keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Praha ja Karolvy Vary


Juuri kun Jarin vanhemmat oltiin saatu hyvästeltyä, oli vuorossa reissu Prahaan by ESN. Matkaan lähtö oli perjantaina 23.10. klo 05:00 ja tapaaminen oli Deak térillä puolta tuntia aiemmin. Me herättiin vähän jälkeen kolmen ja neljältä tilattiin taksi tapaamispaikalle, sillä niin aikaisin aamulla ei vielä metro kulkenut. Kun pääsimme perille Deakille suunnilleen oikeaan tapaamisaikaan, ei paikalla ollut ainuttakaan ESN-ihmistä ja muidenkaan matkalaisten määrä ei pilviä hiponut. Pikkuhiljaa porukka kuitenkin valui ja aivan viimeisten joukossa paikalle saapui jopa rouva ESN-puheenjohtaja. Matkaan lähti 2 bussillista porukkaa ja liikkeelle päästiin vain 10 minuuttia myöhässä!

Matka Prahaan oli melkoisen pitkä ja matkan aikana tehtiin 2 pysähdystä, joista toinen oli aivan Unkarin ja Slovakian rajamailla ja toinen Tšekin Brnossa. Onneksi Jari oli tajunnut vaihtaa meille jo Budapestissa hieman Tšekin korunoita, niin pystyimme Brnossa ostamaan hieman täydennystä matkaeväisiimme. Perillä Prahassa olimme joskus yhden aikaan (jopa ihan aikataulussa!) ja hostellilla oli alkuun pientä sähläystä huonejakojen ja hostelliin rekisteröitymisen kanssa, mutta viimein asiat saatiin setvittyä ja pääsimme lounaan kimppuun. Hostellin ravintolassa syöty lounas sisälsi alkukeiton, lihakastiketta sekä leipää ja jälkiruuaksi oli pannukakkupalloja hillotäytteellä.

Ruokailun jälkeen päästiin majoittumaan huoneisiin (minun ja Jarin huoneessa oli meidän lisäksi pari jenkkiä, pari turkkilaista sekä pari muuta hiihtäjää) ja varsin pian lähdettiin kaupunkikierrokselle paikallisen oppaan johdolla. Meidän turistiryhmämme matkusti ensin pummilla ratikassa Prahan linnan luokse ja loppumatka käveltiin. Prahan linna oli kukkulan päällä, joten sinne joutui kapuamaan varsin pitkät portaat, jotka toipiluudestani huolimatta jaksoin onneksi kiivetä ylös. Linnalta ihmeteltiin maisemia ja katseltiin linnan eri osia, jotka oli rakennettu varsin eri tyyleillä. Linnan sisältä löytyi taas yksi kilpailija sarjaan Duomot, sillä myös Prahaan oli rakennettu goottilaistyylinen kirkko. :)

Prahan Duomo

Linnalta laskeuduimme Prahan kuuluisimmalle sillalle, Kaarlensillalle, joka ylittää Vltava-joen. Meidän huonoksi onneksi silta oli remontissa, joten emme päässeet ihastelemaan sitä kokonaisuudessaan. Sillalta jatkoimme vanhaan kaupunkiin, jossa kävimme nopeasti ihastelemassa Týnin kirkkoa eräältä aukiolta. Osuimme paikalle juuri sopivaan aikaan, kun kirkon kahdesta tornista rupesi kurkkimaan jotain nukkeja kellon lyödessä seitsemän. Paikalle kerääntyneet ihmiset huokailivat ihastuksissaan, mutta me emme oikein ymmärtäneet mitä hienoa parissa nukessa oli. :) Tämä episodin jälkeen hyvästelimme oppaamme ja lähdimme pienemmällä porukalla pizzalle erääseen ravintolaan. Syömisen jälkeen kävimme vielä nopeasti shoppailemassa kaikille lisää vaatetta, sillä sää oli varsin kylmä ja tuulinen.

Seuraava ohjelmanumero oli kuppila nimeltä Beer Factory, jonne meillä oli etukäteen tehty pöytävaraus. Systeemi baarissa oli varsin mielenkiintoinen: jokaisessa pöydässä oli 4 kaljahanaa ja niistä sai sitten laskea itselleen olutta mielensä mukaan. Jotta oluen juominen olisi hieman jännittävämpää, oli baarin seinälle heijastettu tuloslista siitä, mikä pöytä on juonut mitenkäkin paljon olutta. Tuloslista päivittyi reaaliajassa ja pöydän tulos siirtyi listassa ylöspäin sitä mukaa mitä enemmän pöytä joi kaljaa. Meillä oli kova kisa naapuripöydän kanssa ja aina kun päästiin toisen pöydän ohi, alkoi tietysti hirveä huutelu. Itse en viitsinyt kauheasti juoda olutta, sillä olin antibioottikuurilla ja me lähdimmekin Jarin kanssa hieman ennen muita takaisin hostellille.

Beer Factoryssa kaljaa laskemassa

Meidän pöytä (nro 14) koko Beer Factoryn kaljanjuontikisan kärjessä!

Lauantaina heräsimme suht aikaisin, sillä meidän piti aikataulun mukaan lähteä päiväretkelle Karolvy Varyyn klo 8:30. Kävimme syömässä aamupalan ja takaisin palattuamme meille kerrottiin, että huoneemme ovella oli käynyt joku ESN:n mentoreista sanomassa, että lähtöä oli siirretty tunnilla, joten päätimme mennä takaisin unille. Klo 8:45 meille tultiin kuitenkin kertomaan, että bussi lähtee ihan muutaman minuutin kuluttua ja että lähtö olisi ollut kuitenkin klo 8:30. Juoksimme kiireellä bussiin vain havaitaksemme, että odotimme sittenkin vielä ESN:n puheenjohtajaa ja paria muuta tyyppiä. Ihan hyvä siis, että emme olleet bussissa ajoissa…

Matka Karolvy Varyyn kesti parisen tuntia ja perillä bussit eivät saaneet mennä kaupungin keskustaan vaan bussit oli jätettävä keskustasta jonkin matkan päässä olevalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta harhailimme jonkun aikaa keskustaa kohti yhden kartan varassa ja jo toisella yrityksellä löysimme keskustaan. Keskusta oli aika hienoja taloja täynnä, mutta jouduimme kiiruhtamaan keskustan läpi varsin nopeasti, sillä meille oli varattu vierailu Becherovka-museoon. (Becherovka on siis sellaista yrttiviinaa, jonka mausta tulee mieleen joulu.) Museo sijaitsi tietysti aivan toisella puolella kaupunkia kuin minne olimme tulleet, joten jouduimme suunnistamaan aika paljon löytääksemme museon. Aikaa kului varsin paljon myös siihen, kun kaikki halusivat koko ajan valokuvata jotain. Viimein löysimme museon, sovimme tapaamisen sen eteen tiettyyn aikaan ja pääsimme viimein hankkimaan jonkinlaista lounasta. Iso lössi porukasta lähti yhteen suuntaan lounaan toivossa ja me päätimme Jarin kanssa lähteä juuri päinvastaiseen suuntaan, sillä tiesimme, että emme millään ehdi kaikki syödä samassa ravintolassa. Me löysimme erään todella savuisan ravintolan, jossa saimme melko huonoa palvelua, mutta ruoka sen sijaan oli ihan hyvää.

