keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Normiviikko Budapestissa


Viime viikon alku meni näpsäkästi koulun merkeissä. Viikon pisimmät koulupäivät ovat meillä molemmilla maanantai ja tiistai. Minun kouluviikkoni jakaantuu ma/ti/ke/to/pe seuraavalla tavalla: 9/5/2/2/2 ja Tarulla vastaava rimpsu on 4/8/2/2/2 ja näillä tuntimäärillä saavutettavat opintopistemäärät ovat minulla 17op ja Tarulla 15op. Maanantaille ei minun ole siis juurikaan tarvinut kehitellä muuta ohjelmaa kuin koulunkäynti. Tiistaina meikäläisen päivä on herkullinen 8:15-9:45 ja 18:00-20:15, välissä siis rento 8h hyppytunti. Tarulla on luonnollisesti enemmän koulua tuossa välissä ja vain 1h ja 4h hyppärit. Viime tiistaina kuluttelin päivällä aikaa ostamalla ruokatarvikkeita ja kokkailemalla. Tällä kertaa keittiötaidon jumalat eivät olleet puolellani ja ruoasta ei tullut hirveän hyvää, mutta kyllä siitä tuli kuitenkin Tarun kanssa suurin osa syötyä.

Keskiviikkona, kun olin päässyt koulusta päätimme edellisen päivän kokkailuista oppineina lähteä syömään ammattilaisten valmistamaa lounasta ravintola A Konyhaan. Paikka oli suhteellisen pitkän matkan päässä kämpältämme, mutta matka oli kyllä vaivan arvoinen. Päivän lounasmenu, eli keitto+pääruoka irtosi noin 3,5 euron hintaan ja ruoka oli todella maukasta. Lounasajan ulkopuolella ravintola on jonkun verran hintavampi, kuin missä olemme normaalisti käyneet syömässä, mutta siellä on sellainen erikoisuus, että ruokalistassa on vain ruoan pääraaka-aineiden nimiä ja tarjoilijalle voi sitten ihan omin sanoin kertoa millaisella kastikkeella, lisukkeilla ja miten valmistettuna tämän haluamansa raaka-aineen haluaisi tänään nauttia ja kokki tekee sitten annoksen mittatilaustyönä toiveiden mukaan. Ainakin nyt lounaalla meitä palveli hyvin englantia puhuva tarjoilija, joten teoriassa voisi olla mahdollista, että mittatilausannoksen tilauskin onnistuisi.

Torstaina aamupäivällä oli aika maksaa lokakuun vuokra ja sovittiin tuttuun tapaan tärskyt vuokraisäntämme Jimin kanssa kahvila Morriconeen, kuten jo monena kertana aiemminkin. Juotiin kupit kahvia ja turistiin jonkin aikaa, kunnes vuokraisännän vävypoika tuli paikalle valittelemaan krapulaansa ja Jim siirtyi lohduttamaan häntä ja muistelemaan hänen kanssaan edellisillan tapahtumia. Minulla ja Tarulla oli vielä jonkin aikaa ennen kuin koulu alkaisi, joten menimme kokeilemaan miltä Jaffa-baarin itse sekoitellut limpparit maistuisivat. Limut olivat todella hyviä ja niiden voimalla jaksettiin sitten mennä kuuntelemaan parin tunnin ajaksi unkarinopen polotusta. Koulun jälkeen hengailimme pari tuntia kotona ja lähdimme sitten treffaamaan saksalaista Paulia ja suomalaista Emmiä, joiden kanssa olimme aiemmin sopineet menevämme katsomaan kuuluisan, unkarilaista syntyperää olevan sotavalokuvaaja Robert Capan valokuvanäyttelyä. Näyttely oli aikamoinen kokemus ja valokuvat olivat hienoja. Tuntuu aika hurjalta kuvitella, että tämä Capa oli käynyt kuvaamassa Espanjan sisällissotaa, toista maailmansotaa Normandian maihinnoususta Pariisin vapauttamiseen saakka, Japanin ja Kiinan välistä sotaa, Israelin itsenäisyyssotaa ja Indokiinan sotaa. Sotien valokuvaaminen loppui lopulta hänen osaltaan siihen paikkaan, kun hän tallasi vahingossa maamiinaan Indokiinassa. Miltähän on tuntunut olla noin monessa sodassa näpsimässä kuvia tulesta, tappurasta ja hävityksen kauhuista!

Perjantaina meillä on koulua 8-10, joten viikonloppu alkaa jo hyvissä ajoin. Käytiin koulun jälkeen hengähtämässä kotosalla hetken verran ja lähdimme sitten lounasajan koitettua perjantaipizzoille Pizza Kingiin. Pizzojen jälkeen Taru kävi vähän shoppailemassa ja minä odottelin sillä aikaa läheisessä kuppilassa perjantain jälkiruokajuomien parissa. Kun pääsimme kaupan kautta takaisin kotiin, oli aika vähän tutkailla illan menomahdollisuuksia. Valinta osui tällä kertaa Tonavan laitaan parkkeerattuun ravintolalaiva A38:iin, jolla oli kyseisenä iltana neljä bändiä soittamassa. Näistä parhaiten jäi mieleen surffirokkia soittanut Covabunga Go Go.

Lauantaina lähdettiin käymään himpun verran Budapestista pohjoiseen sijaitsevassa Szentendren pikkukaupungissa, jota kulttuurikurssimme opettaja on kovasti kehunut ja patistanut meitä käymään siellä. Matkaseurana meillä olivat saksalaiset Carolina ja Sandra. Puksuttelimme Szentendreen tuskastuttavan hitaasti kulkevalla lähijunalla. Oli hauska seurata kuinka skootteritkin menivät viereisellä tiellä lujempaa vauhtia. Perillä meitä odotti Budapestiin verrattuna todella hiljaisen kuuloinen pikkukaupunki, jonka keskustan alueella vaelteli sankoin joukoin turisteja ja katujen varsilla oli runsaasti matkamuistotavaraa myyviä pikkukauppoja taidegallerioita ja ravintoloita. Näiden lisäksi kaupungissa oli myös järkyttävä määrä museoita, jotka kaikki kierrettiin (ja kaukaa) ja ainakin yksi iso kirkko. Tallusteltiin jonkin aikaa ristiin rastiin ja käytiin syömässä lounasta rantakadulla. Hienointa tässä paljon kehutussa ja turistien suosimassa kaupungissa oli mielestämme näkymät rantakadun valleilta Tonavalle. Mitään idyllisen pikkukaupungin viehätystä emme aistineet, sillä turisteja oli niin paljon ja kaikki palvelut olivat turisteille tarkoitettuja. Kulttuurikurssin opettaja on kuitenkin kertonut, että Budapestin hieman paremmin toimeentuleva väki ostaa tai rakennuttaa kaupungin alueelle taloja syrjään suurkaupungin hälinästä. Szentendressä lienee siis jossain keskustan ulkopuolella hienoja omakotitaloalueita, mutta emme niitä viitsineet lähteä etsimään. Niinpä palasimme muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen takaisin tuttuun ja turvalliseen Budapestiin.

