Kun poikien vierailusta oltiin toivuttu, havaitsimme, että meillähän ei seuraavalla viikolla ole loppuviikosta juurikaan koulua (ainoastaan torstain 2 unkarin tuntia, jotka päätimme siis tällä kertaa jättää väliin). Keskiviikkona 18.11. päätimme lähteä katsastamaan Wienin, joka oli Budapest-syksymme viimeinen ns. pakollinen vierailukohde. Wieniin lähdettiin samalta juna-asemalta kuin mistä aloitimme interrail-matkamme, joten liput Wienin junaan löytyivät varsin helposti. Kun Budapestista ostaa meno-paluu -lipun Wieniin, saa samaan lippuun hankittua halvemmalla myös Wienin julkisten kulkuneuvojen lipun. Käytimme tätä tilaisuutta tietysti hyödyksemme, jotta vältyimme Wienin päässä turhalta häsellykseltä.
Junamatka sujui kesällä totuttuun tapaan jouhevasti ja noin kolmen tunnin päästä olimmekin jo Wienin läntisellä rautatieasemalla. Olimme etukäteen katsoneet erään hostellin, johon nyt menimme tiedustelemaan vapaita huoneita. Heillä ei valitettavasti ollut vapaita huoneita kuin yhdeksi yöksi, mutta samalla ketjulla oli toinen hostelli muutaman sadan metrin päässä ja sieltä löytyi vapaita huoneita. Saimme ensimmäisestä hostellista läksiäislahjoiksi pienen kartan sekä 2 juomalippua, joilla sai hostellien baareista ilmaiset juomat. Toinen hostellirakennus löytyi melko helposti ja saimme huoneemme nopeasti. Mielenkiintoista hostelleissa oli se, että huoneen hinta tipahti neljällä eurolla per yö, kun jaksoi kävellä hieman kauemmas rautatieasemasta. Tästä hostellista saimme tervetuliaisiksi toiset 2 juomalippua ja kaupungin kartan.
Huoneen tsekkauksen jälkeen päätimme lähteä seikkailemaan kaupungille ja lähdimme suunnistamaan kohti lähintä metroasemaa. Metroasemalla meidät kohtasi iloinen yllätys: metrotunnelissa ei ollut yhtään koditonta pummia asumassa ja ihmiset osasivat oikeasti seistä liukuportaissa oikeassa reunassa! Metrojen ovet sen sijaan tuottivat meille hieman päänvaivaa, sillä ne piti itse kiskaista kahvasta auki sen sijaan, että ne olisivat auenneet kaikki automaattisesti. Muutaman harjoituskerran jälkeen ovien availuunkin onneksi tottui. Metrolla päräytimme suoraan vanhankaupungin sydämeen, jossa käppäilimme jonkin aikaa ruokapaikkaa etsien. Sopivaa ravintolaa ei kuitenkaan löytynyt heti, joten päätimme tyytyä tuttuun ja turvalliseen Mäkkäriin.
Mahat täynnä lähdimme katselemaan hieman tarkemmin, että mihinkäs sitä oikeen oltiin tultu. Pienen kävelyn päästä löysimmekin sattumalta kaupungin isoimmat joulumarkkinat, jotka näyttivät hienoilta kaikkine jouluvaloineen ja koristeineen. Paikalla soitettiin tietysti myös joulumusiikkia! Kaupungintalon puisto oli täynnä pieniä kojuja, joista sai ostaa vaikka minkälaisia jouluherkkuja, joulukoristeita, käsitöitä ja muuta tarpeellista. Markkinoilla myytiin myös punssia ja hehkuviiniä, joita tarjoiltiin posliinimukeissa, joista maksettiin 2 euron pantti. Kaupungintalon ikkunoihin oli tehty isoin joulukalenteri, jonka olen koskaan nähnyt, varmasti aika hieno kun luukkuja päästään aukomaan. :)
Ensimmäisen markkina-alueen jälkeen havaitsimme, että koko kaupunki oli täynnä pieniä joulumarkkinoita, ensimmäiseksi olimme vain osuneet niistä suurimmille. Pienilläkin markkinoilla oli kyllä tunnelmaa ja niillä tuntui olevan myös enemmän paikallista porukkaa, jotka ilmeisesti olivat tulleet markkinoille suoraan töistä. Harhailimme jonkun aikaa kaupungilla ja nautimme kaupungin rauhallisesta ja turvallisesta tunnelmasta, minkä jälkeen päätimme käydä eräässä nettikahvilassa tarkistamassa muiden suomalaispoikien suositteleman Sieben Stern -ravintolan sijainnin. Matkasimme ratikalla ravintolan lähelle ja löysimme viimein oikeaan paikkaan. Ravintolan nimi on siis suomeksi seitsemän tähteä ja nimi tulee siitä, että ravintola tarjoilee seitsemää erilaista itsepantua olutta. Olutlaaduista tarjolla oli vehnäolutta, tummaa olutta, savuolutta, chiliolutta, hamppuolutta, märzen-olutta sekä talvisaikaan jouluolutta.