Karolvy Varya

Becherovka-museossa saimme kuulla kyseisen alkoholijuoman valmistuksesta ja näimme myös valtavia tynnyreitä, joissa juomaa kypsyteltiin. Aivan kierroksen lopuksi katsottiin videota juoman keksijästä ja tämän perheestä sekä juoman historiasta ja samalla maisteltiin kolmea erilaista Becherovka-perheen juomaa. Kierroksen jälkeen oli mahdollista ostaa Becherovka-tuotteita tehtaanmyymälästä hieman alennettuun hintaan ja tämän jälkeen olikin jo aika lähteä takaisin busseja kohti. Onneksi tällä kertaa meidän ei tarvinnut kävellä koko matkaa parkkipaikalle asti, sillä olimme saaneet tiedon keskustan ja bussiparkkipaikan välillä kulkevasta ilmaisesta shuttle-bussista. :) Matka Prahaan meni aikalailla torkkuessa ja takaisin perille päästiin alkuillasta.

Becherovka-pullohan se siinä

Hostellilla syödyn päivällisen jälkeen oli vaihtoehtona lähteä mentoreiden kanssa johonkin pubiin tai hengailla hostellilla ja lähteä myöhemmin erääseen all inclusive -baariin. Meitä Jarin kanssa tämä kaiken sisältävä baarikokemus ei kauheasti kiinnostanut, hintaakin moisella oli 10 euroa naisilta ja 15 euroa miehiltä. Me hengailtiin hostellilla jonkun aikaa ja lähdettiin sitten katselemaan lähiseutuja ja siellä mahdollisesti olevia kuppiloita. Hostellin seutu ei kuitenkaan ehkä ollut mikään kaikista turvallisin, joten päätimme lähteä keskustaa kohti. Keskustassa nautimme kuumat viinit ja muutamat oluet ennen kuin lähdimme takaisin hostellille nukkumaan. Muut huonekaverimme valuivat pikkuhiljaa paikalle yön aikana, osa vähän paremmassa kunnossa, osa vähän huonommassa. Ilmeisesti kaikenkattava baari oli ollut hieman liikaa joillekin juhlijoille. Aamulla kuulimme, että koska kaikki juomat kuuluivat hintaan, olivat ihmiset läikytelleet ja kaadelleet juomiaan miten sattuu ja lisäksi kaikki paikat olivat olleet täynnä oksennusta. Onneksi emme siis menneet kyseiseen baariin…

Sunnuntaina aamiaisen ja kamojen pakkaamisen jälkeen jätimme matkatavaramme bussiin ja lähdimme kiertelemään keskustaa ja vanhaa kaupunkia viimeisen kerran. Ennen reissua olimme selvittäneet, että Prahassa kannattaa ehdottomasti maistaa hodareita ja niinpä kävimme hodarikojulla tilaamassa yhden hot dogin. Hodarin syönnin jälkeen rupesi kyllä harmittamaan, että miksi emme olleet aikaisemmin käyneet syömässä hodareita, sen verran hyvää oli. Hodarissa oli tavallisen nakin sijaan tosi tuhtia, meetvurstin tapaista makkaraa välissä. :) Hodariseikkailun jälkeen kävimme vielä tavallisessa ruokakaupassa ostamassa matkaeväitä ja tuliaisia kotiin.

Maistuis varmaan sullekin!

Hodarikoju

Palattuamme takaisin hostellille oli vuorossa lounas, jolta muutamat henkilöt (mukaan lukien ESN:n puheenjohtaja TAAS…) myöhästyivät aika roimasti ja tämän takia lähtömme myöhästyi melkein tunnin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti käydä katsomassa Tšekin puolella sijaitseva luukirkko, mutta myöhästyneen lähdön takia luukirkko jouduttiin jättämään väliin. :( Paluumatkalla pidimme taas kaksi pysähdystä ja takaisin Budapestissa oltiin kymmenen aikaan illalla. Parin metropysäkin jälkeen pääsimme viimein kotiin, väsyneinä mutta onnellisina, valmiina seuraavaan koulupäivään.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Jarin vanhempien vierailu


Meikäläisen porukat saapuivat muutaman päivän vierailulle Budapestiin sunnuntai-iltana (18.10.). Vierailun ohjelmaksi oli jo ennakkoon suunniteltu normaalit turistijutut, eli tärkeimpien nähtävyyksien ihmettelyä ja ravintoloissa syömistä. Nähtävyyskierros aloitettiin samantien sunnuntai-iltana Tonavan siltojen sivuprofiilien ja valaistusten katsastamisella. Sillat on aina pimeän aikaan valaistu näyttävästi ja sama koskee myös monia muita Budapestin hienoja rakennuksia ja monumentteja. Tästä täydet pisteet unkarilaisille!

Maanantaina käväistiin Tarun kanssa koulussa ja vanhemmat kävivät sillä välin seikkailemassa kaupungilla. Iltapäivällä oli vuorossa käynti Budan linnavuorella ja kuninkaanlinnan alueella. Matkan suurin hämmästelyn kohde oli linnavuorella sijaitseva kalastajalinnake, joka paljastui myös UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Kalastajalinnakkeella oli kesällä ollut pääsymaksu, mutta nyt syksyllä, virallisen turistikauden jo loputtua ihmisiltä ei enää jaksettu kyniä rahoja, vaan linnakkeen muurille pääsi kiipeämään ihan ilmaiseksi. Oli aika jännää, että muurin päällä sai majailla kaikenlaista taiteilijaa ja Budapest-opaskirjojen myyjää tarjoamassa tuotteitaan. Monessa muussa maassa moiset kaupustelijat olisi varmasti häädetty alas jonnekin nähtävyydet viereen hieromaan kauppoja.

Sumuisia maisemoita kaupunkiin kalastajalinnakkeen yläkerrasta käsin

Maisemaa ja kaksi turistia kalastajalinnakkeen alakerrassa

Kalastajalinnakkeen lisäksi linnavuorella ihasteltiin myös maisemia kaupunkiin ja parlamenttitalolle. Kuninkaanlinnan alueella söimme myös jotain paikallista herkkua, jonka nimeä emme ole vielä oppineet. Kyseessä on jonkin sortin pannukakkukierrerinkula, joka valmistetaan päällystämällä puinen noin pesäpallomailan paksuinen, ~40cm pitkä kepukka taikinalla ja sitten paistamalla sitä tulen päällä varrasmaisesti telineessä pyöritellen. Lopputuloksena on ohut paistettu taikinakerroskiekura, jonka saa halutessaan sokeriin, kaneliin tai muihin mausteisiin dipattuna. (Oli muutes paljon parempaa kuin mitä ostettiin Tarun kanssa myöhemmin yhdestä puodista Vaci utcalla. Linnalla oli tuoretta ja lämmintä tavaraa, mutta Vaci utcalla myytiin valmiiksi pakattuja ja pöydällä seisseitä kylmiä tötteröitä.)

