaunusta. Taru laski pienen pähkäilyn jälkeen terävänä tyttönä 1+1 ja totesi, että jossain toisessa vaunussa voisi olla lämmitys päällä. Tarun tekemän pienen tiedusteluretken jälkeen siirryimme viereiseen vaunuun, jossa kaikki muut istuivat jo takit naulakossa. Tämän jälkeen pari seuraavaa tuntia menikin katsellessa verkkaiseen tahtiin ohi valuvia maisemia katsellessa.

Guesthouse, johon olimme tehneet huonevarauksen jo etukäteen löytyi suht kivuttomasti melko läheltä paikallista juna-asemaa. Pytinki oli yllättävän hieno ja uusi verrattuna paikkoihin joissa olemme yleensä tottuneet majoittumaan. Henkilökunnan kielitaidossa oli kuitenkin hieman parantamisen varaa, sillä majatalon isäntä kyseli englanninkielisen avauksemme jälkeen puhuisimmeko mieluummin vaikka saksaa, kun kerran unkaria emme osanneet. Tästä eteenpäin Taru hoiti kommunikoinnin isännän kanssa koko loppureissun ajan ja minä keskityin vain hymyilemään, nyökyttelemään ja sanomaan ”danke”, kun sopivaksi näin. Huonekin oli ihan mukava, vaikkakin numero 13. Isäntä oli kuitenkin niin huomaavainen, että kysyi etukäteen onko meillä ongelmaa numeron 13 kanssa vai onko ok majoittua siihen huoneeseen. Muutenkin asiakaspalveluasenne oli erittäin hyvä ja saimme vielä oikein päättää mihin aikaan haluaisimme aamiaisen tarjoiltavan, sillä olimme ainoat vieraat, jotka halusivat aamiaisen.
Asettumisen jälkeen lähdimme vielä metsästämään illallista pimentyneestä kaupungista ja löysimme erään pizzerian, jossa ainoina asiakkaina ollut pöytäseurue oli juuri lähdössä. Saimme palvelua tällä kertaa englanniksi, jonka myöhemmin huomasimme suoranaiseksi ihmeeksi, sillä juuri kukaan ei tuntunut kaupungissa englantia osaavan ja palvelua oli yleensä tarjolla vain saksaksi tai paikallisella kielellä. Taru otti ”yllättäen” Hawaiji-pitsan, kuten 100:lla edelliselläkin kerralla ja minä koitin onneani ”O sole mio” -nimisellä lätyllä, jonka täytteiden kohdalla ruokalistassa luki ”surprise pizza”. Ylläri olikin aikamoinen kun känkky tuotiin eteeni! Kokki oli pistänyt parastaan ja pitsan keskellä oli kananmuna-aurinko, josta lähti ananaspalasäteitä. Lisäksi pitsaa kiersivät kinkku- ja salamisuikaleet ja jokainen neljännes oli saanut oman kasvissettinsä: yhdellä neljänneksellä tomaattia, toisella sieniä, kolmannella oliiveja, artisokkaa ja neljännellä sipulia.:D Herkullisten pitsojen jälkeen menimme vielä kävelemään säkkipimeille kaduille ja päädyimme toisen juna-aseman baariin yksille. Jukeboksista raikasi paikalliset ysäriteknohitit ja paikalliset juhlistivat torstai-iltaa.

Voimiensa tunnossa Balatonilla! Kalamies ja lautturi jäivät kakkosiksi, kun Budapestin hirmu tuli näyttämään kuka määrää.

Perjantaina oli vuorossa aktiviteettipäivä ja lähdimme heti aamusta kävelemään rantaan ja katselemaan järvimaisemia. Järven katselun jälkeen ja todettuamme ettei lauttoja lähellä oleviin muihin kaupunkeihin kulkenut enää tähän aikaan vuodesta, päätimme kiivetä kaupungin laidalla olevalle mäennyppylälle (305m). Kävimme ostamassa kaupasta vähän eväitä nousua varten ja lähdimme kipuamaan ylös. Reitti oli sinänsä ihan mukava, että näköalapenkkejä oli niin tiheään tahtiin ettei meidän kovakuntoisten nuorukaisten tarvuinut edes kaikille pysähtyä hengähtämään. Ylhäällä oli vielä 10m korkea näkötorni, josta oli komeat näkymät järvelle ja alas kaupunkiin. Alas vuorelta päästyämme menimme syömään vanhanoloisessa talossa olevaan pieneen ravintolaan. Ravintolassa saimme taas ainoina asiakkaina huomaavaista palvelua ja ruokia odotellessaemme saimme katseltavaksi valokuvakirjan, jossa oli kuvia vuosien varrelta siitä saakka kun ravintolan omistaja osti tulipalossa pahasti tuhoutuneen talon ja kunnosti sen ravintolaksi. Tämän jälkeen suuntailimme tuliaiskaupan kautta takaisin majatalolle lepäilemään. Kaupasta tarttui mukaan pari pulloa Balatonin viinialueen viinejä.

Vuoren huipulta oli komeat näkymät kaupungille ja järvelle. Kuvassa myös Balatonin kapein kohta!

Hetkinen! Ollaankos tässä nyt jollain trooppisen laguunin rannalla vai Unkaariassa?
(Taustan puut kyllä vähän viittaavat jälkimmäiseen vaihtoehtoon)


Illallisaikaan suuntasimme majatalomme isännän suosittelemaan ”kaupungin parhaaseen kalaravintolaan”, joka ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi hirveän erikoinen. Olimme sisään tullessamme tuttuun tapaan ravintolan ainoat asiakkaat, mutta silti palvelu tuntui hieman töykeähköltä. Liekkö syy olisi ollut siinä, että oltiin nuoria, ulkomaalaisia ja liikkeellä ihan tavallisissa vaatteissa ja tarjoilijoilla oli puolestaan liituraitaa päällä. Ruokakaan ei mitenkään erityistä ollut, mutta tulipahan taas pitkästä aikaa maisteltua miltä lapsuusvuosien suosikki, paistettu hauki maistuikaan. Hienon illallisen jälkeen suuntailimme hieman kansanomaisempien huvitusten pariin pieneen viinikellariin. Jaoimme siellä litran kannun valkoviiniä ja poistuimme sitten takaisin majatalolle nukkumaan.

Lauantaina olikin ohjelmassa enää aamiaisen syöntiä, rautapitoisen, sydänsairauksia parantavan veden maistelua suoraan sairaalan pihalla olevasta pumpusta ja lähtökahvit paikallisessa kahvilakonditoriassa. Näiden hommien jälkeen suuntailimme juna-asemalle ja sieltä kohti Budapestia ja suurkaupungin hulinaa.