Maistelimme ravintolassa muutamia oluita (tosi hyviä!) ja Jarin ehdottomaksi suosikiksi nousi chiliolut, jossa ihan oikeasti oli potkua. Chilin määrästä kertoi se, että Jari joi chilioluttaan samaa tahtia kuin minä join savuoluttani. :D Oluiden jälkeen päätimme lähteä pikkuhiljaa hostellia kohti, mutta matkalla kävimme poikkeamassa eräillä joulumarkkinoilla seitsemän tähden ravintolan vieressä. Markkinoilla nautimme paikalliset hot dogit, jotka olivat hieman erilaiset kuin mihin olemme tottuneet. Nämä kuumat koirat oli tehty siten, että patonkiin oli koverrettu kolo, johon nakki sitten työnnettiin. Tietysti kaikki mausteet puristettiin myös koloon, mistä aiheutui se, että sinappi-ketsuppi -seos purskahti suoraan uudelle takilleni kun haukkasin hodaria. Ei hyvä…
Hostellille päästyämme päätimme käydä käyttämässä toiset tervetuliaisjuomiin oikeuttavat lippumme hostellin baarissa. Istuskelimme hetken aikaa kahdestaan, kunnes seuraamme liittyi chileläinen jantteri, joka myöhemmin paljastui tähtitieteen tohtoriksi. Juttelimme mukavia Suomesta ja Chilestä ja vastailimme näihin tavallisiin kysymyksiin, kuten ”Onko Suomessa jääkarhuja?”. Kaikilla oli ollut pitkä päivä, joten päätimme yksissä tuumin lähteä lepäilemään ja valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.
Torstaina aamulla päätimme käyttää hyväksi hostellin all you can eat -aamiaisen, joka maksoi huimat 3,50e/hlö. Aamiaisella oli samaan aikaan myös edellisillan tuttavuutemme, joten jatkoimme juttua aamiaispöydässä. Aamiainen oli kyllä todellakin hintansa arvoinen ja mahat saatiin kunnolla täyteen. Meillä ja Chilen kaverilla oli hieman erilaiset suunnitelmat päiväksi, joten toivotimme toisillemme hyvät matkat ja me lähdimme Jarin kanssa suunnistamaan kohti Schönbrunnin linnaa. Linnan alue osoittautui hieman isommaksi kuin mitä olimme ajatelleet, joten siellä hurahti melko kauan aikaa. Itse linnarakennukseen emme menneet sisälle, mutta sen sijaan kapusimme linnan edessä olevalle kukkulalle katselemaan kaupunkia yläilmoista. Päivä oli todella lämmin ja ylös kavutessa joutui ottamaan takin pois. Lenkkeilijöitäkin oli liikenteessä pelkissä shortseissa ja t-paidoissa. :)
Linnan alueella kiertelyn jälkeen lähdimme kohti Wienin kuuluisinta tori-/markkina-aluetta, joka oli saman metrolinjan varrella kuin Schönbrunnin linna. Markkina-alue oli melko iso ja siellä myytiin vaikka minkälaista ruokatavaraa. Vaikka Budapestin kauppahalli on hieno ja tavarat tuoreen näköisiä, oli täällä Wienin torialueella vielä tuoreemman näköistä tavaraa. Myös kalaa oli paljon enemmän tarjolla kuin Budapestissa. Rankan aamupäivän jälkeen olimme melko väsyneitä, joten päätimme lähteä hostellille päin ja matkalla kävimme pizzalla hostellin suosittelemassa pizzeriassa. Taitaa pizzeria kyllä maksaa hostellille suositteluista, sillä pizza ei todellakaan ollut kovin kummoista, hinta-laatusuhde oli kyllä ihan ok (halkaisijaltaan noin 35 cm oleva pizza maksoi 4-5e).
Pienten päivätirsojen jälkeen kävimme hostellin respasta kyselemässä, onko muualla kaupungilla minkäänlaisia panimoravintoloita. Eräs sellainen löytyi, mutta päätimme ensin käydä vielä vähän katselemassa joulumarkkinoita. Markkinoilla joimme vähän hehkuviiniä ja punssia, ja pitihän minun maistaa sellaisia neekerinsuukon tapaisia herkkujakin. :) Joulumarkkinoilta lähdimme kohti respan pojan suosittelemaa panimoravintolaa, joka oli hieman keskusta-alueen ulkopuolella ja myös karttamme ulkopuolella. Pienen harhailun ja pojan printtaaman pikkukartan perusteella löysimme kuitenkin viimein perille hämyiseen oluttupaan. Paikassa maisteltiin muutamia oluita ja kirjoiteltiin postikortteja, kunnes nälkä yllätti ja päätimme siirtyä toiseen paikkaan.