Turistikierroksen päätteeksi kävimme vielä tempaisemassa O Cara Mia -ravintelissa ”Tourist menu”:t naamariin. Ollaan Tarun kanssa jo useampi kuukausi naureskeltu ravintolan edessä olevalle kyseistä ateriakokonaisuutta mainostavalle kyltille että tourist menun on pakko olla hirveä huijaus ja tämä paikka kierretään kyllä kaukaa. Noh, tällä kertaa kuitenkin sorruimme lankeamaan tähän syöttiin ja menimme sisään tilaamaan menut. Alkuruokana ollut gulassisoppa oli hyvää, mutta pääruoka-annos sai aikaan itkeäkö vaiko nauraa -reaktion. Tarjolla oli ollut kaksi vaihtoehtoa, joista vanhempani valitsivat possupihvin ranskalaisilla ja minä ja Taru kanan pastalla. Näistä pihvi osoittautui selkeästi paremmaksi vaihtoehdoksi, vaikkei perus grilli-kassleria muistuttava mötkäle ranskalaispedillä juuri riemunkiljahduksia aiheuttanutkaan.

Minun ja Tarun kana-annoksissa oli ehkä hauskinta se, että molemmat olivat tilanneet samanlaiset annokset ja tuloksena oli Tarulla jonkinlainen kanan rintaa muistuttava luinen köntsä ja minulla taas ihan rehellinen kanankoipi. Nämä komeudet makasivat surullisen näköisen, vetisellä kastikkeella päällystetyn pennepastasatsin vieressä. Jälkkärinä ollut kermavaahtohässäkkäkään ei ateriaa pelastanut, vaikka ihan hyvää olikin. Mitä tästä opimme? Vältä aina ”tourist menuja” ja muita turisteille tarkoitettuja ”huokeita erikoistarjouksia” ja mene mieluummin jonnekkin muualle, jossa ei moisia tarjouksia mainosteta, niin hinta/laatu -suhde on varmasti parempi.

Tiistai- ja keskiviikkopäivä menivätkin sitten hieman eri tavalla kuin oltiin suunniteltu. Pienoisten sairastapausten vuoksi nämä päivät kuluivat lääkärijutuissa ja taksilla hotellin ja klinikan väliä suhaillessa. Kyseiset taksimatkat olivat meikäläisellekin ensimmäiset laatuaan Budapestissa. Taksi oli yllättävän halpa, helppo ja nopea kulkupeli tämmöisessäkin suurkaupungissa. Toivottavasti ei vaan laiskuus pääsisi nyt yllättämään, kun taksiajelun makuun on nyt päässyt. Lääkärin palveluistakin jäi kaikille hyvä kuva: palvelua sai oletuksena englanniksi ja meillä kävi vielä sen verran hyvä säkä, että lääkärikeskuksessa oli töissä suomalainen hoitaja, joten saimme palvelua suomeksi. FirstMed Centerillä on myös kaiken muun hyvän lisäksi suoralaskutussopimus usean suomalaisen vakuutusyhtiön kanssa, joten raha-asioiden kanssa ei tarvitse niin pelailla. Meidän kokemuksiemme perusteella sopimus toimi ainakin If:n ja Eurooppalaisen myöntämien matkavakuutusten kanssa.

Keskiviikko-iltana päästiin seikkailuista suunnilleen toipuneina viimeisen matkapäivän jäähyväisillalliselle meidän alakerran ravinteliin. Mainittakoon vielä sellainen poikkeuksellinen tilanne, että koko porukasta Taru oli ainoa, joka jaksoi syödä annoksensa loppuun saakka, kaikilla muilla jäi jotain nokareita lautaselle.

Lähdön hetki takaisin Kotisuomeen koitti porukoilla aikaisin torstaiaamuna. Kotiinviemisiksi Unkarista porukoiden matkaan lähti pari pulloa viiniä, joista toinen oli maailmankuulua Tokajin viinialueella tuotettua, herkullista Aszu-jälkiruokaviiniä.

torstai 5. marraskuuta 2009

Vierailu viinitilalle


Sunnuntaina 18.10. kävimme Jarin kanssa tutustumassa Unkarin viinikulttuuriin vähän syvällisemmin. Olimme jo edellisviikolla varanneet matkan Haraszthyn viinitilalle Etyekiin, noin 45 minuutin matkan päähän Budapestista. Lähtö reissulle oli eräältä aukiolta noin kolmen kilometrin päässä asunnoltamme ja lähdimmekin hyvissä ajoin kävelemään kohti metroasemaa. Metroasemalla odottelimme metroa toiveikkaina, sillä laskuri näytti seuraavan metron saapuvan minuutin kuluttua. 10 minuutin kuluttua metro ei ollut vieläkään saapunut (laskurissa oli edelleen sama aika jäljellä) ja aloimme jo vaipua epätoivoon. Niinpä päätimme siirtyä suunnitelmaan B, eli jatkaa raitiovaunulla hieman pidemmälle ja mennä aukiolle toisella metrolla. Juuri, kun olimme liukuportaissa matkalla ylös metrotunnelista, kuulimme miten metro kalisteli asemalle. Yritimme jopa juosta liukuportaita alaspäin, mutta metrotunnelin liukuportaat menivät sen verran kovaa vauhtia ylöspäin, että alaspäin juostessa pysyi lähinnä paikallaan. Päästyämme raitiovaunupysäkille soitimme matkanjohtajalle, että myöhästymme vähäsen ja hän lupasi odottaa meitä. Loppujen lopuksi myöhästyimme lähdöstä vain 10 minuuttia, mutta tietysti juuri sillä kerralla, kun me olimme myöhässä, olivat kaikki muut ajoissa… Onneksi kukaan ei kauheasti pahastunut myöhästymisestämme. :)

Viinitilalle päästyämme purkauduimme pikkubussista ulos ja siirryimme aulaan kuulemaan tervetuliaispuheen sekä nauttimaan tervetuliaisjuomia. Juomina tarjottiin pálinkaa ja lämmintä valkoista viiniä, jota oli maustettu hieman makeammaksi ja jouluisemmaksi kuin normaali valkoviini. Kun tervetuliaisjuomat santsikierroksineen oli nautittu, oli aika siirtyä tositoimiin viinirypälepellolle. Jokaiselle jaettiin omat viinirypäleenkeruusakset ja saksien kanssa poimittiin hienoja terttuja viinirypälepuista. Jotkut ryhmästä taisivat olla aikamoisia viinieksperttejä, sillä he osasivat heti sanoa rypäleen lajin maistettuaan rypälettä. Itse en kauheasti havainnut makueroja, mutta ihan kiva rypäleitä oli mussutella samalla kun niitä keräili isoihin laatikoihin.