Hulinaa Szentendressä, etualalla Taru ja Carolina

Lauantai-iltana oli vuorossa sveitsiläisen Francon ja hänen kämppäkaveriensa järjestämät kotibileet: Full Moon Partyt, joista on ilmeisesti tarkoitus tehdä jokakuukautinen tapahtuma. Järjestelyt olivat täällä hieman totuttuja kotibileitä pidemmälle viedyt. Paikalle, eli siis tavalliseen kerrostaloasuntoon, oli järjestetty normaalin kaiuttimista kuultavan musiikin lisäksi kolmihenkinen mustalaismusiikkia soittava yhtye viihdyttämään juhlijoita ja olohuoneen seinille heijastettiin kahdella videotykillä savannin elämää ja muuta mielenkiintoista ja tunnelmallista seurattavaa. Jos omat juhlajuomat sattuivat loppumaan kesken, oli jääkaapin edessä myyntitiski, josta juhlija saattoi ostaa olutta, energiajuomaa, viiniä, väkeviä tai vaikka kotitekoista pálinkaa etiketittömästä 1,5l muovipullosta. Täyttä kuuta juhlittiin pitkälle aamuyöhön saakka ja sunnuntai menikin sitten ihan vaan huilaillessa, toipuessa ja maanantaiksi tulleita läksyjä päntätessä.

Tämäkin viikko on alkanut taas tiukalla koulurypistyksellä ja paljon muuta ei olla ehditty tekemään kuin koulujuttuja. Eilen ehdittiin kuitenkin käydä ostamassa junaliput Balaton-järvelle ja takaisin. Siellä pitäisi mennä käymään tässä joskus, mutta ajankohta ei ole vielä ihan varmistunut. Liput voi käyttää milloin tahansa seuraavan kuukauden aikana.

Loppuviikon suunnitelmista vielä sen verran, että sieltä täältä on kuulunut huhuja, että torstai ja perjantai olisivat tällä viikolla vapaapäiviä ja koululla olisi jotain riehakasta hulinaa ja erilaisia kilpailuja. Huhuja koitettiin varmistella lähettämällä eilen alkuillasta viestiä mentoreiden sähköpostilistalle, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Sen sijaan mentorit ovat kyllä pommittaneet koko listaa kyllä jo neljällä muulla maililla. Kyselyihin vastaaminen ei siis taida olla prioriteeteissa ihan ykkössijalla. Perjantai-illan ohjelmanumeroksi olisi tarjolla Lappeenrannan poikien budget-bileet. Budget-bileet tarkoittavat siis sitä, että juhlissa käytetään vain Spar-kaupan laajan Budget-tuoteperheen tuotteita. On olemassa vaikka mitä budget-tuotteita aina vessapaperista ja suolatikuista budget-vodkaan saakka. Lauantaina olisi Budan linnan alueella tarjolla herkullisilta kuulostavat Pálinka & Makkara -festivaalit. Eiköhän tästäkin vielä ihan mukava viikko saada!

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Unkarilaista iltaa ja suomalaisia vieraita


Bratislavan reissun jälkeen tiistaina (22.9.) meillä oli ohjelmassa unkarilainen ilta, jonka järjestäjänä toimi tuttu ESN. Sähköposteissa oli kovasti varoiteltu, että klo 21 on ehdottomasti viimeinen hetki, jolloin paikalle voi saapua ja että ohjelma aloitetaan täsmälleen kellon lyödessä yhdeksän. Puoli kymmenen aikaan ihmettelimme vieläkin, kun porukkaa vaan tuli sisään eikä kukaan ESN-ihmisistäkään ollut vielä aloittanut ohjelmaa. Meidän pöytäseurueeseen kuului minun ja Jarin lisäksi saksalaiset tytöt Christina ja Carolina sekä Christinan poikaystävä. Joskus 21.30-22.00 välillä meille vihdoin ja viimein jaettiin alkumaljat pálinkaa ja ennen juoman nauttimista opeteltiin unkarilainen juomalaulu.

Alkuruuaksi meille tarjoiltiin lettu suolaisella, jauhelihakastikkeen tapaisella täytteellä ja pääruuaksi gulassi-keittoa. Ruokalajien välillä oli tietysti tuttuun ja turvalliseen tapaan kaikenlaista sähläystä ja odottelua, oikein tuli ikävä kunnon sitsejä lappeen Rannassa. Ruokajuomaksi meille tarjoiltiin fröccsiä, eli valkoviiniä vissyllä. Kaikkien harmiksi jokaiseen pöytään jaettiin vain pieni karahvi viiniä ja iso pullo vissyä, joista sitten sai itse sekoitella omat juomansa. Fröccs oli kyllä yllättävän hyvää, mutta Jari ei sellaisia sekoituksia suostunut maistamaan vaan joi viinin viininä ja vissyn vissynä. Jälkiruuaksi oli kahdenlaista rétes-torttua, toinen kirsikkatäytteellä ja toinen rahkatäytteellä (rahka oli huomattavasti parempaa ja sitä myös unkarilaiset tutut olivat suositelleet).

Illallisen jälkeen oli tarkoituksena lähteä metrolla kohti jatkopaikkaa, mutta joku paikallinen ilmoitti metron olevan jo suljettu, joten lähdimme metsästämään yöbussia. Bussipysäkkiä ei kuitenkaan löytynyt, sillä paikalla oli jos jonkunlaista tietyötä, joten me suomalaiset päätimme lähteä kävelemään ja hetken päästä koko muu joukko seurasi perässä. Viimein kun pääsimme jatkopaikan lähelle, näimme tuttuja naamoja, jotka huutelivat, että metro oli sittenkin vielä kulkenut, eli turhaan käveltiin! Jatkoilla ei viihdytty Jarin kanssa kauaa, sillä aamulla oli tiedossa koulua ja illalla oli edessä minun vanhempien saapuminen Budapestiin. Lisäksi Jari oli muutenkin kovin väsyneen oloinen.

Keskiviikkona iltapäivällä syy Jarin väsyneisyyteen selvisi, kuume oli iskenyt herraan aika rajusti (ja tietysti juuri silloin, kun appivanhempien piti saapua kaupunkiin… hyvä ajoitus!). Jarin jäädessä kotiin lepäilemään minä lähdin vanhempiani vastaan lentokentälle metro-bussi-yhdistelmällä. Vaihdot eivät ihan osuneet nappiin ja niinpä isi ja äiti jo odottelivat lentokentän oven vieressä matkalaukkuineen. Onneksi eivät olleet kovin kauaa joutuneet odottelemaan. :) Lähdimme yhdessä bussilla ja metrolla kohti keskustaa ja kävimme kirjaamassa heidät hotelliin, minkä jälkeen käväisimme katsomassa potilasta ja meidän asuntoa. Koska kello oli tässä vaiheessa jo melko paljon, emme lähteneet etsimään ravintolaa, vaan päädyimme helppoon ratkaisuun ja kävimme syömässä meidän alakerran ravintolassa.

Torstaina kävimme ensitöiksi vaihtamassa turisteille rahaa ja sen jälkeen kävimme vähän ihmettelemässä meidän yliopistoa eli BME:tä. Yliopiston kampusalue on varsin suuri ja rakennukset vanhoja, joten ihmettelemistä riitti. Koulukierroksen jälkeen kävin viemässä vanhemmat joen toiselle puolelle ja lähdin itse takaisin koululle opiskelemaan hieman unkarin kieltä. Unkarin tuntien aikana vanhukset olivat käyneet katselemassa kansallisteatteria, joka on ihan kävelymatkan päässä meidän asunnosta ja heidän hotellistaan. Tiukan unkarisession jälkeen jätimme sairaan Jarin lepäilemään kotiin ja me muut lähdimme kohti linnavuorta. Matkalla kävimme maistelemassa gulassi-keittoa eräässä unkarilaiseen keittiöön erikoistuneessa ravintolassa. Täytyy kyllä sanoa, että paljon parempaa keittoa oli kuin mitä unkarilaisessa illassa oli ollut tarjolla.

