Keskiviikkoalkuillasta kaksi muuta Lappeenrantalaista vaihtaria Jukka ja Sami saapuivat Budapestiin. Käytiin illalla heidän kanssaan parilla olusella. Olimme myös sopineet treffit jo pari kertaa tapaamamme saksalaisen Manuelin kanssa, joka oli kertonut, että paikalle olisi mahdollisesti tulossa myös joitain muita vaihtareita, joita emme ole aiemmin tavanneet. Loppujen lopuksi näitä muita ei kuitenkaan näkynyt erästä ranskalaista sankaria lukuunottamatta.
Pörröpäinen ranskalaishurmuri Vincent oli aika mieleenpainuva tapaus. Olimme juuri lähtemässä alkuperäisessä kokoonpanossamme (suomalaiset ja Manuel) kohti seuraavaa kuppilaa, kun kohtasimme Vincentin. Mies otti tilanteen heti haltuun ja pienen selvittelyn ja asuntoasioiden selvittelyn (kyllä, baarissa oli yöllä nuori asuntovälittäjä, joka esitteli tarjolla olevia mahdollisuuksia bongaamilleen vaihto-opiskelijoiden näköisille henkilöille) jälkeen hän lupasi johdattaa meidät erääseen toiseen kuppilaan, jossa olisi paljon muita Erasmus-vaihtareita. Matka sinne muistutti jokseenkin Israelin kansan matkaa luvattuun maahan Mooseksen johdolla. Vincent juoksenteli joukon edellä ja kyseli suuntaohjeita vastaantulijoilta näyttäen tekstiviestinä saamaansa osoitetta, johon olimme matkalla. Muutamien mutkien jälkeen löysimme kuin löysimmekin perille. Olisi meillä ollut tietysti karttakin mukana, mutta ilmeisesti tämä oli luonnollisempi tapa löytää perille. Todellisuudessa paikassa johon menimme oli kuitenkin vain yksi Vincentin unkarilainen kaveri, jonka hän tunsi jotain muuta kautta, eikä tämä paikallinen edes ollut tulevan koulumme oppilas. Pieni sivuosuma siis. Höräisimme päitämme pyöritellen vielä yhdet oluet alkuperäisessä kokoonpanossamme Vincentin ollessa toisessa seurueessa paikallisen kaverinsa kanssa ja lähdimme sitten kotiin huilaamaan.
Torstaina kävimme Jukan ja Samin kanssa lounastamassa pizzaa ja turisemassa hieman siitä, millaiset olot täällä on ja näytimme missä Adidaksen tehtaanmyymälä sijaitsee. Torstai-illan vietimme ihan vaan kotosalla huilaillen ja tulevaisuutta suunnitellen. Perjantaina oli vuorossa asioiden hoitoa seuraavalla viikolla alkavaa koulua ajatellen. Kävimme nettikahvilassa tulostelemassa parit tärkeät paperit ja valokuvia itsestämme. Olemme jo keväällä lähettäneet tänne 6kpl kuvia/naama, mutta vieläkin tarvitaan kuulemma kaksi tai kolme kappaletta lisää. Perjantaina Jari kävi myös sangen huokeassa parturissa: miesten hiustenleikkuu maksoi tippeineen vähän päälle 6e. Samalla reissulla kävimme syömässä ”kahden hengen lautasen” eräässä vähän grillimäisessä ruokalassa kotikatumme varressa. Kuten kuvista näkee, niin annos oli jokseenkin valtava!
Perjantai-iltana kävimme saksalaisten kanssa eräässä ulkoilmapaikassa hörppäämässä olutta ja kuuntelemassa elävää musiikkia. Tämä Zöld Pardon -niminen mesta kutsuu itseään Unkarin pisimmiksi festareiksi, sillä siellä sijaitsevalla esiintymislavalla on elävää musiikkia joka iltana 150 päivän pätkän ajan huhtikuusta syyskuun puolivälin tienoille saakka. Kun konsertti oli saatu kuunneltua loppuun, lähdimme käymään jo viime vuoden reissulla tutuksi tulleessa Instant-baarissa, joka on aika mielenkiintoisesti sisustettu, hylätyssä talossa toimiva ”rauniobaari”. Seurueessamme oli tällä kertaa mukana minun ja Tarun lisäksi pari saksalaista ja unkarilaista opiskelijaa. Unkarilaisilta saimme joitain vinkkejä päivittäiseen elämään ja muutenkin vähän vertailtiin mitä eroavaisuuksia on elämässä Saksan, Suomen ja Unkarin välillä. Toinen näistä unkarilaisista sattui vieläpä asumaan samalla kadulla kanssamme, joten hänellä oli hyvää tietoa meidän alueestamme ja saimme seuraa kotimatkalle.
Lauantaipäivä menikin sitten vähän kotona möllötellessä. Käytiin testaamassa millaista ruokaa eräästä lähellä olevasta kiinalaisesta ravintolasta saa ja totesimme yksimielisesti, että vakiokinkkimme on hieman paremman makuista ja vielä vähän halvempaakin. Toisaalta, vakiopaikassamme on vain kaksi vaihtoehtoista kastiketta, joiden väliltä voi valita jos haluaa ottaa take-away -annoksen ja tässä toisessa paikassa vaihtoehtoja oli hieman enemmän ja tietysti vähän erilaisia kuin vakkaripaikassa. Illalla teimme oikein seikkailun ja lähdimme käymään elokuvissa katsomassa elokuvan The Hangover. Matka elokuvateatteriin, jossa kyseistä rainaa näytettiin sisälsi matkustamisen vakioratikkalinjamme päätepysäkille, missä saakka emme ole vielä koskaan käyneet ja meille aivan uuden ratikkalinjan käyttämistä jatkoyhteytenä. Löysimme sinne ja takaisin ilman sen suurempia kommelluksia ja elokuvakin oli yllättävän hauska. Lisäbonuksena mainittakoon, että osasimme varata liput ennakkoon netin kautta ja käydä lunastamassa varauksemme lipputiskillä kuin vanhat tekijät!