Viinipeltoa

Minä poimimassa rypäleitä

Kun rypäleitä oli kerätty tarpeeksi, kaadettiin laatikoiden sisältämät rypäleet yhteen isoon saaviin ja aloitettiin rypäleiden tallominen. Kovin moni ei ollut halukas tallomaan rypäleitä, mutta kaikki innokkaimmat saivat kyllä oman vuoronsa ja samalla kun yksi henkilö talloi rypäleitä, saivat muut ottaa lisää pálinkaa ja lämmintä viiniä. Kun rypäleistä oli irronnut riittävästi mehua, kaadettiin muhju eräänlaiseen siivilään ja mehu valutettiin ämpäriin. Osa viinitilan työntekijöistä jäi jatkamaan mehun siivilöintiä samalla kun me muut menimme tutkailemaan viinin nykyaikaista valmistusta. Nykyään viiniä ei siis valmisteta ihan samalla tavalla kuin millä me sitä teimme, vaan touhu on melko automatisoitua. Viiniä ei myöskään enää tarvitse käyttää kellarissa puutynnyrissä, vaan joillekin rypälelaaduille käy myös teräksinen säiliö, jota voidaan säilyttää pihalla. Säiliöissä voidaan pitää yllä samaa lämpötilaa vaikka aurinko kuinka porottaisi, sillä säiliöiden ulkoreunoissa on vesijäähdytys.


Jari talloo rypäleitä

Mehun siivilöintiä

Viininvalmistusprosessin selvittämisen jälkeen menimme sisätiloihin ja aloitimme viininmaistelun. Samalla kun viinejä maisteltiin, kävimme katsastamassa viinitilan viinikellarin ja pullotushuoneen. Saimme myös käydä päätalon näköalatornissa, josta näki jopa Budapestin rajalle saakka. Tämän jälkeen oli vuorossa pientä purtavaa viinitilan ravintolassa ja samalla saimme maistaa paria viiniä lisää. Yhteensä kierroksen aikana maisteltiin viittä erilaista viiniä, joista 4 oli valkoviiniä ja 1 roseeviiniä. Syömisseurana meillä oli kanadalainen pariskunta, joka oli muuttanut Budapestiin miehen työn perässä ja lisäksi pöydässämme istui Taiwanin suurlähettiläs. Puheenaiheet vaihtelivat laidasta laitaan ja ihan mukavaa oli kuulla myös vähän vanhempien ulkomaalaisten kokemuksia Budapestista ja Unkarista.

Viinitilan päärakennus ja näköalatorni

Ruokahetken jälkeen poistuimme ravintolasta maksamaan reissumme ja samalla saimme ostaa viinitilan tuotteita. Saimme kaikki myös pullolliset itsepoimimistamme ja -tallomistamme rypäleistä tehtyä mehua, eli mustia. Kierroksen vetäjä kehotti avaamaan pullot samana iltana, jotta pulloihin ei kerry painetta, mutta samalla hän myös varoitti, että mustia ei kannata juoda kovin paljoa kerralla, jotta vatsa ei mene sekaisin. Kun kaikki olivat saaneet mustinsa ja viininsä, pakkauduimme pikkubussiin ja matkasimme takaisin Budapestiin, jonne myös Jarin vanhemmat olivat juuri saapuneet.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Parin päivän reissu Balatonfüredilla

Torstaina 15.10. käytimme vihdoin ja viimein jo pari viikkoa aiemmin ostamamme junaliput Balatonfüredille. Näin jälkikäteen viisastellen reissuun olisi kannattanut lähteä jo viikkoa aikaisemmin, kun ilmat olivat vielä lämpöiset. Tämä kyseinen viikko, jolla reissuun lähdimme, oli nimittäin kylmin, joka ollaan täällä Unkarissa tähän saakka nähty.

Olimme aiemmin päättäneet, että menisimme kyseisen viikon sunnuntaina käymään ihmettelemässä erään Budapestin lähellä olevan viinitilan toimintaa ja tuotoksia, joten Balatonjärveltä piti palata jo lauantaina. Tästä johtuen päätimme poikkeuksellisesti lintsata koko perjantain koulupäivän (2h) ja lähteä jo torstaina suoraan koulusta matkoille pariksi päiväksi.

Torstai-iltapäivä oli suhteellisen vilpoisa ja juna-asemalla, josta junamme lähti ei ollut odotustilaa sisätiloissa, vaan meidän piti hytistä pihalla puolisen tuntia odotellessamme junan lähdön lähestymistä. Odottelun aikana mielialaa nostattavana ajatuksena oli, että kohta päästään sitten lämpimään junaan istuskelemaan pehmeille penkeille. Todellisuus ei ollut kuitenkaan näin ruusuista, sillä vaunussa ei ollutkaan ollenkaan lämmitystä ja siellä oli siis suunnilleen yhtä vilpoista kuin pihallakin. Matkustelimme puolisen tuntia ulkovaatteet päällä ja ratkoimme kohmeisin sormin rubikin kuutiota, kunnes konduktööri tuli tarkastamaan lippumme. Konduktööri jutteli jotain muiden matkustajien kanssa unkariksi ja vaunun muut matkustajat alkoivat keräillä kimpsujaan ja kampsujaan ja poistuivat vaunusta. Taru laski pienen pähkäilyn jälkeen terävänä tyttönä 1+1 ja totesi, että jossain toisessa vaunussa voisi olla lämmitys päällä. Tarun tekemän pienen tiedusteluretken jälkeen siirryimme viereiseen vaunuun, jossa kaikki muut istuivat jo takit naulakossa. Tämän jälkeen pari seuraavaa tuntia menikin katsellessa verkkaiseen tahtiin ohi valuvia maisemia katsellessa.

Guesthouse, johon olimme tehneet huonevarauksen jo etukäteen löytyi suht kivuttomasti melko läheltä paikallista juna-asemaa. Pytinki oli yllättävän hieno ja uusi verrattuna paikkoihin joissa olemme yleensä tottuneet majoittumaan. Henkilökunnan kielitaidossa oli kuitenkin hieman parantamisen varaa, sillä majatalon isäntä kyseli englanninkielisen avauksemme jälkeen puhuisimmeko mieluummin vaikka saksaa, kun kerran unkaria emme osanneet. Tästä eteenpäin Taru hoiti kommunikoinnin isännän kanssa koko loppureissun ajan ja minä keskityin vain hymyilemään, nyökyttelemään ja sanomaan ”danke”, kun sopivaksi näin. Huonekin oli ihan mukava, vaikkakin numero 13. Isäntä oli kuitenkin niin huomaavainen, että kysyi etukäteen onko meillä ongelmaa numeron 13 kanssa vai onko ok majoittua siihen huoneeseen. Muutenkin asiakaspalveluasenne oli erittäin hyvä ja saimme vielä oikein päättää mihin aikaan haluaisimme aamiaisen tarjoiltavan, sillä olimme ainoat vieraat, jotka halusivat aamiaisen.
Asettumisen jälkeen lähdimme vielä metsästämään illallista pimentyneestä kaupungista ja löysimme erään pizzerian, jossa ainoina asiakkaina ollut pöytäseurue oli juuri lähdössä. Saimme palvelua tällä kertaa englanniksi, jonka myöhemmin huomasimme suoranaiseksi ihmeeksi, sillä juuri kukaan ei tuntunut kaupungissa englantia osaavan ja palvelua oli yleensä tarjolla vain saksaksi tai paikallisella kielellä. Taru otti ”yllättäen” Hawaiji-pitsan, kuten 100:lla edelliselläkin kerralla ja minä koitin onneani ”O sole mio” -nimisellä lätyllä, jonka täytteiden kohdalla ruokalistassa luki ”surprise pizza”. Ylläri olikin aikamoinen kun känkky tuotiin eteeni! Kokki oli pistänyt parastaan ja pitsan keskellä oli kananmuna-aurinko, josta lähti ananaspalasäteitä. Lisäksi pitsaa kiersivät kinkku- ja salamisuikaleet ja jokainen neljännes oli saanut oman kasvissettinsä: yhdellä neljänneksellä tomaattia, toisella sieniä, kolmannella oliiveja, artisokkaa ja neljännellä sipulia.:D Herkullisten pitsojen jälkeen menimme vielä kävelemään säkkipimeille kaduille ja päädyimme toisen juna-aseman baariin yksille. Jukeboksista raikasi paikalliset ysäriteknohitit ja paikalliset juhlistivat torstai-iltaa.

