Viime viikon alku meni näpsäkästi koulun merkeissä. Viikon pisimmät koulupäivät ovat meillä molemmilla maanantai ja tiistai. Minun kouluviikkoni jakaantuu ma/ti/ke/to/pe seuraavalla tavalla: 9/5/2/2/2 ja Tarulla vastaava rimpsu on 4/8/2/2/2 ja näillä tuntimäärillä saavutettavat opintopistemäärät ovat minulla 17op ja Tarulla 15op. Maanantaille ei minun ole siis juurikaan tarvinut kehitellä muuta ohjelmaa kuin koulunkäynti. Tiistaina meikäläisen päivä on herkullinen 8:15-9:45 ja 18:00-20:15, välissä siis rento 8h hyppytunti. Tarulla on luonnollisesti enemmän koulua tuossa välissä ja vain 1h ja 4h hyppärit. Viime tiistaina kuluttelin päivällä aikaa ostamalla ruokatarvikkeita ja kokkailemalla. Tällä kertaa keittiötaidon jumalat eivät olleet puolellani ja ruoasta ei tullut hirveän hyvää, mutta kyllä siitä tuli kuitenkin Tarun kanssa suurin osa syötyä.
Keskiviikkona, kun olin päässyt koulusta päätimme edellisen päivän kokkailuista oppineina lähteä syömään ammattilaisten valmistamaa lounasta ravintola A Konyhaan. Paikka oli suhteellisen pitkän matkan päässä kämpältämme, mutta matka oli kyllä vaivan arvoinen. Päivän lounasmenu, eli keitto+pääruoka irtosi noin 3,5 euron hintaan ja ruoka oli todella maukasta. Lounasajan ulkopuolella ravintola on jonkun verran hintavampi, kuin missä olemme normaalisti käyneet syömässä, mutta siellä on sellainen erikoisuus, että ruokalistassa on vain ruoan pääraaka-aineiden nimiä ja tarjoilijalle voi sitten ihan omin sanoin kertoa millaisella kastikkeella, lisukkeilla ja miten valmistettuna tämän haluamansa raaka-aineen haluaisi tänään nauttia ja kokki tekee sitten annoksen mittatilaustyönä toiveiden mukaan. Ainakin nyt lounaalla meitä palveli hyvin englantia puhuva tarjoilija, joten teoriassa voisi olla mahdollista, että mittatilausannoksen tilauskin onnistuisi.
Torstaina aamupäivällä oli aika maksaa lokakuun vuokra ja sovittiin tuttuun tapaan tärskyt vuokraisäntämme Jimin kanssa kahvila Morriconeen, kuten jo monena kertana aiemminkin. Juotiin kupit kahvia ja turistiin jonkin aikaa, kunnes vuokraisännän vävypoika tuli paikalle valittelemaan krapulaansa ja Jim siirtyi lohduttamaan häntä ja muistelemaan hänen kanssaan edellisillan tapahtumia. Minulla ja Tarulla oli vielä jonkin aikaa ennen kuin koulu alkaisi, joten menimme kokeilemaan miltä Jaffa-baarin itse sekoitellut limpparit maistuisivat. Limut olivat todella hyviä ja niiden voimalla jaksettiin sitten mennä kuuntelemaan parin tunnin ajaksi unkarinopen polotusta. Koulun jälkeen hengailimme pari tuntia kotona ja lähdimme sitten treffaamaan saksalaista Paulia ja suomalaista Emmiä, joiden kanssa olimme aiemmin sopineet menevämme katsomaan kuuluisan, unkarilaista syntyperää olevan sotavalokuvaaja Robert Capan valokuvanäyttelyä. Näyttely oli aikamoinen kokemus ja valokuvat olivat hienoja. Tuntuu aika hurjalta kuvitella, että tämä Capa oli käynyt kuvaamassa Espanjan sisällissotaa, toista maailmansotaa Normandian maihinnoususta Pariisin vapauttamiseen saakka, Japanin ja Kiinan välistä sotaa, Israelin itsenäisyyssotaa ja Indokiinan sotaa. Sotien valokuvaaminen loppui lopulta hänen osaltaan siihen paikkaan, kun hän tallasi vahingossa maamiinaan Indokiinassa. Miltähän on tuntunut olla noin monessa sodassa näpsimässä kuvia tulesta, tappurasta ja hävityksen kauhuista!
Perjantaina meillä on koulua 8-10, joten viikonloppu alkaa jo hyvissä ajoin. Käytiin koulun jälkeen hengähtämässä kotosalla hetken verran ja lähdimme sitten lounasajan koitettua perjantaipizzoille Pizza Kingiin. Pizzojen jälkeen Taru kävi vähän shoppailemassa ja minä odottelin sillä aikaa läheisessä kuppilassa perjantain jälkiruokajuomien parissa. Kun pääsimme kaupan kautta takaisin kotiin, oli aika vähän tutkailla illan menomahdollisuuksia. Valinta osui tällä kertaa Tonavan laitaan parkkeerattuun ravintolalaiva A38:iin, jolla oli kyseisenä iltana neljä bändiä soittamassa. Näistä parhaiten jäi mieleen surffirokkia soittanut Covabunga Go Go.