Linnavuorelle matkattiin bussilla ja ensimmäiseksi vuorella käytiin katsomassa maisemia kalastajalinnakkeesta, minkä jälkeen jatkettiin matkaa kävellen oikeaan kuninkaanlinnaan. Linnan pihalla päätettiin käydä nauttimassa vähän virvokkeita ja samalla nautittiin huikeasta näköalasta, joka alapuolellamme avautui. Linnan alueella katseltiin vielä vähän lisää näkymiä alas kaupunkiin ja ihasteltiin linnarakennusta ennen kuin lähdettiin takaisin kaupunkiin. Illan ohjelmaan kuului vielä pizzalla käynti ennen kuin vieraat päästettiin hotellille lepäilemään ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Perjantaina Jarilla ei enää ollut kuumetta ja me kävimme heti aamusta kuuntelemassa Unkarin kulttuurin opettajan luentoa. Yhdentoista jälkeen olimme jo kaikki metromatkalla Mammut-kauppakeskukseen, missä ihmeteltiin unkarilaisten shoppailukulttuuria ja erilaisia kauppoja. Takaisin kauppakeskukselta tultiin ratikalla, jolloin pääsi hyvin katselemaan maisemia. Illalla Jarilla oli ohjelmassa jalkapallomatsin katselua ja minä lähdin näyttämään vanhemmilleni ravintolaa, josta saa 3 ruokalajin lounaan/päivällisen vähän päälle 4 eurolla. Alkupaloiksi syötiin jotain intialaista keittoa, pääruuaksi kanaa ja lohkoperunoita ja jälkiruuaksi lettuja. Aivan lopuksi maistettiin vielä kaikki unkarilaista yrttiviinaa Unicumia, josta ainoastaan iskä tykkäsi. :) Ruokailun jälkeen käytiin vielä maistelemassa belgialaisia oluita erään ravintolan terassilla (kyllä, äitikin joi olutta!) ja samalla reissulla käytiin myös vähän ihmettelemässä Budapestin hienoa iltavalaistusta.

Lauantaina käytiin aamusta kauppahallilla ostelemassa vielä vähän tuliaisia ja sen jälkeen lähdettiin katsastamaan oopperatalo. Tullessamme ulos oopperatalosta kuului yhtäkkiä kauheaa pörinää ja pärinää ja hetken päästä tiellä menikin melkoinen saattue moottoripyöriä. Taisi olla jonkunlaiset Hells Angelsien kokoontumisajot kyseessä… Oopperatalolta jatkettiin metrolla kohti Hero Squarea, joka on yksi Budapestin päänähtävyyksistä, rakennettu kaikenlaisten Unkarin kansallissankareiden kunniaksi. Aukiolta käppäiltiin keskuspuistoon, missä sijaitsee Szechenyi-kylpylä, jossa kävimme lillumassa muutaman tunnin ajan. Altaiden vedet ovat todella lämpimiä, useimmat yli +30 astetta, joten suomalaiseen järviveteen tottuneella äitillä oli hieman hankaluuksia nauttia niin lämpimästä vedestä. :) Onneksi kylpylästä löytyi sentään yksi allas, jossa oli vesi oli lämpötilaltaan ”vain” +20 astetta, joten äitikin löysi itselleen oman suosikkinsa.

Kylpyläkeikan jälkeen palailtiin kotiin/hotellille, lepäiltiin vähän ja sen jälkeen lähdettiin meidän alakerran ravintolaan syömään jäähyväisillallista ja samalla juhlistettiin vähän Jarin sunnuntaisia synttäreitä. Ravintolassa sattui olemaan sama tarjoilija kuin keskiviikkonakin ja tietysti hän tunnisti meidät ja kyseli oikein kuulumisiakin. :) Tarjoilijan suosituksesta kaikille otettiin samanlaiset pihviannokset ja pihvien mutustelun jälkeen tilattiin oikein jälkiruokaakin. Tuttu ja turvallinen ravintola ei tälläkään kertaa pettänyt, sillä ruoka oli erittäin hyvää! Ruokailun jälkeen käytiin vielä meillä maistelemassa hieman Tokaj-viiniä ennen kuin päästettiin matkailijat hotellille pakkailemaan ja lepäilemään.

Sunnuntaina herättiin aikaisin ja lähdettiin saattelemaan iskää ja äitiä lentokentälle. Jari tuli mukana metroasemalle ja minä kävin ihan lentokentällä saakka varmistamassa, että vanhemmat pääsevät turvallisesti matkaan. :) Seuraavana vierailuvuorossa ovat Jarin vanhemmat, jotka saapuvat Budapestiin 18.10. Jos ketään muuta kiinnostaa, niin eikun vain varailemaan matkaa tänne! Turistikierroksen sisältöön saa itse vaikuttaa. :)

maanantai 28. syyskuuta 2009

Bratislavan reissu


Tekstin kirjoittaminen on hieman viivästynyt viime viikon kiireiden ja sairasteluiden takia. Mutta tässäpä tämä nyt viimein, lisää tulossa ihan lähipäivinä.

Lähtöpäivä (torstai 17.9.) Bratislavaan oli varsin sateinen ja viileä, mutta se ei meitä matkalaisia juurikaan harmittanut. Bussin oli tarkoitus lähteä klo 16:30 Ferencvarosin stadionin vierestä ja yllätys yllätys matkaan lähdettiin minuutilleen aikataulussa! Bussi oli varsin hieno: penkit olivat nahkaa, litteitä näyttöjä oli ympäri bussia ja jokaiselle matkustajalle jaettiin matkan alussa kuulokkeet, joilla pystyi kuuntelemaan radiota, cd:tä tai elokuvaa. Tuntui kuin olisi lentokoneessa ollut! Lentokonetunnelmaa vahvisti vielä bussiemäntä, jonka työtehtävä muistutti kovasti lentoemännän roolia. Jokaiselle matkustajalle jaettiin ilmaiseksi kahvia, kaakaota ja muita kuumia juomia ja lisäksi sai itse ostaa kylmiä juomia varsin sopuisaan hintaan (myös kaljaa oli tarjolla).

Bratislavaan saavuttiin noin 10 minuuttia myöhässä johtuen Budapestin päässä olleista ruuhkista, mutta tämä myöhästely ei meitä juurikaan haitannut kun muisteltiin Tokajin matkan myöhästelyä. :) Bussiasemalta lähdettiin kävelemään kohti kaupungin keskustaa ja käytiin kyselemässä eräästä hotellista huonetta, mutta kaikki huoneet olivat varattuja. Päätimme siirtyä suunnitelmaan b ja lähdimme kävelemään kohti Patio Hostellia. Siellä oli tilaa ja otimme privaattihuoneen kolmeksi yöksi (hinta oli opiskelija-alennusten jälkeen 23e/hlö/yö). Huoneen tsekkaamisen jälkeen päätimme lähteä katsastamaan erään pizzerian, jota hostellin kartassa oli mainostettu. Pizzeria oli varsin tunnelmallinen ja pizzat paistettiin oikein vanhassa kunnon puulämmitteisessä uunissa. Täytteissäkään ei oltu säästelty, esim. minun Hawaii-pizzassa oli ananasta enemmän kuin mitä itse olisin laittanut. :) Pizzojen jälkeen kävimme hieman kävelemässä lähiympäristössä ja palasimme hostellille nukkumaan.

Herkullisia pizzoja!

Perjantai-aamuna kävimme ensin pankissa vaihtamassa Slovakian vanhaa rahaa (koruna) euroihin ja lähdimme sen jälkeen intoa puhkuen kiertämään kaupungin keskustaa ja nähtävyyksiä. Parin tunnin kävelyn jälkeen koko keskustan alue oli nähty ja istuimme jo kirjoittamassa postikortteja eräässä kahvilassa, Bratislava ei siis ollut mitenkään järjettömän suuri… Päivällä kävimme syömässä paikallisessa Mäkkärissä opiskelija-ateriat, jotka sisälsivät 0,4 l juomat, normaalit ranskalaiset ja 2 juustohampurilaista. Olimme jonottamassa tavalliselle tiskille, mutta yhtäkkiä jonon viereen ilmestyi tilauksia vastaanottava työntekijä, joka näpytteli tilauksen kämmentietokoneelle ja ohjasi meidät maksamaan eräälle kassalle. Maksun jälkeen siirryimme tiskille, jossa yksi työntekijä latoi tilauksemme tarjottimelle. Yhteensä meitä siis palveli 3 eri henkilöä, mutta palvelu oli erittäin nopeaa.