Voimiensa tunnossa Balatonilla! Kalamies ja lautturi jäivät kakkosiksi, kun Budapestin hirmu tuli näyttämään kuka määrää.

Perjantaina oli vuorossa aktiviteettipäivä ja lähdimme heti aamusta kävelemään rantaan ja katselemaan järvimaisemia. Järven katselun jälkeen ja todettuamme ettei lauttoja lähellä oleviin muihin kaupunkeihin kulkenut enää tähän aikaan vuodesta, päätimme kiivetä kaupungin laidalla olevalle mäennyppylälle (305m). Kävimme ostamassa kaupasta vähän eväitä nousua varten ja lähdimme kipuamaan ylös. Reitti oli sinänsä ihan mukava, että näköalapenkkejä oli niin tiheään tahtiin ettei meidän kovakuntoisten nuorukaisten tarvuinut edes kaikille pysähtyä hengähtämään. Ylhäällä oli vielä 10m korkea näkötorni, josta oli komeat näkymät järvelle ja alas kaupunkiin. Alas vuorelta päästyämme menimme syömään vanhanoloisessa talossa olevaan pieneen ravintolaan. Ravintolassa saimme taas ainoina asiakkaina huomaavaista palvelua ja ruokia odotellessaemme saimme katseltavaksi valokuvakirjan, jossa oli kuvia vuosien varrelta siitä saakka kun ravintolan omistaja osti tulipalossa pahasti tuhoutuneen talon ja kunnosti sen ravintolaksi. Tämän jälkeen suuntailimme tuliaiskaupan kautta takaisin majatalolle lepäilemään. Kaupasta tarttui mukaan pari pulloa Balatonin viinialueen viinejä.

Vuoren huipulta oli komeat näkymät kaupungille ja järvelle. Kuvassa myös Balatonin kapein kohta!

Hetkinen! Ollaankos tässä nyt jollain trooppisen laguunin rannalla vai Unkaariassa?
(Taustan puut kyllä vähän viittaavat jälkimmäiseen vaihtoehtoon)


Illallisaikaan suuntasimme majatalomme isännän suosittelemaan ”kaupungin parhaaseen kalaravintolaan”, joka ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi hirveän erikoinen. Olimme sisään tullessamme tuttuun tapaan ravintolan ainoat asiakkaat, mutta silti palvelu tuntui hieman töykeähköltä. Liekkö syy olisi ollut siinä, että oltiin nuoria, ulkomaalaisia ja liikkeellä ihan tavallisissa vaatteissa ja tarjoilijoilla oli puolestaan liituraitaa päällä. Ruokakaan ei mitenkään erityistä ollut, mutta tulipahan taas pitkästä aikaa maisteltua miltä lapsuusvuosien suosikki, paistettu hauki maistuikaan. Hienon illallisen jälkeen suuntailimme hieman kansanomaisempien huvitusten pariin pieneen viinikellariin. Jaoimme siellä litran kannun valkoviiniä ja poistuimme sitten takaisin majatalolle nukkumaan.

Lauantaina olikin ohjelmassa enää aamiaisen syöntiä, rautapitoisen, sydänsairauksia parantavan veden maistelua suoraan sairaalan pihalla olevasta pumpusta ja lähtökahvit paikallisessa kahvilakonditoriassa. Näiden hommien jälkeen suuntailimme juna-asemalle ja sieltä kohti Budapestia ja suurkaupungin hulinaa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Koulua, koulua, koulua osa 2.


Kuten Taru jo viikko sitten lupaili, niin tässä pienet kuvaukset kursseista, joita minulla on, mutta Tarulla ei ole:

Software Technology, 4op


Tämä kurssi on valitsemistani kursseista ainoa, joka liittyy jollain tavalla asioihin, joita opiskelen ihan oikeasti Suomessa. Tämäkin on siinä mielessä vähän sivuosuma, että kyseessä on vain teknisen sivuaineeni - tietotekniikan kurssi. Kurssilla vihkiydymme ohjelmistotuotannon saloihin ja toisinaan piirtelemme erilaisia käppyröitä tai taulukoita, joilla mallinnetaan suunniteltavien ohjelmien toimintaperiaatteita. Kurssi on ollut hieman haastavampi, kuin mitä alunperin siitä odotin, mutta eiköhän tästäkin jotenkin selvitä.

Kurssia luennoi noin viisissäkymmenissä oleva mies, joka puhuu kohtuullisen hyvää englantia. Kurssin luentojen ajat ovat osuneet vähän opiskelumotivaatiota heikentäviin aikoihin, eli maanantai- ja tiistaiaamuihin klo 8-10. Kurssilla on jonkinlainen isompi kotitehtävä, joka saadaan parin viikon päästä ja sitä on aikaa tehdä muutama viikko ja palauttaa sitten. Lisäksi kurssilla on perinteisen mallin mukainen tentti, jonka ajankohta näyttäisi äsken tehdyn tarkistuksen mukaan olevan 5.1.2010. Olisi ehkä vähän aiemmin pitänyt katsoa, että milloin tentti on. :D Pitänee varmaan koittaa neuvotella professorin kanssa, voisiko tentin tehdä vähän aiemmin.

Communication Skills, 2op

Uskomatonta kyllä, mutta englannin kielen kurssi Communication Skills on minulle täällä kaikista tärkein kurssi. Kotisuomessa minulta nimittäin puuttuu tutkinnosta vielä yksi englannin kurssi ja tämä kurssi olisi tarkoitus koittaa muiluttaa viimeisenä kurssina tutkintooni. Kurssi tuntuu muutenkin kaikista täällä olevista kursseista leppoisimmalta ja helpoimmalta. Lisäksi pitää laskea bonukseksi se, ettei kurssilla ole lisäkseni montaakaan muuta vaihtaria, joten siellä pääsee keskustelemaan ihan oikeiden unkarilaisten kanssa erilaisissa keskustelutehtävissä. Tähän mennessä olemme puhuneet muun muassa maidemme koulujärjestelmistä ja tänään vertailimme hieman paljonko käytämme täällä rahaa elämiseen ja asumiseen.