Edellisiltana meitä oli kohdannut sellainen pettymys, että seitsemän tähden ravintolan eteisessä oleva automaatti, josta sai ostaa panimon tuotteita kotiin, oli rikki, joten oluita ei ollut mahdollista viedä kotiin tuliaisiksi. Tämä tragedian lisäksi Jarilta oli jäänyt hamppukalja maistamatta, joten päätimme käydä vielä uudelleen testaamassa jo hyväksi havaitun paikan. Perillä meitä odotti iloinen yllätys: automaatti toimi! Tilasimme vähän ruokaa ja muutamat oluet ennen kuin lähdimme automaatin kautta hostellille. Koska meillä oli vielä toiset tervetuliaisjuomakupongeista käyttämättä, päätimme vielä käydä hostellin baarissa yömyssyillä. Baaritiskin takana oleva poika tunnisti heti Jarin Sziget-paidan ja rypesi kyselemään festarikokemuksia ja muuta mukavaa. Selvisi, että baarimikko oli ranskalainen ja asuu Budapestissa, mutta on töissä Wienissä (monimutkaista). Myös suomea hän osasi jonkun verran: ”Minä rakastan sinua! Minä olen ranskalainen poika!”. Pienen jutustelutuokion päätteeksi baarimikko päätti tarjota meille shotit jotain makeaa yrttiviinaa ja otti siinä myös itsekin pienen tujauksen. :) Hyvillä mielin lähdimme huoneeseemme nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään.
Perjantaina aamulla pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme tavaroiden kanssa check outin kautta aamiaiselle. Koska junan lähtöön ei ollut enää kauaa, päätimme mennä hetkeksi istumaan läheiseen kahvilaan ja jatkaa siitä sitten juna-asemalle. Juna lähti suunnilleen ajoissa ja perille Budapestiin saavuimme kolmen jälkeen iltapäivällä. Junamatkan aikana teimme muutamia havaintoja: Unkarin puolella ei tullut ollenkaan kuulutuksia siitä, mikä asema seuraavaksi on tulossa (Itävallan puolella kuulutukset olivat sekä saksaksi että englanniksi) ja radanvarret olivat Unkarin puolella huomattavasti likaisemmat kuin Itävallan puolella. Itävalta tuntui kyllä melkoiselta kehitysvaltiolta tämän pitkän Unkarissa vietetyn ajan jälkeen… :)
Kotiovella Budapestissa meitä vastaan tuli mielenkiintoinen yllätys, josta meillä ei ollut ennestään tietoa. Muutama mies hääräsi kadulle avautuvan porttikongin oven ympärillä ja asensi siihen uutta lukkoa. Ajattelimme, että tietysti vanhat avaimemme kävisivät siihen, joten emme jääneet sen kummemmin ihmettelemään asiaa. Lauantaina, kun olimme lähtemässä lounaalle, karu totuus kävi ilmi: oveen oli asennettu magneettilukko, eikä ovea enää saanut edes sisäpuolelta auki avaimella, vaan avaamiseen pitää käyttää seinään laitettua nappia. Emme molemmat uskaltaneet lähteä ulos, vaan päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että toinen lähtee hakemaan meille noutoruokaa kotiin ja toinen jää sisälle avaamaan oven. Illalla lähdimme alakertaan kyselemään ihmisiltä oven koodia, jota edes vuokraisäntämme eivät tienneet. Pitkällisen selvittelyn jälkeen saimme viimein ovikoodin, jolla magneettilukon sai auki myös ulkopuolelta, ja saimme myös tiedon siitä, että uusien avainten pitäisi tulla maanantaina. Tyypillistä unkarilaista logiikkaa: uudet lukot perjantaina, uudet avaimet maanantaina! Maanantaina luulimme saavamme uudet avaimet postiluukkuihimme, mutta näin ei sitten käynyt. Alaovella oli muutama lappu, josta ymmärsimme sanat ”uusi” ja ”avain” sekä erään asunnon numeron ja naisen nimen. Päätimme sitten lähteä käymään naisen ovella, eikä nainen tietenkään puhunut englantia. Loistavalla unkarinkielentaidollamme saimme kuitenkin asian selvitettyä ja pääsimme viimein kotiin kaksi uutta avainta rikkaampana.