Pienten päiväpötköttelyjen jälkeen päätimme lähteä testaamaan edellisiltana bongaamamme hienon näköisen ravintolan. Tilasimme Jarille lohifileen keitetyillä perunoilla ja minulle kananrintaa ananaksella ja juustolla kuorrutettuna sekä lisäksi molemmille isot oluet. Ilman erillistä tilausta meille tuotiin alkupaloiksi paahtoleipää ja lampaanjuustovoihässäkkää. Hintaa koko aterialle tuli noin 23 euroa, joten aamulla euroiksi vaihdetut korunat kattoivat melkein koko aterian. Masut täynnä kävelimme katselemaan Tonavan yli johtavaa siltaa, jonka yläpuolelle on rakennettu avaruusalusta muistuttava ravintola. Joskus 1970-luvulla ufo on varmasti ollut hieno juttu, mutta nyt se ei enää niin tuntunut säväyttävän ihmisiä. :)

UFO-ravintola Tonavan yllä (Tonava on valitettavasti juuri tuolla rakennustyömaan takana).

Perjantaina olimme lukeneet opaskirjaa ja löytäneet tietoa viinisadonkorjuufestivaaleista, jotka olisivat noin 20 kilometrin päässä Bratislavasta. Lauantaina päätimme lähteä katsastamaan festarit ja sitä varten lähdimme heti aamusta suuntailemaan kohti bussiasemaa. Oikea bussi löytyi ja samalla selvisi myös, että muutama muukin oli halukas lähtemään festareille. Jouduimme seisomaan koko matkan, mutta viimein pääsimme perille ja löysimme itse festaritkin. Tarjolla oli jos jonkunlaista karkkia, viiniä, viinaa, olutta sekä ruokaa, ja koko kaupunki tuntui olevan sekaisin. Festivaalialue oli suuri ja siellä täällä oli esiintymislavoja ja jopa huvipuistolaitteita. Käppäilimme ympäri aluetta ja välillä maistelimme eri kojujen antimia. Jarin suosikki taisi olla slovakialainen pálinkan korvike, joka oli hieman hedelmäisempää kuin unkarilainen veljensä.

Festaritunnelmaa Pezinokissa

Pyörittyämme festivaalialueella muutaman tunnin päätimme lähteä takaisin Bratislavaan. Hostellilla menimme hostellin patiolle (Pation patio) istumaan ja heti ensimmäisenä meille huikattiin, että ”Ootteko tekin Suomesta?”. Näköjään suomalaisia löytyy joka paikasta. :) Jutskailimme suomalaisten poikien kanssa jonkin aikaa ja keskusteluun liittyi mukaan myös irakilainen mies, joka oli matkustelemassa ja etsiskelemässä kadotettua nuoruuttaan. Mies oli nimittäin ollut 19-vuotiaana Irakin ensimmäisessä sodassa taistelemassa Irakin puolesta ja joutunut tämän jälkeen 5 vuodeksi amerikkalaiseen vankilaan sotavangiksi. Päästyään pois vankilasta, mies oli päättänyt jäädä Amerikan suunnille ja muutti lopulta Kanadaan. Aikamoisia tarinoita sitä matkoillaan kuuleekin, itse kun on vaan tavallinen tallaaja.

Jutustelutuokion jälkeen menimme huoneeseemme ottamaan pienet päivätirsat, joiden jälkeen ohjelmassa oli ruokapaikan etsiminen. Emme kuitenkaan ehtineet hostellin aulaa pidemmälle, kun jo törmäsimme tuttuihin naamoihin. Samassa hostellissa oli nimittäin noin 20 ranskalaista ja pari muunmaalaista meidän koulun erasmus-opiskelijaa, jotka olivat olleet paikkakunnalla perjantaista lähtien. He pyysivät meidät mukaansa erääseen ravintolaan, jota olimme itsekin miettineet illan ruokapaikaksi. Perillä ravintolassa kuitenkin selvisi, että heillä oli kaikki annokset sun muut jo valmiiksi tilattuna, joten menimme Jarin kanssa kahdestaan omaan pöytään ja tilasimme omat ruokamme. Tämän jälkeen ranskalaisia ei pahemmin näkynyt, liekö heillä ollut tarkat suunnitelmat illaksi. Me käväisimme nopeasti eräässä kuppilassa ja lähdimme sen jälkeen hostellille nukkumaan.

Sunnuntaina heräsimme suht aikaisin ja kävimme testaamassa McAamiaisen. Ihan ok aamiainen oli, ainakin verrattuna edellisen aamun muna-sipulipaistokseen, joka maksoi enemmän kuin Mäkkärin tuhti aamupala. Aamupalan jälkeen käytiin vielä äkkiä lähettämässä yksi postikortti ja sen jälkeen lähdimme kävelemään kohti bussiasemaa. Olimme bussiasemalla hieman odotettua aikaisemmin, joten päätimme käydä nauttimassa aseman kahvilassa yhdet kofolat. Kofola on slovakialaista limpparia, joka muistuttaa hieman kokista, mutta siinä ei ole niin paljoa sokeria. Netin mukaan kofola olisi parhaimmillaan hanasta ja onneksi ehdimme vielä viimeisenä tekonamme Slovakiassa maistaa hanakofolaa. :)

”Mmmm, hanakofolaa!”

Bussimatka Budapestiin sujui elokuvaa katsellen hyvin nopeasti ja perillä olimme jopa hieman aikaisemmin kuin mitä aikataulussa oli ilmoitettu. Yhteenvetona matkasta voisi sanoa, että Bratislava oli ihan mukava paikka, mutta nähtävää siellä ei kauheasti ollut. Slovakian hintataso on kuitenkin suomalaiselle matkustajalle varsin sopiva ja oli kiva päästä käyttämään euroja pitkästä aikaa.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Se hämmästyttää, kummastuttaa.......


Arki Unkarissa on joiltakin osin samanlaista kuin Suomessa, mutta joitakin eroavaisuuksia olemme havainneet maiden välillä. Tässä muutama esimerkki:

Irtoleivät hintalappuineen


Ruokakaupoissa on normaaliin tapaan myynnissä tuoretta, kaupassa paistettua leipää, mutta isoimpia leipiä ei ole laitettu mihinkään pusseihin, eikä niille ole varattuna minkäänlaisia pusseja, joihin ne voisi itse laittaa. Leivän kylkeen on liimattu samanlainen lappu, joita Suomessa saa hedelmävaa’asta. Ei kyllä kauheasti tee mieli ostaa kyseisiä leipiä tai varsinkaan syödä niitä sen jälkeen, kun ne ovat pyörineet likaisissa ostoskoreissa ja liukuhihnalla ilman minkäänlaista pussia.

Maitopussit

Kyllä, Unkarissa saa vieläkin maitoa pusseissa ja myös erilaisia maustettuja maitoja ja kaakaota on myynnissä pusseissa. Olemme kuitenkin havainneet maitopussit hieman hankaliksi käyttää, sillä maidolle pitäisi sitten aina olla jokin erillinen säilytysastia jääkaapissa.