Kurssilla on pieniä kotitehtäviä ja suurimpana ponnistuksena on pitää 7-10 minuutin puhe vapaavalintaisesta aiheesta luokan edessä. Puheruletti lähtee käyntiin ensi viikolla ja minä olen yksi kolmesta ensimmäisellä puhekerralla puheensa esittävistä henkilöistä. Aiheekseni olen valinnut geenimanipuloituun ruokaan liittyvän otsikon.

Unkarilaisten englanninkielen taso tuntuu olevan yleisesti hieman alhaisemmalla tasolla kuin suomalaisten, tai sitten tälle kurssille on vain valikoitunut joukko hieman vähemmän englantia käyttäneitä henkilöitä. Kurssin opettaja on unkarilainen nainen ja sen kyllä huomaa myös hänen aksentistaan. Ihan natiivilta englanninpuhujalta hän ei kuulosta, mutta muuten hän on kyllä osannut asiansa hyvin ja ollut hyvin innokas ja kiinnostunut jutuista, joista olemme tunneilla keskustelleet.

Introduction to Modern Hungarian Literature (20th Century), 3op

Tämän kurssin ottamista olen jo monesti ehtinyt katua. Kurssin aihe kuulostaa alkuun jännittävältä ja suhteellisen leppoisalta, mutta innostus on ehtinyt jo vähän hiipua. Kurssilla käsitellään nimensä mukaisesti unkarilaista kirjallisuutta 1900-luvulta. Kyseessä ei ole jännittävien seikkailukirjojen lukemista, vaan kurssilla käsitellään novelleja ja runoja. Nämäkin ovat toisinaan ihan mielekkäitä ja mielenkiintoisia, mutta luentojen pituus ja ajankohta tuppaavat aina hieman rasittamaan. Luennot ovat maanantaisin klo 14:15-16:30. Kolmen oppitunnin sessiot unkarilaisen symbolisen runouden parissa viiden minuutin tauolla eivät enää jaksa juurikaan naurattaa, kun koulussa on niitä ennen istunut jo aamukahdeksasta lähtien.

Luennoille pitää aina lukea etukäteen joitain runoja tai novelleja ja niistä sitten keskustellaan luennolla. Yleensä läksyksi annetut määrät ovat suhteellisen inhimillisellä tasolla, mutta eräällä viikolla piti lukea päälle 70 sivua novelleja, joten kurssin parissa saa välillä käytettyä ihan mukavasti aikaa kotonakin. Kurssiin ei liity tenttiä, mutta jostain unkarilaiseen kirjallisuuteen liittyvästä aiheesta pitää kirjoittaa essee, jonka perusteella kurssi arvostellaan. Pelottaa jo hieman valmiiksi lähteä ruotimaan useamman sivun selostuksia ja syväluotauksia jonkun paikallisen runoilijan hengentuotoksista. Miksen vain ottanut vaikka jotain markkinoinnin peruskurssia tämän tilalle?

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Koulua, koulua, koulua


Nyt kun ollaan jonkun verran höpötelty kaikista muista tekemisistä, voidaan hieman perehtyä oikeaan syyhyn, jonka takia täällä Budapestissa olemme. Kyllä, nyt puhutaan koulusta! Budapestin teknillinen yliopisto, eli oikealta nimeltään Budapesti Műszaki Egyetem (BME) on perustettu vuonna 1782, joten koulullamme on varsin pitkä historia. Nykyään samassa oppilaitoksessa voi opiskella myös kauppatieteitä ja yhteensä opiskelijoita on noin 24 000. Yliopiston kampusalue on varsin suuri, joten tunnille menemiseen pitää aina varata hyvin aikaa, vaikka aivan yliopiston lähellä asummekin. Aloitetaanpas kursseista, joilla minä olen.

Machine Design and Production Technology, 4op

Kurssi koostuu kahdesta osa-alueesta ja ensimmäisessä osiossa keskitytään (ylläripylläri) koneensuunnitteluun. Ensimmäinen osio kestää 6 viikkoa ja seitsemännellä viikolla (eli tällä viikolla :S) pidetään pieni testi. Tämän jälkeen alkaa tuotantotekniikan osio, joka kestää myös 6 viikkoa ja osion lopussa on taas testi. Aivan loppuvuodesta tenttiviikolla on vielä iso tentti koko kurssin asioista. Luennot ovat aina tiistaisin klo 12-14 ja luentosali on ehkä epämukavin koskaan: penkit ovat puiset ja pöydät ovat aivan liian kaukana penkeistä, joten joudun istumaan aina ihan penkin etureunalla, jotta voisin tehdä jotain muistiinpanoja. Lisäksi luentosalissa on aina ihan älyttömän kuuma. Bonusta kurssi saa siitä, että tämä on ainoa käymäni kurssi, jolla asiat esitetään Suomessa perinteisellä PowerPoint-tyylillä ja opettajien tekemät tiedostot jaetaan netissä kaikille.

Luennoitsijat kurssilla vaihtelevat lähes viikoittain ja ikinä ei tiedä millainen naama seuraavaksi luentosalin eteen ilmestyy. Yllättävää kyllä asiat eivät juurikaan ole menneet ristiin, vaikka luennoitsijoita on useita. Taitaa tieto siis kulkea myös opettajien puolella. :) Kurssilla on yksi harkkatyö, jossa pitää 3 hengen ryhmissä ensin suunnitella varkaudenestojärjestelmä autoon ja sen jälkeen suunnitellulle järjestelmälle valitaan valmistusmenetelmät jne. Ryhmässäni on minun lisäksi kreikkalainen Nikos ja iranilainen Abbas. Molemmat ryhmäläiset ovat ihan mukavia, mutta työntekotavat eri maissa tuntuvat vaihtelevan suuresti. Saa nähdä minkälainen lopputulos saadaan aikaiseksi…

CIM Technology, 4op


CIM on avattuna Computer Integrated Manufacturing ja kurssilla käsitellään ensin tietokoneohjattuja tuotantojärjestelmiä ja aivan loppuvuodesta puhutaan robotiikasta. Kurssin nimestä voisi ehkä päätellä, että kurssilla tehtäisiin jotain myös tietokoneella. Näin ei kuitenkaan tosiaankaan ole… Kurssia pitää höyrähtänyt, vuonna 1960 yliopistosta valmistunut papparainen, joka kirjoittaa kaikki opettamansa asiat tussitaululle; kurssikirjaa tai verkkomateriaalia ei ole. Aina tunnin alussa papparainen leväyttää kassillisen tusseja opettajanpöydälle ennen kuin alkaa opettaa päivä asioita ja tusseja kuluukin luennon aikana hurjaa vauhtia kun pappa unohtuu selittelemään asioita tussin korkki auki. Jos luentoaika lähestyy loppuaan, ei papparainen yleensä viitsi aloittaa uuden asian opettamista vaan kertoo mieluummin jonkun tarinan. Kerran esimerkiksi saimme kuulla hänen hirveän kalliin näköisestä kellosta, joka kuitenkin oli vain halpa kopio ja jätättikin vain noin minuutin kuukaudessa. :D Nämä CIM Technologyn luennot ovat aina tiistaisin klo 8.30-11 ja suurin motivaattori aikaiseen heräämiseen on se, että pappa kertoo aina joka tunnilla vähintään yhden tenttikysymyksen. Lopullinen tentti on joulukuussa ja ennen tenttiin menoa on suoritettava 2 henkilökohtaista harjoitustehtävää.