Lauantaina lähdettiin käymään himpun verran Budapestista pohjoiseen sijaitsevassa Szentendren pikkukaupungissa, jota kulttuurikurssimme opettaja on kovasti kehunut ja patistanut meitä käymään siellä. Matkaseurana meillä olivat saksalaiset Carolina ja Sandra. Puksuttelimme Szentendreen tuskastuttavan hitaasti kulkevalla lähijunalla. Oli hauska seurata kuinka skootteritkin menivät viereisellä tiellä lujempaa vauhtia. Perillä meitä odotti Budapestiin verrattuna todella hiljaisen kuuloinen pikkukaupunki, jonka keskustan alueella vaelteli sankoin joukoin turisteja ja katujen varsilla oli runsaasti matkamuistotavaraa myyviä pikkukauppoja taidegallerioita ja ravintoloita. Näiden lisäksi kaupungissa oli myös järkyttävä määrä museoita, jotka kaikki kierrettiin (ja kaukaa) ja ainakin yksi iso kirkko. Tallusteltiin jonkin aikaa ristiin rastiin ja käytiin syömässä lounasta rantakadulla. Hienointa tässä paljon kehutussa ja turistien suosimassa kaupungissa oli mielestämme näkymät rantakadun valleilta Tonavalle. Mitään idyllisen pikkukaupungin viehätystä emme aistineet, sillä turisteja oli niin paljon ja kaikki palvelut olivat turisteille tarkoitettuja. Kulttuurikurssin opettaja on kuitenkin kertonut, että Budapestin hieman paremmin toimeentuleva väki ostaa tai rakennuttaa kaupungin alueelle taloja syrjään suurkaupungin hälinästä. Szentendressä lienee siis jossain keskustan ulkopuolella hienoja omakotitaloalueita, mutta emme niitä viitsineet lähteä etsimään. Niinpä palasimme muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen takaisin tuttuun ja turvalliseen Budapestiin.
Lauantai-iltana oli vuorossa sveitsiläisen Francon ja hänen kämppäkaveriensa järjestämät kotibileet: Full Moon Partyt, joista on ilmeisesti tarkoitus tehdä jokakuukautinen tapahtuma. Järjestelyt olivat täällä hieman totuttuja kotibileitä pidemmälle viedyt. Paikalle, eli siis tavalliseen kerrostaloasuntoon, oli järjestetty normaalin kaiuttimista kuultavan musiikin lisäksi kolmihenkinen mustalaismusiikkia soittava yhtye viihdyttämään juhlijoita ja olohuoneen seinille heijastettiin kahdella videotykillä savannin elämää ja muuta mielenkiintoista ja tunnelmallista seurattavaa. Jos omat juhlajuomat sattuivat loppumaan kesken, oli jääkaapin edessä myyntitiski, josta juhlija saattoi ostaa olutta, energiajuomaa, viiniä, väkeviä tai vaikka kotitekoista pálinkaa etiketittömästä 1,5l muovipullosta. Täyttä kuuta juhlittiin pitkälle aamuyöhön saakka ja sunnuntai menikin sitten ihan vaan huilaillessa, toipuessa ja maanantaiksi tulleita läksyjä päntätessä.
Tämäkin viikko on alkanut taas tiukalla koulurypistyksellä ja paljon muuta ei olla ehditty tekemään kuin koulujuttuja. Eilen ehdittiin kuitenkin käydä ostamassa junaliput Balaton-järvelle ja takaisin. Siellä pitäisi mennä käymään tässä joskus, mutta ajankohta ei ole vielä ihan varmistunut. Liput voi käyttää milloin tahansa seuraavan kuukauden aikana.
Loppuviikon suunnitelmista vielä sen verran, että sieltä täältä on kuulunut huhuja, että torstai ja perjantai olisivat tällä viikolla vapaapäiviä ja koululla olisi jotain riehakasta hulinaa ja erilaisia kilpailuja. Huhuja koitettiin varmistella lähettämällä eilen alkuillasta viestiä mentoreiden sähköpostilistalle, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Sen sijaan mentorit ovat kyllä pommittaneet koko listaa kyllä jo neljällä muulla maililla. Kyselyihin vastaaminen ei siis taida olla prioriteeteissa ihan ykkössijalla. Perjantai-illan ohjelmanumeroksi olisi tarjolla Lappeenrannan poikien budget-bileet. Budget-bileet tarkoittavat siis sitä, että juhlissa käytetään vain Spar-kaupan laajan Budget-tuoteperheen tuotteita. On olemassa vaikka mitä budget-tuotteita aina vessapaperista ja suolatikuista budget-vodkaan saakka. Lauantaina olisi Budan linnan alueella tarjolla herkullisilta kuulostavat Pálinka & Makkara -festivaalit. Eiköhän tästäkin vielä ihan mukava viikko saada!