Leikkele- ja juustopakkausten pienet koot

Leikkeleitä on saatavilla ainoastaan 100 g pakkauksissa, mistä aiheutuu se, että kaupassa saa olla ravaamassa vähän väliä (onneksi lähin kauppa on heti tien toisella puolella). Kinkku tuntuu myös olevan melko kallista verrattuna Suomen hintoihin, joten sitä ollaan syöty aika säästeliäästi. Juustoja on aika paljon tarjolla valmiiksi viipaloituna, mutta juustojenkin pakkauskoot ovat suunnilleen 100 g. Liha- ja juustotiskeiltä saa kyllä ostettua vähän isompiakin eriä, mutta niiden säilyvyydestä ei sitten ole niin paljoa tietoa. Lisäksi tiskiltä tilaaminen on aina hieman hankalaa vieraalla kielellä. :)

Salaatin puute

Joissakin matkaoppaissa sanotaan, että Unkarissa syötäisiin paljon salaattia ja että salaattia oikein tuputettaisiin. Meidän kokemukset eivät ihan ole samankaltaisia… Ravintolassa saa harvoin mitään lisukesalaattia, salaattipöydistä puhumattakaan. Myöskään ruokakaupoissa ei läheskään aina ole tarjolla salaattia, joten salaatin kotona valmistaminenkin on aina vähän arpapeliä.

Vessanpöntöt

Unkarissa vessanpöntöissä on yleensä ”lautanen”, jolle ulosteet lasketaan ja aivan pöntön etuosassa on halkaisijaltaan noin 15 cm leveä reikä, johon ulosteet sitten kovan vesisuihkun mukana menevät. Pöntön lautasosalta voi ihailla omia tuotoksiaan ja miettiä mitä sitä on tullutkaan syötyä. Jonkun verran ollaan pohdittu, että onko näillä täällä jonkunlaisia ”kakkakirjoja”, joissa on kuvia erilaisista ulosteista ja alla selosteita tyyliin ”Löysähkö, vaalea kakka. Syö lisää porkkanaa.”

Huonot vaihtorahat

Unkarissa tunnutaan käyttävän erittäin paljon käteistä rahaa ja vain suuremmissa paikoissa yleensä edes hyväksytään pankkikortteja. Suurimmat setelit ovat 10 000ft ja 20 000ft (eli noin 40e ja 80e), mutta näitä seteleitä on yleensä hyvin hankala rikkoa. Aina, kun maksaa 10 000ft:n setelillä, tulee kauhea rumba vaihtorahojen etsimisen kanssa, vaikka ei tuo nyt Suomen mittapuulla mikään kauhean iso raha ole. Kerran esimerkiksi käytiin ostamassa lippuja futismatsiin ja lippujen yhteishinnaksi tuli 4800ft ja kun yritimme maksaa 10 000ft setelillä, totesi myyjä rahan olevan liian iso. Eräs unkarilainen opettaja oli kyllä todennut Jarille, että yleensä vaihtorahaa löytyy, mutta unkarilaiset ovat liian laiskoja laskemaan takaisinannettavaa summaa, joten he väittävät, että vaihtorahaa ei ole…

Laskujen maksaminen

Laskujen maksaminen suoritetaan lähimmässä postitoimistossa, yleensä käteisellä. Kotiin lähetetään lasku, jossa on erillinen keltainen osa, joka otetaan mukaan postiin. Postissa lasku skannataan tai siitä luetaan viivakoodi, minkä jälkeen lasku laitetaan tulostimeen ja siihen tulostuu maksupäivän tiedot. Laskun maksajalle annetaan pieni liuska laskun vasemmasta reunasta ja iso osa jää postiin. Kätevää, eikö?! ;) Muutaman kerran jälkeen laskujen maksu postitoimistossa sujuu jo jotenkuten, mutta olisi ne laskut ehkä hieman kätevämpää maksella omalta kotisohvalta. Meidän kannalta on tietysti hyvä, että meidän ei tarvinnut avata unkarilaista pankkitiliä laskujen maksamista varten.

Rannekkeet

Unkarilaiset tuntuvat rakastavan rannekkeita, joita Suomessa käytetään lähinnä huvipuistoissa. Tähän mennessä paperinen ranneke on lyöty käteemme welcome partyssa, pub crawlingissa, Tokajin matkalla ja viinifestareilla. Luonnollisesti rannekkeen asennuksen jälkeen ei enää pahemmin tarkkailla, että kenellä kyseinen ranneke on…

Ainainen odottelu

Unkarilaiset ovat kovin innoissaan järjestelemässä jos jonkinlaisia tapahtumia, mutta ainakin meidän koulun Erasmus Student Networkin (ESN) järjestämät tapahtumat ovat olleet yhtä sähläämistä ja odottamaan on joutunut enemmän kuin paljon. Myöskin koulun kursseille ilmoittautuminen on tehty mahdollisimman hankalaksi siten, että kaikkien pitää henkilökohtaisesti käydä erasmus-toimistossa ilmoittautumassa kursseille, sillä ilmoittautumisaika on jo mennyt ohi. Orientaatioviikollahan meille ei voitu antaa tunnuksia järjestelmään, jotta olisimme itse voineet ilmoittautua kursseille. :)

Viini- ja jalkapallokulttuuria unkarilaisittain


Tuoreimmista blogikuulumisista on vierähtänyt viikon verran aikaa ja taas olisi vaikka kuinka paljon juttuja kerrottavana. Koulu alkoi ensimmäisillä oikeilla luennoilla viime viikon tiistaina. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin aikamoista sähläystä aikataulujen muodostamisen suhteen. Täällä ei nimittäin ole turhan tarkkaan sumplittu etukäteen missä ja milloin opetus tapahtuu. Tästä syystä johtuen tuli muutoksia luokkahuoneiden suhteen ja lukujärjestykseen ropisi uusia luentoja ja harkkoja pitkin viikkoa tasaiseen tahtiin. Itse onnistuin unohtamaan mennä englannintunnille jo heti toisena kunnon koulupäivänä, eli keskiviikkona. Aika vakuuttava alku siis! Täydentelin opintosuunnitelmaani muutamilla uusilla kursseilla ja koska virallinen ilmoittautumisaika oli jo mennyt umpeen aikoja sitten, emme voineet virallisesti ilmoittautua kursseille omatoimisesti, vaan meidän piti mennä Erasmus-toimistoon pyytämään toimiston tätejä pistämään meidät kursseille. Minun osaltani hommat onnistuivat pienellä jonottelulla suhteellisen kivuttomasti, mutta Tarulla oli hieman hajottavampi kokemus, koska hän ei meinannut mahtua kurssille, jonka oli jo keväällä Suomessa valinnut Learning Agreementiinsa. Homma kuitenkin ratkesi omalla aktiivisuudella ja asioiden järjestelemisellä lähettelemällä muutamat sähköpostit parille eri henkilölle.

Kouluaineista ehkä mielenkiintoisin on unkarin kieli. Meille unkaria opettava nainen höpöttelee kovasti kaikkea unkariksi ja me oppilaat katsotaan suu auki, että mitähän tuo nyt oikein tahtoo sanoa. Mamma osaa kyllä jonkin verran englantiakin, mutta sitä käytetään vain pakon edessä. Kaikki opiskelijat kenen kanssa ollaan juteltu, ovat olleet sitä mieltä, että opettajan pedagogisissa taidoissa saattaisi olla hieman kehittämisen varaa. Edessä on siis varmasti ikimuistoinen syksy unkarin kielen opiskelun parissa! Vastaavasti koulusta löytyy myös todella hyvin englantia puhuvia ja asioita kiinnostavalla tavalla kertovia luennoitsijoita.