Seuraavaksi minun ja Jarin yhdessä käymiä kursseja.

Intensive Hungarian Language, 2op

Tällä kurssilla meidän on siis tarkoituksena oppia unkarin kieltä. Vauhti tunneilla on aika hurja ja jos yhdenkin tunnin jättää välistä, putoaa ihan varmasti kärryiltä. Opettajamme on vanha höperö mummeli, joka ei juurikaan osaa englantia vaan höpöttelee asiansa lähes aina unkariksi. Mummo tuntuu eniten pitävän suomalaisista (meitä on kurssilla 11 kappaletta) ja yleensä melkein jokaista suullista tehtävää on tekemässä vähintään 1 suomalainen. Minut ja Jari tunnutaan valittavan suullisiin tehtäviin melkein joka kerta, mutta ilmeisesti vain sen takia, että me näytämme olevan mukana jutuissa. Mummeli ei hyväksy tunnilla puhuttavan mitään muita kieliä kuin unkaria ja jos jotain muuta puhetta kuuluu, kysyy mummo hieman ärtyneesti ”Häääv juu eni kvestöööns?” ja yleensä vastaus kysymykseen on ”Nou”, johon mummo tokaisee ”Then whaii duu juu spiiik?”. Unkarin kieltä on kyllä tullut opittua varsin hyvin ja raitiovaunussa on kiva bongailla ihmisten puheista tuttuja sanoja. Ruuan tilaaminen unkariksi ei ole yleensä kovin kannattavaa, sillä yleensä se poikii lisäkysymyksiä unkariksi ja niitähän me emme yleensä ymmärrä. :) Kielen oppiminen on kuitenkin helpottanut huomattavasti jokapäiväisiä touhujamme.

Hungarian Culture, 3op

Kurssilla käsitellään Unkarin kulttuuria aina historiallisista tapahtumista nykypäivään. Opettaja on vanhahko täti, jonka mielestä kaikki Budapestin ja Unkarin nähtävyydet ovat ”Nice” tai ”Very nice”. Näitä muutamia fraaseja täti hokee joka tunnilla useaan otteeseen. Kulttuuritunneilla saamme yleensä hyviä vinkkejä, missä meidän kannattaisi käydä Unkarissa ollessamme. Tähän mennessä olemme saaneet vinkkejä erilaisista konserteista, ravintoloista ja nähtävyyksistä, kaikkia emme ole kuitenkaan ehtineet tarkastaa. Kurssiin kuuluu myös jonkun esseen kirjoittaminen, mutta loppukoetta ei taida olla.

Technology as a Social Problem, 3op

Kurssi vaikutti alkuun varsin mielenkiintoiselta, mutta todellisuus on hieman jotain muuta. Me ajattelimme, että kurssi olisi jotenkin interaktiivinen ja että voisimme keskustella joistakin aiheista porukalla, mutta luennoilla yleensä ainoastaan luennoitsija puhuu (taukoamatta). Kurssin pitäjä on vanha mies, joka on varsin innostunut opettamastaan aiheesta, mutta ei oikein tajua, että muut eivät ole ehkä ihan niin innoissaan. :) Kurssin tunnit ovat tiistaisin noin klo 18-20, joten kauheaa motivaatiota tunneille menoon ei aina ole (mutta aina ollaan siellä istuttu!) Myös tähän kurssiin kuuluu esseen kirjoittaminen, mutta onneksi esseen saa ilmeisesti tehdä parityönä.


Näiden yhdessä käymiemme kurssien lisäksi Jarilla on 3 kurssia, joista hän varmasti laittaa lisätietoja ihan lähipäivinä.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Ensimmäisiä syksyn merkkejä

Syksy iski Budapestiin suht yllättäen viikonvaihteessa. Maanantaina satoi koko päivän ja lämpötilakin on pudonnut jotakuinkin 15 asteen verran viime viikon alkupuoleen verrattuna. Sateita on muuten täällä ollut todella vähän, eilen taisi olla vaihtoaikamme ensimmäinen päivä kun taivas oli koko päivän pilvessä ja vettä tuli taivaalta kevyellä tahdilla. Puutkin ovat pikkuhiljaa alkaneet karistelemaan lehtiään. Ja varsinkin tänään, kun oli oikein tuulinen päivä, sai kaduilla väistellä lenteleviä lehtiä. Viikon loppupuolelle on jo lupailtu joidenkin lähteiden mukaan jopa pieniä yöpakkasia.

"Kaduilla tuuleeee taaaaaaaas..."

ESN (Erasmus Student Network) järjestää ensi viikon loppupuolella matkan Prahaan ja ennakkoon netissä tehty ilmoittautuminen piti viime viikolla käydä lyömässä lukkoon ESN:n yliopistolla sijaitsevalla ”toimistolla” ja maksaa matka samalla. Emme ole selvästi vieläkään päässeet oikein samalle aaltopituudelle paikallisten opiskelijoiden kanssa, sillä viime keskiviikkona matkan maksaminen oli enemmän tai vähemmän yllättäen taas aikamoinen seikkailu. Edellisenä päivänä oli sähköpostitse ilmoitettu, että kyseinen toimisto olisi avoinna päivittäin klo 10-14, mutta paikallisten opiskelijoiden mielten kiekuroista, kuun asennosta tai jostain muusta vielä pätevämmästä syystä johtuen heille tuntuu olevan uskomattoman työlästä pitää noista aukioloajoista kiinni.

Taru kävi paikalla ennen oman koulupäivänsä alkua klo 11-12 välillä kaksi kertaa yksin, ja kun minä olin päässyt klo 11:45 luennolta, käytiin yhdessä toteamassa, että toimiston ovet olivat auki, mutta ketään ei ollut kotona. Tämän jälkeen lähdimme katsomaan ESN:n edelliseltä toimistolta (olivat muuttaneet rakennuksesta toiseen viikonvaihteessa), josko siellä olisi jostain syystä joku lymyilemässä. Paikalta löytyi samassa tilassa majailevan AIESEC-opiskelijajärjestön pari edustajaa, jotka kertoivat, että ESN:n jäseniä olisi varmaan paikallisille opiskelijoille järjestettävillä vaihtoonlähtömessuilla juuri siinä samassa rakennuksessa, jossa luentoni olivat päälle puoli tuntia sitten päättyneet. Turhasta pyörimisestä kimpaantuneena kävin vaihtamassa muutaman sanan messuilla olevien, noin kuuden henkilön kanssa, sain viimein maksettua matkani. Yrittivät kyllä vielä lähettää minua takaisin toimistolleen maksamaan, jonne yksi heidän porukastaan oli kuulemma lähtenyt lompsimaan puoli tuntia sitten, mutta kun tarpeeksi antoi pahaa silmää niin homma onnistui paikan päällä samantien. Tarun onnistui maksaa toimistolla torstaina, vaikka silloinkin toimistolla sattui olemaan paikalla sellainen dynamic duo, että kaikista asioista ei heillä ollut ihan täyttä selvyyttä.