Sunnuntaipäivän aloitimme juhlallisesti ravintola-aamiaisella. Aamiaisen jälkeen käytiin vähän käppäilemässä ja katsastamassa missä vanhemmillemme suosittelemat hotellit tarkalleen ottaen sijaitsivat ja ostettiin säästösyistä 10-sarjalippu julkisiin liikennevälineisiin. Laskeskeltiin, että se tulisi huokeammaksi kuin ostaa viikon liput, sillä seuraavan viikon puolivälissä saisimme aika tosi huokeat opiskelijaliput uusilla opiskelijakorteillamme! Taru kävi iltapäivällä juoksentelemassa Margit-saarella ja Jari urheili sillä välin siivoamalla sähköpostilaatikkonsa monen vuoden aikana kertyneistä turhista posteista. Illalla puolestaan Taru jäi kotiin huilaamaan ja Jari lähti käväisemään Zöld Pardonissa, sillä hän oli sattumalta netistä bongannut, että perjantaina tapaamamme unkarilaisen Gaborin suosittelema ja siten ainoa Jarin nimeltä tuntema paikallinen bändi esiintyisi tänään ainoassa keikkapaikassa jonka täältä tiesimme. Kyseessä oli siis varmasti jumalallinen johdatus! Esitys olikin ihan ok ja yleisöäkin oli nyt paljon enemmän kuin perjantaina oli ollut. Ilmeisen kova sana siis paikallisten keskuudessa tämä Alvin és a mókusok!
Alvin ja pikkuoravat soittavat ja yleisö kuuntelee
Maanantaina kävimme kunnon koululaisten tapaan ostamassa opiskelutarvikkeita paperitavaraa myyvästä kaupasta. Molemmille tarttui mukaan kolme vihkoa muistiinpanojen tekemistä varten. Kyniä meillä taitaa olla muutama mukana jo muutenkin, joten semmoisia ei tällä kertaa ostettu. Samalla reissulla käytiin toteamassa, että Subway-sämpyläketju on täällä aikalailla samoissa kalliissa hinnoissa kuin Suomessakin. Aika jännä sinänsä, sillä normaalisti kaikki ravintolaruoka on täällä halvempaa. Mäkkärissäkin ateriat maksavat 1150ft, eli noin 4,2 euroa.
Päivä meni muuten kotosalla möllöttäessä, paitsi että käytiin nopeasti testaamassa kadun toisella puolella olevaa pubia, jossa meidän on pitänyt käydä jo puolentoista viikon ajan. Tehtävän suorittaminen on venynyt osittain pubin erikoisten aukioloaikojen suhteen. Se on nimittäin la-su suljettuna ja muuten ma-pe aina iltapäivästä noin iltakymmeneen saakka auki. Mitenköhän Suomessa pärjäisi tuollaisilla aukioloajoilla? Pubi oli tässä lähinurkilla testaamistamme paikoista selkeästi siistein ja miellyttävimmin sisustettu. Myös asiakaskuntakin tuntui noin 15-20 vuotta muita paikkoja nuoremmalta visiittimme aikana. Tämä ”Pubi” niminen paikka siis voittaa siis sisätilojen viihtyisyys -sarjan, mutta paras terassi tähän saakka on ollut Angyal Sörözössä, joka taas on sisältä aika mörskä (Tosin yläkerrassa oleva kilpikonna akvaario/terraario antaa lisäpisteitä). Angyalin sijainti on erään kadun kulmassa ja siitä menee ihan vierestä ohi ratikkalinja, siinä tehdään autoilla paljon u-käännöksiä ja harvinaisia taskuparkkeerauksia vasemmalle puolelle tietä ja on aina hauska seurata kuinka jotkut selviävät tuosta tempusta paremmin ja toiset taas vähän heikommin.
Tänään tiistaiaamuna vuokraisäntämme Jim kävi korjaamassa sänkyämme, sillä viime tapaamisessamme otimme esille, että Taru oli huomannut parisängyn keskituen ja sängyn keskellä olevan viidennen tukijalan olevan epäkunnossa. Sängyssä on ollut ihan hyvä nukkua, mutta ajattelimme, että jos vian korjaa, niin sänky on hieman tukevampi ja turvallisempi köllötellä. Jim sai puuttuvan ruuvin asennettua suht nopeasti kun varusteet olivat kunnossa. Meillä ei täällä ole juurikaan työkaluja tai ruuveja ja Jiminkin täytyi käydä välissä ostamassa hieman pienempiä ruuveja, koska hänellä mukana olleet olivat tähän tarkoitukseen hieman liian isoja. Nyt homma on kuitenkin kondiksessa ja me olemme valmiita ottamaan ensimmäisen koulupäivän haasteet vastaan! Tänään olisi ensimmäinen tervetuloluento klo 15 ja sen jälkeen tapaamiset mentor-ryhmittäin. Vähän pelottaa, sillä molempien mentor-ryhmissä, päädyttiin siis eri ryhmiin, on useita ranskalaisia, joista olemme nyt yhden hengen otannalla saaneet jo hyvän stereotypian aikaiseksi.