Keskiviikkona alkoi Budan linnavuorella koko loppuviikon kestävät viinifestarit. Tokajin reissulla oltiin jo päästy hieman unkarilaisten viinien makuun ja nyt oli hyvä mahdollisuus avartaa viinikokemuksia entisestään. Menimme käymään festareilla jo heti keskiviikkoiltana, koska arvelimme että viikolla siellä voisi olla vähän väljempää kuin viikonloppuna. Tapahtuman pääsymaksuun sisältyi maistelulasi kaulapusseineen ja lasin kanssa sitten kierreltiin eri valmistajien kojuilta toiselle ja ostettiin maistiaisia erilaisista viineistä. Viinit olivat pääsääntöisesti oikein suun mukaisia ja puitteetkin olivat oikein hienot. Tapahtumapaikkana oli historiallinen kuninkaanlinnan alue ja näkymät Tonavalle valaistuine siltoineen ja yölliseen Pestiin olivat komeat.

Viikonlopun kohokohta oli Unkarin ykkösliigan potkupallomatsi Ferencvarosin (meidän kaupunginosamme joukkue) ja erään toisen Budapestiläisen joukkueen, MTK:n välillä. Seurueeseemme kuuluivat Taru, minä ja kolme muuta suomalaista poikaa. Paikalliset opiskelijat olivat kovasti varoitelleet huligaaneista ja neuvoneet pysymään kaukana matseista, joten olihan semmoista tietysti mentävä katsomaan. Liput sunnuntain otteluun käytiin ostamassa stadionilta jo ennakkoon perjantaina. Kun saavuimme sunnuntaina metrolla stadionin vieressä olevalle metroasemalle, alkoi vähän arveluttaa että mihin tässä nyt ollaankaan menossa, kun asemalla tai sen välittömässä läheisyydessä oli päivystämässä 4-5 noin kahdenkymmenen poliisin ryhmää mellakkavarusteissaan. Peli saatiin kuitenkin pelattua ilman sen kummempia rähinöitä ja tunnelma oli muutenkin meille suotuisa, sillä kotijoukkue otti komean 2-1 voiton vastustajastaan. Fanit kannustivat omiaan hurmoksellisesti ja matsi oli aikamoinen elämys, sillä kotisuomessa ei vastaavanlaista fanikulttuuria ole vielä tullut vastaan. Pelin jälkeen oli mielenkiintoista se, että kun menimme metrolle, ei missään näkynyt yhtään poliisia tai edes lipuntarkastajia, kun taas ennen peliä oli molempia reilusti.

Ultrafaneilla oli soihtuja, lippuja ja muuta härpäkettä matkassa


Yleisö juhlii Ferencvarosin avausosumaa! Kaljupäisten poikien banderolli sanoo leikkisästi "Nem volt holocaust" eli "Holocaustia ei ollut"

Nyt alkuviikosta kävimme ostamassa itsellemme matkaliput Bratislavaan. Tarkoitus olisi lähteä matkafirma Orange Waysin bussilla Budapestista torstaina klo 16:30 ja tulla samalla kyydillä takaisin sunnuntaina iltapäivällä. Matkat maksoivat minulta ja Tarulta yhteensä noin 32 euroa. Periltä pitäisi vielä etsiä joku majapaikka, mutta semmoisestahan meillä on jo reilusti kokemusta kesän Interrail-matkan jäljiltä.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Matka Tokajiin ja takaisin


Reissumme Tokajiin starttasi lauantaina 5.9. klo 8.00. Tai ainakin sen olisi pitänyt startata silloin… Kunnolla matkaan päästiin vasta klo 8.30, sillä jotkut mattimyöhäiset saapuivat paikalle vasta tällöin. Pakkauduimme kaikki kahteen bussiin ja määränpääksi otettiin ensin Szilvásvárad. Alkuperäisen suunnitelman mukaan matkan olisi pitänyt kestää noin 2,5h ja olisimme olleet perillä klo 10.30, mutta jostain käsittämättömästä syystä perille saavuttiin noin 1,5h myöhässä eli klo 12. Szilvásváradissa matkasimme eräänlaisella avomallisella nostalgiajunalla Szalajka-laaksoon, jossa pääsimme ihastelemaan mm. vesiputousta. Lounas syötiin laaksossa käynnin jälkeen ravintolassa, jossa meille tarjoiltiin alkuruuaksi kasviskeittoa knödel-kököillä höystettynä ja pääruuaksi eräänlaista paikallista lihamureketta perunoiden kera. Ravintolan tarjoilu oli melko hidasta ja esimerkiksi ruuan kanssa juotavaksi tarkoitetut vedet tuotiin pöytiin vasta syönnin jälkeen. Saattaa kyllä olla, että meidän myöhästelyllä oli oma vaikutuksensa tarjoilun laatuun…

Vesiputouksen tapainen ilmestys Szalajka-laaksossa

Syönnin jälkeen lähdimme busseilla kohti viinikaupunki Tokajia, jossa yövyimme jossakin leirikeskuksessa tai opiskelija-asuntolassa (ihan tarkalleen meille ei selvinnyt mikä paikka se oli). Huoneet olivat 4-6 hengen huoneita ja minä jaoin huoneen singaporelaisen, espanjalaisen, unkarilaisen ja kahden saksalaisen tytön kanssa, joista entuudestaan tunsin kaikki muut paitsi espanjattaren. Kun olimme asettautuneet huoneisiimme, oli päivällisen aika (alun perin majoittumisen jälkeen olisi pitänyt olla jotain pelejä, mutta olimme taas vaihteeksi vähän myöhässä). Päivälliseksi tarjottiin hyvin rasvaisia makkaroita ja vaaleaa leipää. Makkarat eivät herättäneet kenessäkään mitään kovin positiivisia tunteita, sillä ne olivat kovin puuromaisia ja rasvaa tihkui niin paljon, että se meni kertakäyttölautasesta melkein heti läpi.

Melkein heti ruokailun jälkeen lähdimme kävelemään Tokajin keskustaan ja siellä pääsimme erääseen viinikellariin maistelemaan viinejä (tällä kertaa jopa ihan aikataulussa :)). Viinikellari oli kaksikerroksinen ja siellä pidettiin aina yllä samaa lämpötilaa koko vuoden ajan. Seinät olivat eräänlaisen homeen peitossa ja seinien homeeseen oli tapana upottaa kolikko, mikäli aikoo vielä palata kyseiseen viinikellariin. Itse viinikellarin omistaja oli kertomassa meille maisteltavista viineistä, niiden syntyprosessista ja historiasta. Viinien maistelussa edettiin kuivimmasta valkoviinistä makeimpaan ja välissä juotiin vettä ja syötiin pieniä suolaisia leivonnaisia.

Ensimmäiset kolme viiniä olivat ruuan kanssa juotavia viinejä ja kolme seuraavaa olivat jälkiruokaviinejä. Viimeinen viini, jota maistoimme, oli 5 puttonyn Tokaji-viini, joka on erittäin makeaa ja sitä juodaan unkarilaisissa perheissä vain hienoina juhlapäivinä. Tokajin alueella joihinkin rypäleisiin iskee erikoinen tauti, jossa rypäle tavallaan homehtuu jalosti ja kuivuu kasaan jättäen jäljelle vain sokerin (muualla maailmassa tämä tauti tuhoaa rypäleet kokonaan, joten sitä vastaan joudutaan käyttämään myrkkyjä). Puttony tarkoittaa näillä erikoisrypäleillä täytettyjen 20kg rypäleenkeruukorillisten määrää tavallisen viinin seassa (eli 5 puttonyn viinitynnyrilliseen on käytetty 5 korillista jalohomeisia rypäleitä). Viinimaistiaisten jälkeen meillä oli mahdollisuus ostaa kyseisen kellarin omia tuotteita ja me Jarin kanssa onnistuimme olemaan kaupalla melkein ensimmäisinä, joten me saimme hyvin selville mitä mikäkin viini oli ollut. Mukaamme tarttui kolmantena maisteltu melko makea ruuan kanssa juotava viini ja viidentenä maisteltu kolmen puttonyn jälkiruokaviini (hintaa näillä viineillä oli yhteensä vähän reilu 10e).