Torstaina minä, Taru ja Sami kävimme koulun jälkeen rentoutumassa kuuluisassa Gellert-kylpylässä, sillä jonkin sortin kylpyläviikon kunniaksi Gellertiin oli torstaina sisäänpääsy puoleen hintaan, eli 1800ft/hlö (6,7e/hlö). Eri kylpylöissä käyminen ensimmäistä kertaa on aina seikkailu. Hinnastoista löytyy yleensä paljon valinnanvaraa ja täälläkin sai valita haluaako uima-allas- vai spa-puolelle, haluaako lokeron johon vaatteensa voi säilöä vai oman pukukopin tai jotain muita erikoishoitoja tai muita lisätäytteitä kuten suolakammioita tai suklaakylpyjä. Rahan vastineeksi saimme kolme luottokortin tapaista korttia ja kuitin. Ensimmäisenä saamamme kortit luettiin porttilaitteessa ja sen jälkeen niitä ei tarvittukaan ennen kuin pois lähtiessä, kun ne leimattiin vastaavasti ulos. (Yleinen käytäntö on, että jos kylpylöissä on alle 2h, niin pääsymaksusta saa takaisin pari-kolmesataa forinttia.) Tämän jälkeen, ennen pukuhuoneisiin menoa henkilökunta kyseli kuittia, josta repäistiin erilleen miesten ja naisten osuudet. Tässä kohtaa miesten ja naisten tiet erosivat ja sovittiin, että tavataan ”jossain” heti pukuhuoneiden jälkeisellä alueella. Varsinaisessa pukuhuoneessa oli pukuhuoneen hoitaja, joka riisuutuessamme tuli luoksemme, pyysi kuitin itselleen, katsoi valitsemiemme kaappien numerot ja kävi hakemassa meille ranteisiin kiinnitettävät numeroläpykät, joissa oli eri numerot kuin kaapeissamme. Kaapin numero tuli muistaa itse. Kun vaatteet oli vaihdettu, pukuhuoneenhoitaja lukitsi kaappimme ja meni matkoihinsa.

Odottelimme ja ihmettelimme pukuhuoneita lähimmässä ulkouima-altaassa parikymmentä minuuttia Samin kanssa, että minne se Taru on oikein jäänyt. Tämän jälkeen kyllästyimme odotteluun ja lähdimme takaisin sisälle, josta muuaman sokkelon mutkan jälkeen Taru löytyikin pukuhuoneita lähimmästä sisäaltaasta polskimasta. Jonkun ajan lämpimässä vedessä lötköttelyn jälkeen käväisimme positiivisesti yllättäneessä ”suomalaisessa saunassa”. Tämän jälkeen kokeilimme miesten ja naisten toisistaan erotettuja terveyskylpyosastoja, joissa oli 36- ja 38-asteiset altaat, höyrysauna ja kylmävesiallas, joissa sai olla alasti. Terveyskylvettyämme löysimme toisemme sovitusta tapaamispaikasta oikeaan aikaan ja lähdimme kaiken nähneinä kotiin. Gellertissä oli kiva käydä, mutta ei sinne varmaan enää uudestaan tule mentyä. Puitteet olivat ihan ok, mutta Szechenyi-kylpylä on mielestämme vähän hienompi ja järjestelyineen yksinkertaisempi, vaikka sijaitseekin vähän kauempana meidän kämpästämme.

Perjantaina, kun rankka koulupäivä oli takana, käväisimme punttisalilla kuntoilemassa ja alakerran ravintolassa nautitun lounaan perään ostelemassa eväitä illan Budjetti-kemuja varten. Mukaan kaupasta tarttui seuraavia S-Budget tuotteita: 2,5kg pussi ranskalaisia pottuja, 2l pullot punaviiniä ja kolaa, 3x 250g paketit siipikarjamakkaroita, 2l pullo appelsiinilimua aamuksi ja 300g lauantaimakkarapötikkä testikäyttöön tulevia päiviä ajatellen. Hintaa näille ostoksille kertyi 7,8 euroa (2100ft). S-Budget kannattaa! Illan kemut olivat siis nyyttärityyliset ja kaikkien piti tuoda erilaisia S-Budget -tuotteita mukanaan. Muut taisivat kuitenkin tuoda korkeintaan budget-tuoteperheen myrkyiltä maistuvia viinoja, sillä kemujen ruokahuolto oli meidän ranujen+makkaroiden, isäntien omenapiirakan ja jenkkityttöjen tekemien keksien varassa. Hauskaa kuitenkin oli, mutta noista budget-juomista sai kyllä melkoisen päänsäryn seuraavalle päivälle.

Lauantain valoisa aika menikin sitten lähipitseerian tuotoksia maiskutellessa ja telkkariohjelmia katsellessa. Illalla klo 18 lähdettiin parin kaverin kanssa käväisemään palinka- ja makkarafestivaaleilla linnavuorella. Noin kuukausi sitten olleet viinifestivaalit olivat myös tällä samalla alueella. Mainioihin viinifestareihin verrattuna tämänkertaiset festarit olivat jonkin verran pienemmät ja muutenkin tuntui, ettei niihin oltu panostettu aivan samalla tavalla kuin isoveljeensä. Makkarat maistuivat mausteisilta ja palinkoissakin oli jonkinlaisia eroja huomattavissa. Erityisesti mieleen jäi ilmeisesti hyvin harvinainen Sajmeggy-makuinen palinka. Suomeksi sajmeggy taitaa olla veikselinkirsikka, jos en aivan väärin ole ymmärtänyt.

Taru ja Sami pitävät ruokataukoa, ettei homma menisi ihan vaan ryyppäämiseksi

Sunnuntain ohjelmassa oli perinteisesti ahkeraa läksyjen tekemistä maanantain pitkää koulupäivää varten. Opettajat kun tuntuvat aina olevan sitä mieltä, että viikonloppunahan on paljon hyvää aikaa tehdä läksyjä. Väite ei ole kyllä oikein vielä tuntunut pitävän paikkaansa, vaan viikonloppuisin olisi niin paljon kaikkea muuta tekemistä. Jottei lepopäivä olisi ihan työnteoksi mennyt, niin pidettiin kouluaherruksen lomassa pieni tauko ja käytiin hakemassa meille molemmille ensimmäinen 3D-elokuvakokemus luottoelokuvateatteristamme, jossa näytetään suuri osa kaikista Budapestissa pyörivistä englanninkielisellä ääniraidalla tai tekstityksillä varustetuista elokuvista. Unkarilaiset nimittäin tykkäävät dubata suurimman osan elokuvistaan, joten ihan mitä tahansa näytöstä ei kannata mennä katsomaan, jos meinaa jotain elokuvasta ymmärtääkin. Animaatioelokuva, jonka kävimme katsomassa oli Cloudy with a chance of meatballs. Raina ei ollut järin häävi juoneltaan tai muutenkaan sisällöltään, mutta oli silti hauska käydä katsomassa ensimmäistä kertaa elokuvissa 3D-leffaa ja nähdä millaisia tehosteita filmiin saa sellaisella tekniikalla rakenneltua.

Minä ja mun 3D-kakkulat!