Viinikellarin omistaja kädessään putkilo, jolla viiniä otetaan pois tynnyristä

Viininmaisteluiden jälkeen palasimme takaisin majapaikkaamme, jossa juhlatunnelmaa nostattamassa oli 80 litraa viiniä. Viinit eivät kyllä olleet aivan sieltä parhaimmasta päästä ja ne tarjoiltiin 2 l muovipulloista, mutta hyvin tuntui erasmus-opiskelijoihin uppoavan. :) Ennen varsinaisia bileitä oli tarkoituksena pelailla jotain pienissä ryhmissä, mutta siitä ei tullut mitään, joten mentorit väänsivät volyyminapit kaakkoon ja bileet pääsivät alkamaan. Bileet jatkuivat pitkälle aamuun saakka…

Sunnuntaina aamiaiseksi oli tarjolla korvapuustia muistuttavia pullia, mutta kanelin sijaan pullan sisään oli leivottu erittäin tahmeaa suklaamassaa. Ihan hyvältä pullat maistuivat, mutta kuten jo Italiassa tuli todettua, ei makea aamupala ole ihan meikäläisen juttu. Onneksi edelliseltä illalta oli jäänyt vähän leipää, niin sai vähän jotain suolaisempaakin naposteltavaa. Kun kaikki olivat saaneet syödäkseen, ahtauduimme taas busseihin ja lähdimme kohti Miskolcia (eräs Unkarin suurimmista kaupungeista Budapestin jälkeen), josta löysimme viimein pienen kikkailun jälkeen ravintolan, joka oli varattu meidän käyttöön. Alkuruuaksi oli taas knödel-kasviskeittoa, mutta pääruuaksi oli tällä kertaa kanaa gordon bleu höystettynä riisillä ja perunoilla. Vedetkin saatiin tällä kertaa hyvissä ajoin ja vesikannuja täydennettiin ruokailun aikana kiitettävään tahtiin.

Mahat täynnä lähdimme busseilla kohti luolakylpylää, joka oli aika hulppea paikka. Kylpylän pihalla oli muutama isompi ulkoallas ja itse kylpylä oli vuoren sisällä sijaitsevassa luolassa. Altaiden vesi oli jotain erikoisen terveellistä ja iho tuntui uintireissun jälkeen tosi pehmeältä. Luolastossa oli paikoittain vähän ehkä pelottavaakin uiskennella, mutta kokemus oli ehdottoman hieno! Vesikin oli mukavan lämmintä, vähintään 30 asteista riippuen vähän altaasta. Kylpylästä lähdettiin viimein ajelemaan kohti Budapestia, mutta taaskin bussimatka venyi odotettua pidemmäksi ja perillä Budapestissa oltiin noin tuntia myöhemmin kuin mitä aikataulussa oli ilmoitettu. Kaiken kaikkiaan reissu oli kyllä varsin mukava, kunhan kaikkeen myöhästelyyn ja odotteluun tottui. :)

Kylpemistä luolassa

tiistai 8. syyskuuta 2009

Koulun alku ja orientaatiotohinoita


Viime viikon tiistain (1.9.) infoluennolla meille esiteltiin lyhyesti BME:n toimintaa ja historiaa sekä mainittiin muutamia kuuluisia henkilöitä, jotka ovat aikoinaan opiskelleet BME:ssä. Näihin merkkihenkilöihin kuuluvat muun muassa Rubikin kuution kehittänyt Erno Rubik ja hologrammin isä Dennis Gabor, joka sai keksinnöstään Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1971. Pakollisten tervetulotoivotusten ja muiden sekavasti aiheesta toiseen edestakaisin hyppien esitettyjen koulun alkuun liittyvien asioiden jälkeen oli vuorossa ESN:n esittely. ESN, eli Erasmus Student Network on Euroopanlaajuinen vaihto-opiskelijoiden hyysäämiseen keskittyvä järjestö, jonka eräs toimipiste on meidän koulussamme. ESN järjestää täällä vaihtareille opastusta koulun tavoille oppimiseen ja auttaa tutustumaan uusiin kavereihin mentor-ryhmissä, joihin kaikki uudet vaihtarit jaettiin. Lisäksi ESN järjestää syksyn aikana myös joukon erilaisia bileitä ja matkoja sekä Unkarin sisällä että naapurimaihin.

Kun luento-osuus oli saatu alta pois, jakaannuimme mentor-ryhmiime ja tallustelimme ympäri suhteellisen suurta kampusaluetta. Kampus on muuten yhtenäinen sillä poikkeuksella, että rakennus, jossa tietotekniikan ja osa sähkötekniikan kursseista järjestetään on suuren tien toisella puolella noin puolen kilometrin hajuraon päässä muusta rakennusjoukosta. Taitavat haluta hikiset nörtit pois silmistään. Kun kampus oli kävelty ympäri leikittiin ryhmittäin hieman tutustumisleikkejä ja sitten päästiin kotiin valmistautumaan illan tervetuliaiskekkereihin.

Illan kemut löivät 10kg säkillisen kulttuurishokkia vasten kasvoja. Päivällä olimme sopineet ryhmissämme tapaamisajat ja -paikat, joissa kokoontuisimme ja menisimme sitten porukalla mentoreidemme johdolla baariin, jossa kemut olisivat. Menimme yhdessä Tarun kanssa ryhmissämme sovituille tapaamispaikoillemme oikealle kellonlyömällä, eli 21:45. Emme kuitenkaan löytäneet ryhmistämme kuin vain pari muutakin eksyksissä olevan näköistä henkilöä ja yhden mentorin Tarun ryhmästä. Mentoreita oli siis ollut päivällä noin neljä per ryhmä. Odottelimme aikamme, löysimme isomman joukon mentoreita ja vaihtareita vähän matkan päästä ja pääsimme lopulta baariin joskus 22:20. Täällä aikataulut eivät siis näytä olevan ihan niin justiinsa kuin esimerkiksi Suomessa tai muissa sivistysvaltioissa. Sama näyttänee myös koskevan tapaamispaikkoja.

Itse baari oli tupaten täynnä ja ilmasto sisällä oli kuuma ja savuisa. Lipunmyyntiin näytettiin tarvittavan kolme henkilöä ja lisäksi se oli tietysti ahtaimmassa mahdollisessa paikassa. Emme viihtyneet paikalla kahta kaljaa pidempään, vaan lähdimme ulos kohti jo hyväksi havaittua Corvinteton kattoterassia. Lähteminen ei kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, kun muutama muukin henkilö halusi lähteä mukaamme. Ensin piti odotella, että nämä muut saavat hyvästellä kaverinsa tai kysellä heitä mukaan ja käydä vessassa. Odottelimme muutaman hengen porukalla baarin ulkopuolella ja paikan portsari kävi tekemässä pari kierrosta pihalla olevien henkilöiden luona ja pyyti kaikkia olemaan hiljaa, sillä kadun varressa oli asuintaloja. Puhuimme mielestämme aivan normaalilla äänellä ja lopulta portsari tuli sanomaan, että naapurit olivat jo soitelleet ravintolaan ja jos haluamme olla ulkona juttelemassa, pitäisi meidän mennä vähintään kadun kulmaan baarin vierestä seisomasta. Teimmekin työtä käskettyä ja jäimme odottelemaan seuraavaan kadunkulmaan. Kun huomasimme, että pari poliisia saapui jututtamaan portsaria, totesimme, että nyt on parasta siirtyä vähin äänin muualle ja että muut osaavat varmasti itsekin perille, jos haluavat. Ilta jatkui Corvintetossa iloisissa ja varsin vauhdikkaissa merkeissä aina myöhään yöhön saakka.

Keskiviikkona minulla oli onneksi vapaapäivä ja Tarunkin piti käydä vain koululla rekisteröitymässä opiskelijaksi. Tähän hommaan oli siis ilmoitettu omat ajat jokaiselle ryhmälle ja minun ryhmäni vuoro oli vasta torstaina iltapäivällä. Keskiviikko meni muuten suht rauhallisissa merkeissä eilisestä toipuessa ja koulun byrokratian ja toiminnan tehottumuuteen hajoillessa. Tarun kertomus rekisteröitymisestä sisälsi aika paljon odottelua ja monen eri henkilön kanssa asioimista. Lisäksi mainittakoon, että väliaikainen opiskelijakortti oli kahdessa osassa, sillä opiskelijakortissa täytyy olla valokuva ja kortin täytyy olla muovinen. Tästä syystä Taru sai muovisen opiskelijakortin, jossa oli ainakin viisi erilaista tarraa ja lisäksi pahvisen opiskelijakortin, johon liimattiin passikuva. Tämä pahvinen kortti sitten täydentää sitä muovista kuvatonta korttia siihen saakka kunnes varsinaiset opiskelijakortit ovat noudettavissa kahden kuukauden kuluttua.

Torstaina oli vuorossa minun vuoroni käydä kokeilemassa onneani rekisteröinnin kanssa. Itse en joutunut odottamaan pitkää aikaa, mutta jostain syystä opiskelijakortteja ei nyt saanut, vaan käsky kävi tulla huomenna aamulla käymään uudestaan. Illalla oli vielä ohjelmassa pub crawl, eli jonkun sortin baarikierros Budapestin keskustassa.

Tuttuun tapaan homma ei taaskaan alkanut ihan siihen aikaan kuin oli ilmoitettu ja muutenkin homman käyntiin polkaiseminen ja osallistujien jakaminen pienempiin ryhmiin oli miltei ylivoimaisen hankalaa. Jossain vaiheessa pienen odottelun jälkeen mentorit alkoivat kulkea väkijoukossa ja perimään osallistumismaksua ja kiinnittämään osallistujien käsiin rannekkeita. Suomalaisella logiikalla olisi ollut ehkä helpompaa muodostaa jonkinlainen myyntitiski tai -piste jonoineen yhteen paikkaan, eikä vain hortoilla ympäriinsä ja huudella haluaako joku vielä mukaan. Ryhmiin jakautuminen tapahtui puolestaan noin 15min lipunmyynnin jälkeen siten, että taas yksi mentori kulki väkijoukossa kirjekuoren kanssa, josta jokainen sai nostaa pienen numerolapun ja muut mentorit heiluivat paperilappujen kanssa, joihin oli kirjoitettu heidän luotsaamansa ryhmän numero enemmän tai vähemmän selkeästi. Tämänkin olisi ehkä voinut hoitaa jotenkin helpommin, esimerkiksi lipunmyynnin yhteydessä.

Itse baarikierrokseen kuului muutama baari ja niissä sitten leikittiin erilaisia juomapelejä ja juotiin tapahtuman osallistumismaksuun sisältyviä paikallisia herkkujuomia. Muuten homma oli ihan hauskaa, mutta kaikkeen säätöön meni aina niin paljon aikaa, että lähes kaikki osallistujat olivat ainakin paikoitellen tylsistyneitä. Ensin piti aina löytää seuraavaan paikkaan, sitten kuunnella pelien sääntöjä ja pelata itse peliä ja sen jälkeen sai sitten höräistä 2-4cl juomaa kertalaakilla kitusiin jonka jälkeen oli taas heti lähdettävä seuraavaan paikkaan samankaltaisella kuviolla. Tapahtuman jatkot olisivat olleet hienolla klubilla samalla saarella missä Sziget-festarit olivat aikoinaan, mutta Tarun kanssa todettiin että ei jakseta lähteä sinne kikkailemaan, kun sieltä on sitten vähän heikot liikenneyhteydet takaisin kotiin.

Perjantai startattiin hyvissä voimissa jo heti aamusta ja käytiin hakemassa minulle opiskelijakortti. Puolenpäivän aikaan oli koululla City Rally -tapahtuman starttilaukaus. Tai olisi siis pitänyt olla, mutta taas oltiin se pakollinen puoli tuntia myöhässä aikataulusta. Tämä City Rally oli tähän saakka nähdyistä jutuista kaikista kovinta sähläystä. Lähdimme matkaan ryhmissä, joissa oli pari mentoria ja joukko vaihtareita. Mukanamme meillä oli pari kaupungin karttaa, sekä erillinen paperi, jossa oli google mapsista tulostettu kartta, johon rastit oli merkattu. Tämä kartta oli sen verran kaukaa otettu, että siinä ei lukenut katujen nimiä, joten rastien löytämiseen ei ollut käytössä katuosoitteita. Ryhmän piti suunnistaa julkisilla kulkuvälineillä ja/tai jalan ympäri Budapestia ja kiertää nähtävyysrastit. Noh, vaikka kaupungissa onkin tullut jo kuukauden päivät oltua, niin kaikkia bussi-, metro- ja ratikkalinjoja ei vielä muista ihan täydellisesti ja muut olivat tietysti vielä enemmän pihalla ja mentorin tehtävänä oli olla lähinnä valvojana. Rasteja oli yhteensä 8kpl, joista minun ryhmäni ehti kiertää kolmella ja Tarun ryhmä puolestaan juuri kaikilla viidellä, joilla minun ryhmäni ei ehtinyt käymään. Ensimmäiset kaksi rastia suunnistettiin itse ja kolmannelle rastille mentiinkin jo mentorin johdolla. Illalla olisi pitänyt vielä olla grillailua Margit-saarella, mutta se peruttiin sateen takia.. :'(

Viikonloppuna oli ohjelmassa seuramatka Tokajin viinialueelle. Matkalle lähdettiin lauantaiaamuna ja tultiin sunnuntaina illalla takaisin. Tästä reissusta on tulossa enemmän tarinaa erillisessä tekstissä.

Nyt alkuviikosta ollaan käyty parilla ekalla kurssien aloitusluennolla ja ihmetelty, että miten näitä kursseja oikeen saa itselleen valkkailtua. Pitänee mennä käymään erasmus-toimistossa loppuviikosta, nyt siellä on kuulemma kova ruuhka, koska kaikki muutkin ovat yhtä pihalla kurssivalintojensa kanssa. Esimerkiksi minun kohdallani seitsemästä keväällä valitsemastani kurssista järjestetään vain kaksi englanniksi ja nyt pitäisi sitten keksiä jotain vaihtoehtoista tekemistä, että saisi apurahaan tarvittavat 15 opintopistettä kasaan. Tällä hetkellä kursseja olisi valittuna 13op edestä, joten joku pitäisi vielä keksiä.

Vaikka tekstissä onkin ollut paljon avautumista, niin on tämä kuitenkin ihan mukavaa ollut. Aina vaan ei oikein jaksa ymmärtää, että mitä näiden ihmisten päässä liikkuu kun säätö on kovimmillaan. Normaali elämä alkaa olla ihan mallillaan ja toivottavasti nuo kouluhommatkin alkavat pikkuhiljaa rullaamaan ja vakiintumaan. Kun kuviot on saatu selväksi alkaakin sitten olla aika selvitellä matkustusmahdollisuuksia naapurimaiden suurkaupunkeihin kuten Zagreb, Wien tai Bratislava. Praha voisi kanssa olla mielenkiintoinen.